IV.
Reading edition
Päivän, sarastaessa Philip meni vuoteeseen lopen väsyneenä harhailtuaan koko yön pimeiltä kaduilla. Hän nukkui raskaasti neljä tuntia ja näki kiusallisia unia jokapäiväisistä esineistä, jotka muuttuivat suunnattoman suuriksi ja merkillisiksi hänen ympärillään.
Kun Jem-y-Lord aamulla toi teen herransa huoneeseen, hän oli pudottaa maahan tarjottimen, sillä niin kiivaasti sulkeutui hänen jälkeensä ovi, jonka hän oli polvellaan työntänyt auki. Akkuna oli puoliksi auki ja kylmä merituuli puhalsi huoneeseen; uuninristikko ja liesi kertoivat kuitenkin, että yöllä oli pidetty tulta ja hänen isäntänsä vielä nukkui.
Jem laski alas tarjottimen, nosti pöydällä olevaa viinikarahvia ja tarkasti sitä valoa vasten, päristi kuin vanha hevonen, nyökäytti miettivästi päätänsä ja sulki akkunan.
Philip heräsi siihen ja katseli sekaisin ilmein ympärillensä. Hän tunsi epäselvästi, että jotakin oli tapahtunut, kun palvelija sanoi:
»Hevonen on pian valmis, herra.»
»Mikä hevonen?» kysyi Philip.
»Se hevonen, jolla ratsastatte, herra», vastasi Jem hymyillen alentuvasti ja lisäten, »se hevonen, jonka käskitte minun tilata Shimmeniltä viedessäni kirjettä postiin.»
»Mitä kirjettä?»
»Kirjettä, jonka annoitte minulle postiin vietäväksi, ennenkuin menin nukkumaan.»
Kaikki myllersi epäselvänä ja hämäränä Philipin mielessä. Hän koetti ankarasti selvittää itsellensä, mitä oli tapahtunut. Juuri silloin riensi sanomalehtipoika kirkon puoleista katua huudellen: »Lisälehti — tuomarin kuolema.»
Silloin palasi kaikki mieleen. Hän oli kirjoittanut Katelle pyytäen häntä tulemaan tapaamaan häntä Port Mooariin kello kaksi tänään. Sinä hetkenä ja sillä yksinäisellä paikalla hän oli päättänyt ilmoittaa hänelle uutisen. Hän oli päättänyt sanoa hänelle kaikki ja selvittänyt itsellensä, miten menettelisi.
Ilman ruokahalua hän söi aamiaisensa. Syödessään hän kuuli ääniä kadunpuoleisesta pihasta. Hän kohotti päänsä ja katsahti koneellisesti mitään ajattelematta ulos. Nelipyöräiset, hopeahelaisen nuoren hevosen vetämät vaunut vierivät juuri portin ohi. Ajaja oli mahdollisimman hienosti pukeutunut ja päällään hänellä oli vaalea muodikas takki. Toinen jalka oli jarrulla ja komea sikaari oli hänellä hampaissa. Se oli Ross Christian.
Tavatessaan viimeksi serkkunsa hän oli tapellut hänen kanssaan Katen kunnian vuoksi. Tämä ajatus koski nyt kuin piiskan ja piikkiruoskan iskut. Häveten, nöyryytettynä ja inhoten itseänsä Philip käänsi päänsä toisaalle.