XX.

Myöhemmin samana iltana Pete meni Sulbyyn kertomaan niitä uutisia, joita itse oli saanut tietää. Mummi oli kapakkahuoneessa ja hiljaa, lempeästi, hellästi ja rakastettavasti Pete kertoi hänelle asian.

Keittiöstä kuului kovaäänistä puhetta. Caesar siellä istui käyden ankaraa sanasotaa Mustan Tomin kanssa. Avoin Raamattu oli hänen polvillansa. Tom koetti vetää sen itselleen, osoitti paksulla, likaisella sormellaan sivua ja huusi: »tuossa se on — se tarkoittaa sinua — publikaanit ja syntiset. Kapakoitsija on publikaani.»

Caesar nojasi taapäin tuolillansa ja sanoi musertavalla ylenkatseella: »Se ammatti ei ole kehuttava — minä myönnän, että on ihmisiä, jotka toimittavat sitä huonosti. Mutta mikä ammatti ei ole huono, jos huono ihminen saa sen tehdäksensä? Sanotaan, että Lontoossa on suuria saarnamiehiä, jotka koettavat tehdä kapakoista kirkkoja ja niin tehdään papeista kapakan isäntiä. Niin oli asianlaita ennen muinoin tällä Man-saarella ja surullista on, etteivät asiat ole nyt vielä siten järjestetyt. Oh, ole vanna, että minä olen tarkasti miettinyt tätä asiaa. Minä olen antautunut siihen vasta sitten, kun olen ahkerasti rukoillut itselleni voimaa. 'Pitäisikö minun hyljätä ammattini ja seurakuntani, vaikka on hyvin mahdollista, että se joutuisi paljon pahemman ja kelvottomamman miehen hoidettavaksi?' Ja minä uskon ja luotan siihen, että Herra itse on puhunut. 'On olemassa pieni viinitarha — vähän työtä siinä pienessä viinitarhassa. Tee sinä Caesar se työ', ja niin minä tahdonkin tehdä.»

Pete astui keittiöön ja kertoi häikäilemättä Caesarille uutisensa aivankuin tuo olisi häntä lohduttanut ja hän tahtonut huutaa: »Kas siinä, joko tämä nyt sinulle riittää? Joko sinä nyt olet tyytyväinen».

»Mair yee shoh — Herran tahto tapahtukoon», sanoi Caesar.

»Siinä tapauksessa hänen tahtonsa ei ole kehuttava», väitti Pete. »Minä olen nähnyt tehtävän parempiakin töitä.»

Ylpeyden henki valtasi Caesarin sinä hetkenä — tuossahan istui Musta Tom tuijotellen häneen ja rypistellen suuria kulmakarvojansa. Puristaen huulensa lujasti suppuun ja heittäen päätänsä ylpeästi taapäin Caesar virkkoi hautajaisäänellä: »Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi.»

Pete purskahti hurjaan nauruun.

»Etkö sinäkin tunne samalla tavalla, ystäväni», ihmetteli Caesar.

»En sinne päinkään», sanoi Pete. »Minä en luule koskaan tehneeni Jumalalle mitään pahaa, en ainakaan tieten tahtoen, mutta hän on ottanut minulta pois nuoren vaimoni ja jättänyt pienen, viattoman lapseni äidittömäksi.»

»Tutkimattomat ovat Herran tiet ja Hänen viisautensa», väitti Caesar.

»Tutkimattomat?» kivahti Pete. »Sen minäkin tiedän, mutta en voi ymmärtää, kuinka te tällaista voitte viisaudeksi sanoa. Onko tämä oikeutta, sitä minä en voi ymmärtää. Olenko minä sen ansainnut? Pakanallisuutta, sanotte te. Voitte olla oikeassa. Herra on kurittanut minua ja minä olen saanut tarpeekseni. Mutta en kuitenkaan missään tapauksessa tahdo sen tähden langeta polvilleni. Kaikkivaltias ja minä voimme olla kokonaan kuitit.»

Sanottuansa tämän hän lähti talosta suuttuneena, lohdutonna ja melkein suunniltansa. Melkein mieletön hymy leikki hänen tuhkanharmailla kasvoillaan.