VI.

Philip jätti hevosensa »Iiriläisen» pihaan noin penikulman päähän vuoritiestä. Majatalon emännän, rouva Looneyn, kieli kävi kuin mylly hänen askarrellessaan Philipin syödessä päivällistään. Hän oli tuntenut hänen sukunsa kolmessa polvessa ja tiesi juttuja hänen isoisästään, hänen isästään ja hänestä itsestään, kun hän oli lapsi. Hän jutteli lapsen kasvoista, jotka olivat »kutakuinkin koreat», ja Douglasin tytöistä, jotka olivat »jokseenkin keskulaisia.» Hän antoi Philipille myöskin neuvon mennä naimisiin jonkun lämminsydämisen tytön kanssa, jolla olisi »yhtä ja toista itseänsä varten — maita ja porsaita ja kaikkea» — ja silloin voisi ehkä tulla hyvitetyksi se »keljuilu», jota kolmekymmentä vuotta sitten oli eräälle hyvälle miehelle osoitettu Ballawhainessa.

Philip jätti lautasensa puolillensa ja nousi mennäksensä Port Mooareen.

»Mutta herranterttu, ettehän te ole mitään syönyt», päivitteli majatalon emäntä. Sitten hän jatkoi maanitellen aivan kuin Philip olisi vielä ollut lapsi: »Ettekö te minun tähteni voisi syödä vielä vähän? Koettakaa, koettakaa nyt! Ei muruakaan enää? Se on teille vastenmielistä, herra Philip! Aiotteko lähteä kävelemään? Ottakaa sitten päällystakki yllenne, apilat ennustavat sadetta.»

Hän lähti sitä tietä, jota Pete oli niin usein kulkenut koulusta palatessaan, kun Kate asui Cornaassa, ja Pete saatteli häntä monimutkaisia polkuja myllyn ohi Ballajoran rantoja. Uusi mylläri oli hajoittanut sen olkikattoisen vanhan hökkelin, jossa Kate oli syntynyt ja rakentanut sijalle uuden talon. Kappeliin oli lisätty avara eteinen, jossa seurakunta sai myrskyltä suojaa, ja päätyyn oli kuvattu teurastettu karitsa. Ballajoran teurastaja oli ottanut toisen karitsan — elävän lampaan — josta hän juuri nujersi henkeä pois, kun Philip kulki ohi. Avuttoman eläinraukan pää oli kääntynyt taaksepäin penkissä ja se katsoi häneen surullisin silmin ja päästi tuon merkillisen epätoivon parahduksen, jolla kuolemaantuomittu eläin vetoaa oikeuteensa nähdessään kuoleman lähestyvän ja lopetettuaan taistelun elämänsä puolesta.

Tuuli oli tyyntynyt ja meri lekotti peilikirkkaana, mutta salmen toisella puolella näytti lyijynharmaa pilvi peittävän Englannin vuoret, vaikka ne olivat vielä valoisat ja aivan kuin kylpivät auringon paisteessa. Kun Philip saapui Port Mooariin tuli sieltä häntä vastaan maalle päin kärryt täynnä meriruohoa, ja muuan hummerinpyytäjä valmistautui lähtemään pyyntimatkallensa.

»Tyyni päivä», sanoi Philip ohi kulkiessaan.

»Eipä se sentään taida näyttää erittäin kehuttavalta», vastasi kalastaja. »Mainingit ovat niin merkilliset, vaikka tuuli ei juuri käy.» Hän työnsi kuitenkin venheensä vesille, nosti purjeensa ja lekotteli matkaansa.

Philip katsahti kelloansa ja asteli sitten niemelle. Hän tuli luolalle ja pistäysi sinne sisään. Meriruohoa oli kokoontunut sinne pimeään suuri kasa ja kahden kiven välillä aukon suulla oli tulisija. Äkkiä hän muisti tämän luolan. Se oli Carrasdhoon miesten luola. Hän saattoi kuulla Peten äänen sen kumahtelevista syvyyksistä, hän saattoi kuulla ja nähdä oman itsensä. »Pelastammeko naiset, Pete? — niinhän aina tehdään.» »Niin, totta kai, naiset — ja pojat.» Tämän lapsuuden muiston suloisuus ja hellyys vaikutti liian voimakkaasti Philipin mieleen. Hän tuli ulos luolasta ja asteli rantaa pitkin.

»Hän kai tulee kirkon kautta», hän ajatteli ja kiipesi kalliolle paremmin nähdäksensä. Rannalla oli rivi kääpiökasveja, pieniä vaivaismäntyjä, jotka surkeannäköisinä kyyhöttivät aivan kuin peläten, että mereltä pian puhaltaisivat talviset tuulet. Jossakin tällaisen puun haarassa oli rappeutunut linnun pesä. Jonakin edellisenä vuotena siinä oli ollut elämää, mutta nyt se oli tyhjä, lauluton, iloton ja kuollut.

»Tuolla hän on», kuiskasi Philip itsellensä ja hengitti raskaasti. Valkea vartalo oli ilmestynyt tuuliviirin luo ja lähestyi häntä keveästi kuin tunturikauris.

Mustat pilvet Englannin vuorten yläpuolella alkoivat laskeutua alemmaksi. Toisella rannalla oli myrsky, vaikka taivas saaren kohdalla oli vielä kirkas. Höyrylaiva oli ilmestynyt taivaanrannalle ja kynti nyt vakoansa lahtea kohden.