XX.

Varhain seuraavana aamuna torven ääni herätti ihmiset unesta. Se alkoi jossain kylässä, kulki sieltä kuiluun, siirtyi yli sillan, kaikui pelloilla ja vuorilla ja lopuksi ulvoi kiihkeimmin ja rämisevin epäsoinnuin morsiustalon ympärillä. Tämä levoton melunpitäjä päivän sarastaessa oli häiden sanansaattaja. Kirkuvat epäsoinnut puhalsi herra Jonaique pullistelevista keuhkoistansa.

Ennen päivän valkenemista oltiin »Keijukaisessa» jalkeilla. Aamun varhaisimpina hetkinä Nancy Joe puhdisti ja pyyhki jokaisen nurkan. Sen jälkeen Mummi lopetti kakkujen ja leivosten paistamiset uunissa ja muoteissa. Pian tulivat myöskin naapurien eukot hakemaan härän- ja lampaanpaisteja, kananpoikia ja ankkoja, jotka he valmistivat kotonansa päivällisiä varten. Nyt tuli naisten saada vapaasti puuhata ja touhuta, ja kaikki laiskottelevat miehet toimitettiin pois tieltä.

Yhdeksättä käydessä haukattiin aamiaista seisoaltaan, ja sen jälkeen oli jokaisen aika ajatella pukeutumista. Taaskin täytyi miehet saada valmiiksi, ennenkuin naiset saattoivat ollenkaan alkaa. Jo huudettiin auttajia jonnekin yläkerran huoneihin. Mummi otti Caesarin osallensa. Peten pukemisesta piti Nancy Joe huolta.

Viime hetkenä huomattiin, että Pete ei ollut muistanut hankkia itsellensä valkoista paitaa. Eihän voinut ajatella, että hän vihillä käyttäisi samaa flanellipaitaa, jossa oli matkustanut kotiin Afrikasta. Se ei mitenkään käynyt laatuun, ei olisi ollut sopivaa eikä arvokasta. Ei ollut muuta neuvoa kuin lainata paita Caesarilta. Tämä oli vanhaa muotia ja Peteä ujostutti ottaa sitä. »Ottakaa se, muuten ette saa mitään», sanoi Nancy ja työnsi hänet huoneeseen. Kun hän tuli siellä ulos hän asteli jäykkäniskaisena alas ja kaulus ulottui molemmilla puolin korviin ja kasvojen kohdalla sojotti kahden puolen kuin lepakon siivet päättyen pitsinipukkoihin ja hänen tuli tarkasti varoa, ettei puhkaisisi silmiänsä näihin raudankoviksi kovetettuihin nurkkiin. Samana hetkenä ilmestyi myöskin Caesar puettuna kellerviin housuihin, kirjaviin liiveihin ja suippohelmaiseen hännystakkiin, päässä korkea musta huopahattu.

Keittiö oli täynnä miehiä ja naisia ja nuoria miehiä oli kerääntynyt ryhmiin talon ulkopuolelle, muutamat istuen satuloissa koristettujen hevostensa selässä, sillä he aikoivat saattaa morsiusparia kotiin kirkosta. Muutamilla oli mukana ladatut pyssyt laukaistuksensa kunnialaukaukset kun morsiuspari ilmestyisi. Muutamat taas sitoivat puiden välille nuoria, joihin oli sidottu kirjavia nenäliinoja lipuiksi.

Ihmisjoukko ulkopuolella yhä suureni joka hetki ja sisällä kävi yhä ahtaammaksi liikkua. Lukkari John pilkisti sisään matkalla kirkkoon ja kuiskasi Petelle, että kaikki oli valmiina ja he veisaisivat ihanan virren.

»Ei ole monta miestä, joiden häistä minä tahdon nähdä näin paljon vaivaa», sanoi John. »Kun tulette puistokäytävälle, katsokaa silloin sinne päähän, niin saatte nähdä minut.»

»Eipä hänessä nyt ole ihmeitä kuulla eikä nähdä koko miehessä», kuiskasi herra Jelly Peten korvaan lukkari Johnin mentyä. »Miesrahjus on yhtä musikaalinen kuin minun vanha saappaani. Kuulittako torvensoittoa tänä aamuna, herra? Minään hääpäivänä minä en ole noussut ylös niin varhain. Kun te menette kirkkoon, annan minä kuulua 'Mustan ja harmaan'.»

Mummi ilmestyi esille päässään suunnattoman suuri puolikuunmuotoinen hattunsa, jonka alta hänen valkea pitsimyssynsä pisti esille; ja hänen jäljessään asteli Nancy Joe puettuna ylenmäärin rimsuihin, pitseihin ja tupsuihin ja monta tuumaa tavallistansa pitempänä, niiden sulkien ja kukkien vuoksi, jotka peittivät hänen tavallisesti paljasta päätänsä.

Sitten alkoivat kirkonkellot soida, ja Caesar päästi pitennetyn »ö — höm!» ja sanoi voimakkaalla äänellä: »Ovatko vaunut saapuneet?»

»Ne ajavat juuri sillan yli», sanoi joku ovelta ja pian pysähtyivät peitetyt vaunut oven eteen.

»Ovatko kaikki valmiina?» kysyi Caesar..

»Odottakaa vähän», virkahti Pete ja sitten hän kääntyi Nancy Joehen kysyen: »Pitääkö miehen olla iloinen hääpäivänänsä, Nancy?»

»No, totta kai, te vanha hanhi. Kuinkas muuten?» hän vastasi.

»No, siinä tapauksessa ilmoitan teille, ettei ainoakaan ihminen voi olla hyvällä tuulella tällaisessa paidassa», selitti Pete. »Minä menen ja muutan sen.»

Kahta minuuttia myöhemmin hän palasi iloisena ja luonnollisena, ja hänen flanellipaitansa sopi mainiosti hänen siniseen merimiespukuunsa.

»Kutsukaa nyt morsian», sanoi Caesar.