VII.

Myöhemmin samana päivänä Caesar palasi myllyltä tuoden sen hämmästyttävän tiedon, että Philip ratsasti taloa kohden suurta tietä myöten.

»Herra hyvästi siunatkoon!» huusi Nancy lentäen kuin siivillä pesemään kasvojansa. Mummin kädet näpelöivät ahkeraan asetellen myssyä suoraan, ensin suorittuaan harmaita hiuksia sen alla. Kate itse oli kadonnut kuin valon häivähdys, mutta kun Philip laskeutui portilla hevosensa selästä, näyttäen pitemmältä, vanhemmalta, kalpeammalta ja vakavammalta kuin ennen, kohottaen hattuansa ja paljastaen vaalean päänsä, hymyillen kuin auringonsäde, Kate näytti sattumalta tulevan portaita alas ihastuttava hattu mustalla, aaltoilevalla tukallansa ja pieni kori käsivarrellansa.

Kuului lyhyt hämmästyksen huudahdus, seurasi jälleentunteminen, lausuttiin hämillään tervehdykset ja sydämet sykkivät rajusti.

»Minä olen menossa kanojen pesille», sanoi Kate. »Kai te aiotte mennä tervehtimään äitiä.»

»Ehdin kyllä vielä sinnekin», sanoi Philip. »Enkö saa tulla auttamaan teitä ensin? Sitäpaitsi minulla on teille jotakin sanottavaa.»

»Sitäkö että te olette 'läpäissyt'» sanoi Kate.

»Se nyt ei ole sanomisen arvoista», sanoi Philip. »Olen oppinut vasta aakkoset, ymmärrättehän. Nyt minä vasta olen valmis oikein alkamaan.»

He astelivat takapihalle, jonne Philip sitoi hevosensa ja heitti sille heiniä. Sitten heidän etsiessään munia olkikasoista tai pensaikoista, sanoi Kate, että hän toivoi hänen hyvin menestyvän ja Philip vastasi, että menestymisen mahdollisuudet olivat nyt hänellä varmemmat kuin pelkkä toivo. Hänellä itselläänkin oli jonkinlainen aavistuksentapainen varmuus siitä. Kate ei oikein häntä ymmärtänyt, mutta katseli häneen loistavin silmin ryömiessään nelinkontin olkikasan vieressä ja sanoi: »Miten ihanaa varmaan onkaan olla mies!»

»Niinkö luulette?» sanoi Philip. »Minä kuitenkin muistan erään, joka sanoi, ettei ollut kovinkaan pahoillaan siitä, että oli tyttö.»

»Sanoinko minä niin?» sanoi Kate. »Mutta siitä on hyvin kauan aikaa. Ja minä muistan erään, joka oli olevinaan iloinen siitä, että olen tyttö.»

»Siitäkin on hyvin kauan aikaa», sanoi Philip ja he molemmat nauroivat vallattomasti.

»Tytöt — ja pojat ovat varsin merkillisiä olioita!» sanoi Kate äidillisesti huoaten ja painaen kasvonsa lähelle pesää, jossa kanaemo kotkotti ja kaksi untuvaista poikaa kurkisti emon siiven alta.

He kulkivat hedelmätarhan läpi, ja siellä puut heiluttelivat puhkeavia nuppujansa vienossa tuulessa.

»Minulla on teille taas kirje Peteltä», sanoi Philip.

»Onko?» kysäsi Kate.

»Tässä se on», sanoi Philip.

»Ettekö te tahtoisi lukea sitä?» kysyi Kate.

»Sehän on teille. Varmaankaan eivät tytöt halua että joku muu — —»

»Ah! Mutta sehän ei kuitenkaan koske teitä; tehän tiedätte kaikki — ja sitä paitsi — lukekaa se ääneen, Philip.»

Kori käsivarrellansa ja pitäen toisella omenapuun haarasta kiinni Kate seisoi sill'aikaa kun toinen luki:

»Rakkahin Kitty!

Kuinka sinä voit ja kuinka voi Philip ja kuinka Mummi? Minä voin kerrassaan verrattomasti. Minua sanotaan kapteeniksi nyt — kapteeni Pete. Minä olen jonkinlainen päällysmies timanttikaivoksella Kimberleyn lähellä. Minä vietän nyt täydellistä herrasmiehen elämää. Minä kuten muutkin herrat. Minulla ei ole mitään muuta tekemistä kuin istua paperit käsissä suuren päivänvarjon alla, kuten joku neuvosmies, sill'aikaa kuin kaksikymmentä kafferia tekee työtä. He pitävät pientä helinää ja kolinaa juuri siksi, ettei torkahda. Kun kafferit löytävät timantin, on se otettava heiltä ja pantava merkki miehen nimen kohdalle päivätyölistaan. Heillä on omat merkilliset nimensä, mutta me ristimme heidät omalla tavallamme — Kuusipencenen, Seitsenliivinen, Lampaankäpälä, Kilpajuoksija — tai mitä tahansa. Kun kafferi löytää timantin, hän saa siitä osapalkkion, samoin saa myöskin päällysmies. Minä pelkään, että minä tulen pian hirvittävän rikkaaksi. Sano sille äijälle, että minä pian voin ostaa harmonin hänelle. Nämä miehet ovat kuitenkin viekkaita lurjuksia ja jos he voivat viedä jotakin pölyä kourassansa ja saavat sinne kähvelletyksi jonkun jalokiven, jos sattuu katsomaan toisaalle, tekevät he sen kyllä mielellänsä. Sitten he myövät ne buuri-lurjuksille ja silloin saa käyttää kaiken lakimiestaitonsa, saaduksensa ne takaisin. Mutta buurit eivät voi tehdä kenellekään mitään vahinkoa, sillä niillä ei ole muita aseita, kuin nyrkit — sehän on vain lasten leikkiä. Se on merkillisen likaista joukkoa, ihmeteltävän suuressa määrässä samanlaista, kuin muutamat laiskat mansaarelaiset, erittäinkin Musta Tom. Kun he näkevät meidän virrassa uivan ja peseytyvän, sanovat he: »Miten likaisia nuo englantilaiset ovatkaan, kun heidän täytyy peseytyä kolme kertaa päivässä. Me peseydymme vain kerran viikossa.» Kun kafferi varastaa jalokiven, me asetamme hänet kenttäoikeuden tuomittavaksi, mutta siitä minä en oikein pidä, sillä nuo oikeuden palvelijat eivät ole aivan luotettavia; tavallisesti minä sen vuoksi itse kuritan neekereitäni, ollen lempeämpi heille ja jos joku tahtoo tehdä minulle jotakin pahaa, ne miehissä repivät hänet kappaleiksi.»

Kateita pääsi huokaus ja kärsimättömästi hän käänsi päänsä toisaalle, kun Philip jatkoi epävarmalla äänellä:

»Rakastettu Kitty. Kuollakseni minä ikävöin saada nähdä vilahdukselta sinun suloiset kasvosi. Kun yö saapuu ja minä makailen teltassani, jonka seinät ovat erinomaista telttakangasta ja lattia on laudoista ja kaikki on niin kodikasta ja mukavaa, minä sanon pojille: »Suut kiinni nyt, miehet, ja antakaa ihmisten nukkua.» Mutta he eivät koskaan tajua minun tarkoitustani. Minä toivon vain hiljaisuutta saadakseni rauhassa ajatella… kun tähdet tuikkivat teltan raoista… lemmikkini katselee tuota… loista suloisesti minun enkeli!…

»Todellakin, Kate», sammalsi Philip. »Minä en voi — —»

»Antakaa se sitten tänne», sanoi Kate.

Vapisevin käsin hän heilautti omenapuun oksaa ja valkeat kukat lensivät hänen ylitsensä aivan kuin lumihiutaleet, sillä ne olivat löyhässä hennoissa kannoissansa. Ottaen kirjeen hän silmäili sen läpi:

»Rakas Kirry, onko makrillia saatu tänä pyyntikautena ja onko mylly käynnis ovatko kannat hyvin muninnee ja onko patti menny pois tamman jalaasta ja miten äijjä itte jaksaa vieläkö se tekstiä sellittää täällä on aivan samallainen eräs mies joka oli niellyt koko kirjan ja koitti saada sen takaisin mutta Kirry ei mitään enempää tällä kertaa toivon päseväni pian kottin ja saavani nählä teilät kaikki enkä tielä koska rakaulel sinun rakkastava sulhases pet.»

Kun hän oli lopettanut kirjeen, hän käänteli sitä sormissansa ja päästi toisen kärsimättömyyden huokauksen. »Te ette lukenut kirjettä, niinkuin se oli kirjoitettu», hän sanoi.

»Mitä siitä vaikka kirjoitustapa onkin epävarma, kunhan rakkaus on niin varma kuin tässä», sanoi Philip.

»Lieneekö hän itse sen kirjoittanut, mitä luulette?» epäili Kate.

»Kaikissa tapauksissa hän on itse sen allekirjoittanut ja epäilemättä myöskin sen itse sanellut, mutta luultavasti on joku Gillsin pojista pitänyt kynää.»

Tyttö punastui hieman, solahdutti kirjeen mekkonsa taskuun ja näytti häpeävän.