XVIII.

Sinä aamuna Pete oli herännyt hyvin myöhään. Ollessaan vielä vuoteessa hän kuuli Mummin keskustelevan Nancyn kanssa sänkykamarin alla olevassa huoneessa. Jo ensimmäisestä sanasta hän saattoi kuulla, ettei kaikki ollut, kuten olla piti.

»Oi, Herra Jumala, Herra Jumala!» huokasi Nancy ja Pete oli näkevillään hänen nostavan kätensä taivasta kohden.

»Se oli juuri Kelly, postinkantaja», sanoi Mummi surkealla äänellä — ääni oli sama, jota hän oli käyttänyt savuja puhallellessaan.

»Se roikale!» kivahti Nancy.

»Hän tuli Caesarin luo tänä aamuna ennen aamiaista», kertoi Mummi.

»Sellainen hän on», huudahti Nancy. »Se oli aivan hänen tapaistansa. Hän on aina valmis toimittamaan toisille ikävyyksiä. Siihen ne kyllä kykenevät, mutta muistavatkos koskaan rukouksiansa… Mutta missä hän on sitten nyt? Lieköhän hän riistänyt itseltänsä elämän, se onneton raukka?»

»Niinhän minäkin Caesarille sanoin», myönsi Mummi. »Jos hän on karannut sen nuoren Ballawhainen kanssa, niin miksi sinä et lähde Englantiin noutamaan häntä kotiin takaisin?» sanoin minä.

»Mitäs Caesar sanoi?»

»'Ei'», sanoi hän, »'en askeltakaan ota. Jos hän on kuollut, saamme sen kyllä aikanaan tietää, mutta jos hän on elossa, kohtaa meitä häpeä kyllä liiankin pian'.»

»Voi, voi kuitenkin, voi kuitenkin!» valitti Nancy. »Kun jotkut ihmiset tulevat uskovaisiksi, tulevat he tyhjiksi kuin perattu silli eivätkä kalpaa muuhun kuin uuniin savustettaviksi.»

»Se on juuri Mustan Tomin syy», päätti Mummi. »Caesar pelkää kuolemaksensa hänen häijyä kieltänsä. 'Siitä hän saa vettä myllyynsä', hän sanoo. 'Nyt hän kehoittaa minua lakaisemaan oman kynnykseni, ennenkuin saarnaan parannusta muille'. Mutta kuinkas mies itse jaksaa?»

»Petekö?» kysyi Nancy. »Eilen illalla hän oli kuolemanväsynyt eikä ole vielä tullut alas… Vaiti!… Ylhäältä kuuluu hänen askeleensa.»

»Poikaparka! Poikaparka!» huokaili Mummi.

Lapsi alkoi ilkeä ja joku tuntui polkevan tahtia, kun vedettiin hidasta virren säveltä. Mummi istui varmaankin lieden ääressä pienokainen sylissänsä.

»Jotakin on tapahtunut», ajatteli Pete pukeutuessaan Hetkistä myöhemmin todellakin oli jotakin tapahtunut Hän oli avannut pukeutumispöydän laatikon ja löytänyt vihkimäsormuksen ja korvarenkaat, jotka Kate oli sinne heittänyt. Alhaalla olevassa huoneessa syntyi samana hetkenä vilkasta liikettä, mutta sitä ei Pete huomannut Hänen sydämensä huusi tuskasta: »Nyt se tulee! Minä tiedän sen, minä tunnen sen! Jumala, auta minua! Jumala anna minulle anteeksi! Amen! Amen!»

Caesar, postinkantaja ja poliisikonstaapeli olivat »kristittyjen» lähettiläinä astuneet taloon. Musta Tom oli heidän mukanansa. Hän oli se vainukoira, joka oli karkoittanut heidät heidän piilopaikoistansa.

»Riennä kotiin, vaimo!» komensi Caesar Mummia. »Tämä ei ole sinulle sovelias paikka. Täällä asuu synti kuolema ja petos.»

»Se on minun lapsenlapseni koti, ja siinä on kylliksi minulle», intti Mummi vastaan.

»Palaa kotiin, sanon minä sinulle», kivahti Caesar. »Eikä sinun pidä koskaan palaaman tähän häpeän sijaan».

»Ota lapsi, Nancy», pyysi Mummi ojentaen pienokaisen hänelle. »Häpeää on minusta siinä kylliksi, kun vaimon pitää sulkea sydämensä omalta lihaltansa ja verellänsä, ellei tahdo tehdä toisin kuin hänen miehensä tahtoo», ja valittaen ja itkien hän lähti kotiinsa.

Mutta Caesarin luonnolliset tunteet saivat väistyä hänen ahtaitten uskonnollisten haaveittansa tieltä. »Jokainen, joka on hyljännyt kotinsa, veljet tai sisaret, tai isän, tai äidin, taikka vaimon, taikka lapset, taikka pellot Minun nimeni tähden, on saava ne satakertaisesti takaisin», sanoi Caesar vilkaisten silmillänsä Mustaan Tomiin päin.

»No, jo nyt on jotain!» pauhasi Nancy. »Jos minun mieheni vaatisi minulta tuollaista, niin… Satakertaisesti, no vielä vain! Ei, vaikka minä saisin sata kertaa sata, senkin ruojat!»

»Älä siinä ollenkaan nostele nokkaasi, vaimo, vaan kutsu isäntäsi», määräsi Caesar.

»Se tässä vielä puuttuu, vai vielä teille isännät — kyllä, paljon kiitoksia», kiukutteli Nancy.

»Minä olen tullut sanomaan hänelle jotakin ja tultuani niin pitkän matkan, minä en jätä sitä tekemättä», sanoi Caesar varmasti.

»Itse paholainen tuli pitemmän matkan kuin te ja sittenkin hänen sanomansa oli ikuinen valhe», väitti Nancy.

»Hillitse kielesi, Nancy Cain», kivahti Caesar, »ja riisu lapselta pois tuo paavillinen päähine.» Se oli samainen punainen samettihilkka. »Vahinko, ettei niitä rahoja, jotka tuohon on tuhlattu, ole annettu vaivaisille.»

»Nuo sanat minä luulen ennenkin kuulleeni, herra Gregeen», muisteli Nancy. »Judas Iskariot käytti niitä ensiksi ja te olette varastanut ne varkaalta.»

»Vaiti, vaimo!» huusi Caesar raivostuen suunniltansa Mustan Tomin naurun vuoksi. »Minä kutsun itse tänne sen miehen. Peter Quilliam!» ja hän tallusti porrasta kohden.

»Kääntykää takaisin», huusi Nancy pitäen lasta kainalossaan ja kohottaen uhkaavasti toisen kätensä ylös.

»Ohoo, et sinä sentään mahda uskaltaa satuttaa kättäs Herran voideltuun, vaimo» tiuskasi Musta Tom.

»Vai en minä uskalla?» kähisi Nancy »Koko mies on paholaisen voitelema», hän lisäsi ja silmät iskivät tulta.

»Tuohon naiseen ei ole luottamista, hyvät herrat», niiskutti konstaapeli. »Kaikissa tapauksissa hän on uskoton. Minulle on kerrottu hänen sanoneen, ettei valas nielaissutkaan Joonasta.»

»Niinpä vain, siinä onkin ero meidän välillämme», iski Nancy, »sillä muutamat man-saarelaiset saattavat uskoa, että Joonas nielaisi valaskalan.»

Yläkertaan johtavien portaitten ovi avattiin Nancyn selän takana, ja Pete astui huoneeseen. »Mistä on kysymys, hyvät ystävät?» hän kysyi huolestuneella äänellä.

Caesar astui askeleen häntä kohden kädessään keltainen kirjekuori. »Mitäs tämä on?» hän vastasi.

Pete otti kirjeen ja avasi sen.

»Siinä on sinun kirjeesi takaisin, sillä vastaanottajaa ei ole löydetty, eikö se ole se?» kysyi Caesar.

»Entäs sitten?» hymähti Pete.

»Englannista tulevat kirjeet eivät tule Peelin kautta. Mutta sinun ensimmäisessä kirjeessäsi oli Peelin leima, vai eikö ollut?»

»Entäs sitten?»

»Eikö ehkä kirjoitus sisällä ollut sinun omaa käsialaasi? Eikö myöskin paketin osoite ollut sinun kirjoittamasi, eikö?»

»Siinäkö kaikki?»

»Eikö siinä ole jo kylliksi, niin minusta tuntuu?»

»Mitenkäs onkaan sen Joe-enon laita?» kysyi Musta Tom ikeniänsä irvistäen.

»Sinun rouvasi ei ole Liverpoolissa. Sinä et tiedä, missä hän on. Hän on mennyt kaikkien syntisien tietä», väitti Caesar.

»Sitäkö te olette tulleet minulle sanomaan?» kysyi Pete.

»Ei. Me olemme, tulleet sanomaan», alkoi Caesar, »että me olemme kevytmielisen elämän vuoksi pyyhkineet sinun vaimosi pois luetteloista. Ja me olemme tulleet neuvomaan sinua pitämään huolta oman sielusi pelastuksesta. Sinä olet pettänyt meitä, kapteeni Quilliam. Sinä olet saattanut Jumalan Pyhän Hengen murheelliseksi», — vilkaisten uudestaan Mustaan Tomiin — »ja sinä olet tuottanut häpeää sille seurakunnalle, joka on pitänyt sinua jäsenenään. Sinä olet käytöksesi kautta avustanut julkista synnintekijää ja antautunut samalle tielle kuin hän, ja siten tahdot saattaa yhden Jumalan lapsista murheella hautaan.»

Caesar tuli niin syvästi liikutetuksi omahyväisestä hurskaudestaan ja osanottavaisuudesta omaan kohtaloonsa, että hän alkoi ankarasti niiskuttaa nenäänsä. »Jättäkäämme murheemme Jumalan huomaan», hän sanoi polvilleen langeten ja alkoi rukoilla.

»Meidän veljemme on pettänyt meitä, Herra, mutta me annamme hänelle koko sydämestämme anteeksi. Armahda häntä, Herra, ja anna hänen syntinsä anteeksi, että voisi välttää helvetin tulta. Älä jätä palvelijaasi Belialin tyttäreksi, missä ikinä hän nyt lieneekin. Olkoon hänelle opiksi, nuhteeksi ja ojennukseksi, että hänet nyt on erotettu pois hurskasten seurakunnasta. Suo hänen tuntea pahat työnsä ja syntinsä, kun hän vielä on lihallisessa ruumiissa, ettei hänen kuolematon sielunsa joutuisi iankaikkiseen kadotukseen. Herra Jumala, vahvista palvelijaasi! Älä salli hänen luonnollisten taipumustensa tulla paulaksi hänen tiellensä. Vaikka hänelle tuottaisikin surua ja murhetta, kyyneleitä ja huokauksia, kuu hänen täytyy kiskoa orjantappurat ja ohdakkeet sydämestään, auta häntä ja anna hänelle voimaa — —»

»No, siunaa ja varjele!» päivitteli Nancy loksutellen edestakaisin lattialla puukengissänsä. »Ihmeitten ihme, ettei tuo mies ollenkaan häpeä mustatessaan omaa tytärtänsä Kaikkivaltiaan kasvojen edessä.»

»Armahda, o Herra», jatkoi Caesar, »kaikkia uskottomia, jotka kristityssä maassa vaeltavat pakanuuden pimeydessä eivätkä erota sapattia arkipäivistä ja ovat kiukkuisia ja pahoja kieleltään − −.»

»Kitas kiinni, ruoja!» huusi Nancy. »Tuolla se tarkoittaa minua.»

Koko ajan oli Pete seisonut ja kuunnellut äänettömänä, vaikka näytti suuttuneelta ja surulliselta.

»Minä pyydän teiltä kaikilta anteeksi», hän sanoi. »Minä en tahdo väittää, ettette ole totta puhuneet. Minä olen kuin nuotanperään joutunut kala — liikkuma-ala käy joka hetki pienemmäksi, kunnes olen kokonaan joutunut kiikkiin. Niin on minulle, käynyt. Minä petin teitä. Minä kirjoitin itse nuo kirjeet. Minulla ei ole Joe-enoa eikä Joney-tätiä. Minun vaimoni on jättänyt minut. Minä en tiedä, missähän on tai mitä hänestä on tullut. Minä tunnustan itseni voitetuksi ja heitän aseeni.»

Kuului voimakasta tyytyväisyyden murinaa. »Mutta etkö sinä tunne todellista anteeksisaamisen tarvetta, veli?» ihmetteli Caesar.

»En», vastasi Pete. »Mitä tein, sen tein parhaimmassa tarkoituksessa, ja jos se oli väärin, Kaikkivaltias varmaan antaa minulle anteeksi — siinä kaikki.»

Caesar työnsi alahuulensa lerpalleen. Pete ojentausi suoraksi ja katseli miehiä kasvoista kasvoihin, kunnes hänen silmänsä pysähtyivät postinkantajaan.

»Mutta tarvitaan varas saamaan varas kiinni», hän sanoi. »Kuka teistä on se rosvo, joka sai kiinni minut? Voi olla mahdollista, että minä olen käyttäytynyt kuin tyhmin kollo, ja te olette olleet aivan tavattoman viisaita ja ovelia, mutta ajattelen kuitenkin, että joku on sittenkin ollut liian hätäinen.»

Hän kohotti keltaista kirjekuorta. »Tämä kirje oli sinetöity, kun te annoitte sen minulle, herra Gregeen. — Niistä te siis tiedätte, mitä sinne sisään oli kirjoitettu? 'Vastaanottaja tuntematon', te sanotte. Mutta sehän ei vielä sano mitään, tuleehan paljon muitakin kirjeitä takaisin.»

Postinkantaja seisoi ja siveli otsatukkaansa.

»Herralla on omat keinonsa toteuttaessaan tahtoansa, vai eikö se ole niin, Caesar? En kuitenkaan usko, että toisten kirjeitten avaaminen kuuluisi niihin.»

Herra Kelly pyöritti kärppämäisiä silmiänsä, niin että ne olivat työntyä ulos rei'istänsä.

Pete heitti kirjekuoren täysinensä tuleen. »Te olette tulleet sanomaan minulle, että olette erottaneet minun vaimoni seurakunnastanne. Hyvä on! Te voitte, erottaa samalla myöskin minut, ja jos teillä on saatavilla ne rahat, jotka minä olen teille antanut, voitte palauttaa ne minulle saman tien, niin olemme kerralla kuitit.»

Musta Tom oli katketa naurusta tarjoilupöydän nurkalla, ja Caesar kiemurteli väistääkseen hänen läpitunkevaa katsettansa.

»Te tunnette hyvin sen vanhan kirjan», sanoi Pete, »joka minulle on melkein kokonaan vieras, mutta luullakseni sanotaan siellä kuitenkin jossakin paikassa: »Joka teistä on synnitön, hän heittäköön ensimmäisen kiven.» Minä en suinkaan ole mikään pyhimys ja saatte siis panna rangaistuksenne toimeen.»

Hänen äänensä alkoi vavista. »Ilmeisesti te ajattelette, että maallinen laki on tullut rikotuksi, mutta minä ajattelen enemmän sydämen lakia. Tässä tapauksessa saattaa olla siitäkin kysymys, siitä voitte olla varmat. Se nainen, joka on karannut, on saattanut tehdä väärin — en tahdo väittää, ettei hän olisi rikkonut, onneton raukka. Mutta jos hän tulee takaisin kotiin — te voitte hänet sulkea ulos — mutta minä otan hänet vastaan, millainen hän lieneekin ja mitä hän lieneekin tehnyt — niin totta kuin Jumala minua auttakoon — enkä minä kysy viimeisellä tuomiollakaan, teinkö silloin oikein tai väärin.»

Sitten hän käänsi heille selkänsä ja istahti tuolille takan ääreen.

»Nyt te voitte mennä kotiinne hoitamaan omia asioitanne», sanoi Nancy pyyhkien silmiänsä, »että minä saan tuulettaa tämän keittiön — ja puhdasta ilmaa tämä totisesti tarvitseekin tuollaisten likaisten roikaleitten jälkeen.»

Caesarkin pyyhkäsi toista silmäänsä — sitä joka oli lähinnä Mustaa Tomia. »Tulkaa», hän sanoi valittaen ja hillitysti, »meidän asiamme on toimitettu ja turha vaiva. Etiopialainen ei voi vaihtaa nahkaansa eikä leopardi pilkkujansa.»

»Ei, mutta hän voi kyllä ne peittää päällystakilla», pisti Nancy. »Se sattui naulankantaan, vai mitä Caesar? Älkää moittiko peiliä, jos kasvonne ovat inhoittavat.»

Caesar näytti siltä kuin ei olisi kuullut hänen sanojansa. Hän huokasi syvään Peten selän takana ja sanoi: »No niin, me rukoilemme, kaikista huolimatta, että me kaikki kohtaamme toisemme taivaassa viimeisenä päivänä.»

»Ei, kiitoksia paljon, minua ette kohtaa», kivahti Nancy. »Ei ole sitä paikkaa, jossa minä tahtoisin olla teidän kaltaistenne kanssa yhdessä.»

Caesarin vanha ihminen ei sietänyt enempää. »Hullu ja kiittämätön vaimo», hän huusi, »joka on syönyt minun leipääni ja juonut minun — —»

»Minunko syntyperääni sinä?» iski Nancy. »Varmaankin joku Faraon tytär on löytänyt sinut kaislikosta ja tehnyt profeetaksi.»

»Ei kannata tuhlata sanoja, herra, yksinäiselle naiselle, joka asuu yhdessä yksinäisen miehen kanssa», päätti herra Niplightly.

Nancy muutti lapsen oikealta käsivarreltansa vasemmalle ja iski rystyillänsä poliisia kasvoihin. »Tämä parantakoon sinun pahaa sydäntäsi», hän kivahti, »ja sano tuomarille, että minä sen annoin.»

Sitten hän kääntyi postinkantajaan ja Mustaan Tomiin. »Ulos täältä, sinä pikkuinen varas, sinun suusi on inhoittava likakaivo ja sinun kielesi on sen pumppu. Mene kotiisi kuolemaan sinä musta könttyrä, sinä hämähäkki — sinä olet jo kylliksi ilkeä etkä kelpaa mihinkään muuhun. Ulos täältä, joka sorkka!» huusi Nancy lyöden oven heidän jälkeensä kiinni, vaan avasi sen kuitenkin vielä lähettääksensä viimeisen tervehdyksensä. »Ja jos nyt kävisi niin, että te tapaisitte taivaassa toisenne, ilmoittakaa siitä minulle, niin minä koetan tulla toimeen siellä toisessa paikassa.»