VI.

Kului kauan aikaa, ennenkuin Philip ilmestyi uudestaan Sulbyyn. Siihen hänellä oli tärkeät esteensä. Hänen opintonsa veivät nyt kaiken hänen aikansa. Kun hän ei ollut työssä Douglasissa, hänen täytyi seurustella tätinsä kanssa Balluressa. Mutta ei poissaolo eikä vuosien hiljainen vierintä voinut vapauttaa häntä kiusauksesta. Eräs tärkeä tehtävä loi tytön lakkaamatta hänen mieleensä. — Se oli velvollisuus, joka kielsi häntä unohtamasta Katea — hänen lupauksensa Petelle olla hänen »Dooiney-Mollansa». Eikö hän ollut vannonut pitävänsä huolta tytöstä? Hänen täytyi pitää lupauksensa. Sehän oli pyhä luottamustehtävä.

Philip keksi keinon pelastua pulasta. Posti oli puolueeton ja lahjomaton sanansaattaja ja siksi hän kirjoitti hyvin usein. Joskus hänellä oli uutisia ilmoitettavana, sillä pettääksensä Caesarin vakoilevaa silmää Pete lähetti tervehdyksensä hänen kauttansa. Joskus hänellä oli rakkauskirje lähetettävänä, toisinaan taas lahjoja. Kun sellaisia välttämättömiä syitä ei ollut, katsoi hän kuitenkin velvollisuudekseen pitää yllä kirjevaihtoa. Jouluna hän lähetti joulukortin, juhannuksena kimpun sammalruusuja, yksinpä pyhän Valentinen päivänäkin juhlatervehdyksen. Kaikki tämä kuului hänen velvollisuuteensa ja kaikki mitä hän teki, sen hän teki Peten nimessä. Hän vakuutti itsellensä, että hän täydelleen unohti itsensä. Sitten kun hän oli kieltänyt silmiltänsä ilon katsella tytön kasvoja, hän kohotti uljaana päänsä ja uskoi olevansa tosi ja uskollinen ystävä.

Kate pelkäsi vähemmän ja ujosteli myöskin vähemmän. Hän otti vastaan Peten lahjat ja käytti niitä Philipin tähden. Salaisesti hän sydämessään ei ollenkaan sitä hävennyt. Vuosien kuluessa elämä kutsui häntä yhä voimakkaammin ja viehättävästä tytöstä kehittyi komea nainen, jonka neitseellinen kauneus lumosi ja hurmasi. Tämä ulkonainen muutos, joka aikojen kuluessa hänessä tapahtui, sai hänet melkein kokonaan unohtamaan entisyyden. Oli tapahtunut jotakin, joka oli tehnyt hänet kerrassaan toiseksi. Hän oli kuin sen tytön vanhempi sisar, joka kerran oli tuntenut Peten. Että tämä pikku sisar voisi pakottaa häntä johonkin tuntui aivan mahdottomalta, Kate ei koskaan ajatellut sitä.

Yleensä hän ei uskonut salaisuuksiansa kenellekään. Hänen sukulaisensa olivat Ross Christianin jutun vuoksi joutuneet kokonaan harhaan. Heidän luulonsa mukaan Kate edelleenkin oli ihastunut häneen ja odotti häntä, siksi ei hän koskaan puhunut Petestä. Philipin he luulivat joutuneen epäsopuun hänen kanssaan sen tähden, että hän oli ollut uskoton hänen ystävälleen, ja siksi he luulivat hänen pysyttelevän poissa. Tyttö ei koskaan puhunut myöskään Philipistä, mutta kotiväki sen sijaan puhui lakkaamatta hänestä ja heidän ylistyspuheensa kiihoittivat lakkaamatta hänen salaista rakkauttansa. Kolmen vuoden ajan nämä kaksi olivat kuin kaksi vankia, jotka ovat viereisissä kopeissa, aivan lähellä toisiansa, saattavat kuulla toistensa äänen eivätkä kuitenkaan voi nähdä toistensa kasvoja, palavat halusta saada tulla toistensa luokse ja koskea toisiinsa, mutta eivät kuitenkaan voi sitä, koska seinä on välillä.

Taistelun jälkeen Caesar oli vapauttanut hänet kaikista tehtävistä ravintolassa ja eräänä kevätpäivänä hän oli vajan luona kuorimassa kaisloja kynttilän valamista varten, kun Kelly, postinkantaja, kulki eteisen ohi, jossa Nancy Joe puhdisteli rautaisia kynttiläjalkoja.

»Olettekos kuullut uutista, Nancy?» sanoi Kelly. »Herra Philip Christian on vapautettu kahden vuoden kokeiluajasta ja nyt hän pääsee istumaan käräjiä.»

Nancy näytti miettiväiseltä. »Minä olen aivan varma, että se nuori herra on kaikin puolin kelvollinen ja oikea tuomari», hän sanoi. »Mitä hänestä nyt tulee?»

»Hänestä tulee täysivaltainen tuomari ja asianajaja, tyttöseni», sanoi Kelly.

»Älähän mitään, niinkö?» sanoi Nancy.

»Eilen hän suoritti tutkintonsa kuvernöörin edustajan läsnäollessa.»

»Kuulepas, siinä on mies!»

»Tänä iltana minä toin siitä kirjeen Ballureen.»

»Tietysti minä uskon sen, herra Kelly. Hän on sentään kelpo poika, sitähän minä olen aina sanonut. Siinäkin olen aina ollut oikeassa, mutta täällä on ollut eräs, joka ei ole halunnut kuulla puhuttavankaan siitä, ei ollenkaan.»

»Neiti Kate, häntäkö tarkoitatte? Siihen hänellä on omat syynsä, eukkoseni, ne me kyllä tiedämme. Jääkää hyvästi, Nancy.»

»Hyvästi, hyvästi. Hauskoja uutisia te toittekin», sanoi Nancy ja postinkantaja asteli edelleen.

Kate tuli hänen luoksensa harja kädessä. »Mitä postinkantaja sanoi?»

»Että — herra — Philip — Christian — on suorittanut tutkintonsa ja hänestä on tullut tuomari», sanoi Nancy merkitsevästi.

Katen silmät leimusivat ja huulet hieman värisivät ihastuksesta, mutta hän sanoi hyvin välinpitämättömästi: »Sellaisia uutisiako hänellä vain olikin?»

»Vain? Sanotko sinä vain?» sanoi Nancy hangaten kynttiläjalkojansa. »Kuule nyt minua, tyttö! Hän se kuitenkin on pitänyt huolta sinusta sillaikaa, kun sulhanen, heittiö, on teissään.»

Kate kuori kaislaansa ja huokasi katsahtaen salaisella syrjäsilmäyksellä toiseen ja sanoi: »Taidat sinä luulla liian suuria hänestä, Nancy.»

»Silloinhan on asia niin kuin pitääkin», sanoi Nancy, »on täällä sekin, joka ajattelee hänestä liian pieniä.»

»Minä en todellakaan voi ymmärtää, mitä merkillistä hänessä sinun mielestäsi on», sanoi Kate. ₍

»Vai et, vai et», sähähti Nancy purevan ivallisesti. Hangaten sitten rautaa kaikin voimin hän lisäsi: »Minä en ole sellainen, joka toivoisin itselleni miestä. Miehet ovat mokomia merkillisiä, avuttomia raukkoja, enkä minä tule heidän kanssaan toimeen. Mutta jos minä ajattelisin jotakin heistä, niin sillä ei saisi olla jalat ja kädet kuin nukella eikä naama harmaa ja hapan kuin piimän hera, eikä sen housuissa ja takissa saisi olla kaikenlaisia helyjä, niin että kuuluu tänne asti kun hän suvaitsee astella katua.»

Tämän Ross Christiania tarkoittavan loppulaukauksensa singautettuaan Nancy pyörähti ympäri ja meni sisään ajatellen, että nyt oli antanut Katelle sellaisen opetuksen, ettei hän sitä unohtaisi. Kate säteili onnesta. Tällaiset lauseet olivat hunajaa hänen huulillensa ja tällaiset torat soivat kuin ilokellot hänen korvissansa. Hänelle tuotti salaista iloa yllyttää toisia hyökkäämään tällä tavoin Philipin kimppuun. Niistä oli hyötyä kahdella tavalla, ne soivat hänelle ilon kuulla lakkaamatta ylistettävän Philipiä ja niiden kautta hän saattoi säilyttää oman salaisuutensa.