← Table of contents
Man-saaren tuomari

XVII.

Reading edition

Sinä iltana oli kokoontunut runsaasti väkeä »Man-saaren Keijukaiseen» ja monet piiput saivat sammua, niin kiihkeästi he kuuntelut herra Jellyn merkillistä juttua.

»Omituista se vain on, hitto vie. Se on niin kerrassaan merkillistä, että voi ihmetellä itsensä kuoliaaksi. Ei kirjoissakaan — ei edes »Kristityn vaelluksessa» löydy tämmöistä tapausta. Toisen pojan poika palaa kotiin tuomarina loistavassa juhlakulussa riemukkaan musiikin pauhatessa juuri samana hetkenä, kun toisen pojan poika potkaistaan ulos talosta kuin koira.»

»Kerrassaan ihmeellistä se todellakin on», myönsi leski John, ja monet äänet kaikuna kertasivat hänen sanansa.

Jonaique katseli ympäri huonetta ilmeisesti odottaen, että häneltä kysyttäisiin jotakin. Mutta kun kukaan ei virkkanut mitään muuten kuin katseillansa, hän virkkoi: »Meidän vanha ukko kuuli kaiken. Hän on ollut räätälinä siinä suuressa talossa aina Rauta-Christianin kuolemasta asti.»

»Se on totta», myönsi Caesar.

»Ja hän istui keittiössä ja ompeli pukua itse isännälle juuri, kun tuo kamala mellakka syntyi yläkerrassa.»

»Älkäähän toki!»

»'Sinä olet varastanut ja ryöstänyt minut puti puhtaaksi!' huusi Ballawhaine.»

»Herra hyvästi siunatkoon!» ihmetteli Mummi. »Saattoiko hän sanoa niin omalle pojalleen?»

»'Sinä olet puijannut ja pettänyt minua!' huusi hän. 'Sinä olet hävittänyt minun rahani ja murtanut minun sydämeni', hän sanoi. 'Kokonaisen omaisuuden olen minä käyttänyt sinun hyväksesi ja millä sinä olet sen palkinnut? Tämä', hän huusi, 'ja tämä — ja tämä — hävyttömillä petosta ja väärennystä kaikki tyynni!' hän karjui.»

»Herra olkoon meille armollinen!» mutisi Caesar.

»'Minua sanotaan saituriksi, eikö niin?' hän huohotti. 'Minä kiristän alustalaisiani niin paljon kuin ikinä voin, kiristänkö minä? Ja mitä varten? Kenenkä vuoksi? Minä olen kuitenkin ollut sinulle hyvä isä ja hölmö minä samalla olen ollut, vaikkei sitä kukaan tiedä!' hän valitti.»

»Ei kukaan! Sanoiko hän, ettei kukaan, herra Jelly?» kysyi Caesar vetäen suunsa irviin.

»'Jos sinä olisit joutunut tekemisiin minun isäni kanssa', jatkoi hän, 'olisi sinut aikoja sitten ajettu tiehesi varkaana ja valehtelijana.' 'Minun hyvä isäni', virkahti Ross aivan masentuneena. 'Varas juuri, kuuletko?' kuohahti Ballawhaine. 'Varas, joka on vienyt minulta viimeisenkin kolikon ja jättänyt minut puille paljaille.'»

»Niinkö hän sanoi?» ihmetteli Caesar.

»Juuri niin», vakuutti Jonaique. »Ukko kuunteli keittiön portaissa ja nuori Ross hiipi ulos talosta kuin piesty koira.»

»Ja minne hän nyt on mennyt?» kysyi Caesar.

»Piru hänet periköön, mistä minä sen tiedän», hymähti Jonaique.

»Paha ottaa omansa ja sille hän kyllä kelpaisi, vaikka olisi selkä hakattu liiskaksi — vahinko, ettei vanhus sitä tehnyt», päätteli Caesar. »Mutta missä se hulttio nyt on?»

»Sanotaan, että hän on livistänyt Englantiin nyt yölaivalla.»

»Ylistetty olkoon Herra, jolta kaikki hyvä tulee», kehahti Caesar.

Muutamasta nurkasta kuului savupilven takaa epäselvää mutinaa. »Teillä on hyvä syy sanoa niin, Caesar», mörisi Musta Tom. »Yhteen aikaan ihmiset hotisivat hotisemasta päästyäänkin, että hän oli pettämäisillään erään miehen tyttären samoin kuin petoksella vei vanhukselta viheliäiset kolikot.»

»Vastaa hulluille, kuten hullulle tulee», mutisi Caesar. — Sinä hetkenä heitettiin ovi auki ja Pete hoippui huoneeseen. Jok'ikinen piippu putosi alas ja Mummin sukkapuikot lakkasivat kilisemästä.

Pete oli yhä paljain päin ja vaikka hän oli kuoleman kalpea ja silmänsä harhailivat levottomana, hän kuitenkin koetti näyttää kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kauheasti hymyillen ja nyökkäillen ympäriinsä kuin mies, jonka taistelussa on kuula lävistänyt, hän kääntyi Mummiin ja liikutti huuliansa aivan kuin sanoaksensa jotakin, mutta mitään ääntä ei kuulunut. Sitten hän kaivoi piippunsa esille, täytti sen etusormellansa, sieppasi sytytinpaperin pöydältä ja kumartui sytyttämään sitä.

»Onko — täällä — ketään — minun omiani?» hän sanoi käheästi yskähdellen ja änkyttäen ja rouheet hohtivat piipun kopassa kuin pajan ahjo.

»Ei, Pete, ei», vastasi Mummi. »Ketä sinä sitten olet etsimässä?»

»En ketään», mutisi Pete. »En ketään erityistä. Eipä ei», hän lisäsi puuskuttaen niin, että huulet vapisivat, vaikkei piipusta tullut yhtään savua. »Tulin vain sisään saadakseni tulta piippuuni. Pitää lähteä nyt. Näkemiin pojat! Näkemiin! Voikaa hyvin, Mummi!»

Kukaan ei vastannut hänelle. Hän kumarsi taas huoneessa-olijoille, hymyili kauhistavasti, astui ovelle väkinäisen vaivattomasti ja laahusti ulos talosta koettaen kaikin voimin näyttää huolettomalta. Sammunut piippu oli ylösalaisin hänen hampaissaan ja hän käänsi päänsä vinoon aivan kuin olisi koettanut estää hattuansa putoamasta, vaikka hän yhä oli paljain päin.

Hänen mentyänsä katsoivat ihmiset toisiansa silmiin hämillään ja peloissansa aivan kuin kummitus olisi ilmestynyt heille keskellä kirkasta päivää. Vihdoin Musta Tom katkaisi hiljaisuuden.

»Miehet», hän sanoi, »tuo oli hitonmoinen vale.»

»Vait — —», alkoi Caesar, mutta vastaväite tarttui hänen kuivaan kurkkuunsa.

»Jotakin on tekeillä Ramseyssä», lisäsi Musta Tom. »Luulenpa melkein, että minun on seurattava häntä.»

»Minä lähden mukaan, herra Quilliam», päätti Jonaique.

»Ja minä», lupasi John, lukkari.

»Ja minä» — »ja minä», lisäsivät toiset ja puolessa minuutissa oli kapakka tyhjä.

»Isä», kuiskasi Mummi myymäpöydän takaa, »eikö sinun olisi parasta satuloida tamma ja mennä katsomaan, ettei Kirrylle ole vain mitään tapahtunut?»

»Sitä juuri itsekin ajattelin, äiti.»

»Lähde siis heti. Herra olkoon meille armollinen.»

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings