VI.

Parin hengenheimolaisensa kanssa oli Ross viettänyt päivänsä eräässä huoneessa, josta oli näköala sataman lahdelle, juoden ja biljardia pelaten. Aikaisin iltapäivällä oli tullut Ballawhainesta viesti: »Isänne on sairas tulkaa kotiin heti paikalla.» »Kyllä tulen», hän oli vastannut ja jatkanut peliänsä.

Myöhemmin iltapäivällä viesti oli tullut uudestaan sanoen: »Isänne on saanut toisen kerran halvauksen ja tahtoo puhutella teitä». »Antakaa minun ensin lopettaa tämä peli», hän oli vastannut.

Illalla oli viesti palannut kolmannen kerran sanoen: »Isänne on tunnotonna.» »Mikä kiire sinne sitten on?» hän oli vastannut ja hoilannut »Myllärin tyttärestä:»

»Minut vasten mieltä naitettiin ja myllyltä pois laitettiin.»

Lopuksi Caesar, joka oli ollut vakavassa keskustelussa Ballawhainen kanssa, kun halvauskohtaus sattui, tuli jatkamaan samaa keskustelua Rossin kanssa ja toivoi samalla voivansa hänelle antaa jotain myöskin muinaisen edestä..

»Kunnioita isääsi ja äitiäsi ettäs menestyisit — —» oli hän huutanut mahtavalla saarnamiehen äänellä ja kohottanut kätensä taivasta kohti. »Mutta teidän elämänne ei tule pitkäksi ja jos te olette syynä sen vanhan hullun miehen kuolemaan, ei hän kuitenkaan ole ainoa, jonka kuolema lankeaa teidän omalletunnollenne.»

»Uskotteko tekin sitä?» sanoi Ross seisten biljardisauva kädessä. »Te luulette, että teidän tyttärenne on kuollut, niinkö vanha Jefta Jeremias? Hämmästyttäisikö se teitä, jos kuulisitte, että — —» hengenheimolaiset nauraa kikattivat— »että hän ei ole ollenkaan kuollut? — — Ihana vesa — Jessen tammesta. Heipä hei! Jefta Jeremias on nähnyt aaveita, luultavasti. Näin hänet omin silmin, ukkoseni, kun kuukausi sitten pistäysin kaupungissa. Tahdotteko tietää, missä hän on? Sanonko minä? Ah, te olette verraton! Oikea esikuva! Te osaatte kasvattaa lapsia sitä varten − − Punainen pallo − − Te tässä saarnaatte minun isästäni, niinkö? Hän kiertelee Lontoon katuja — ah, Jeremias on mennyt — —

— 'Vaikka olin myllärin ainoa tytär' — Sepä verratonta — se oli mainio lyönti — Kaksikymmentäviisi ja peli voitettu.

Pete tallusti kapakan läpi, kunnes tuli biljardisaliin. Peläten, että syntyisi käsikähmä, vaikka kiihkeästi sitä toivoi, ei Caesar voinut läsnäolollaan antaa sellaiselle hyväksymistään, vaan oli pysähtynyt ulkopuolelle.

»Hei, hei! tuossa on Uria!» huusi Ross. »Siellä paha missä mainitaan — sitä minä juuri ajattelinkin. Oletteko koskaan lukeneet kertomusta Davidista ja Uriasta? Tottahan toki! Tehkää se, se kyllä kannattaa. David oli suuri mies. Ah», — matkien Peten man-saarelaista murretta — »hän ol' sellane julmettunnu, suur' miäs. Uria ol' hänen palvellijans'. Täm' ol' myös vikkelä miäs, mut nii vihriä, ett' vanha lehmä oleks hänet syönny. Ja Urial ol' pulsk' nuar' vaimmo. Niin koria, ett pois tiält vaa. Mut ku Uria ol' tiässäns, David otti sen ja sitten — ja sitten» — hän lopetti murteen — »Raamatussa kerrotaan, että David sanoi Urialle, että tuo vaimo oli kuollut — ha! ha! ha!»

»Kuka näki kuolleheksi? Minä näin paenneheksi Minä näin — —»

»Päästäkää — apua — oh — te kuristatte minut — apua — apua!»

Kahdella harppauksella Pete oli hyökännyt Rossin eteen, pannut toisen kätensä miehen kurkkuun ja polvensa takapuoleen, kääntänyt hänet takanojaan polveaan vasten ja piti häntä siinä kuin ruuvipenkissä.

»Apua! — apua! — oo — kraa!» Ross koetti haukkoa ilmaa ja kasvot mustenivat.

»Te ette ansaitse sitä», sanoi Pete. »Minä ajattelin rutistaa hengen viheliäisestä raadostanne siksi, että valehtelette elävästä ja häväisette kuollutta, mutta tuollaisen miehen tähden ei kannata joutua hirsipuuhun. Uh! Suonissanne virtaa samaa verta kuin minunkin ja minä häpeän teidän puolestanne. Pois, ylös!»

Osoittaen suunnatonta halveksumista Pete heitti hänet maahan, ja hän kaatui biljardisauvan päälle ja katkaisi sen.

Ihmiset hyökkäsivät koko talosta tähän huoneeseen ja tapasivat Peten matkalla ulos. Hänen kasvonsa olivat kovat ja rumat. Ensi silmäyksellä he erehdyksestä luulivat häntä Rossiksi, niin oli raivo turmellut hänen ulkomuotonsa.

Caesar tallusteli käytävällä talon edessä. »Annatko sinä nyt minun suorittaa sen asian?» hän kiihkeästi kuiskasi.

»Tehkää, kuten haluatte», kuului Peten harmistunut vastaus.

»Jumalattomat lankeavat omaan paulaansa. Kiitetty olkoon Herra, Sela!» sanoi Caesar ja he erosivat käräjätalon portilla.

Pete palasi kotiinsa mutisten: »Se konna valehteli — Kate on kuollut, Kate on kuollut!»

Jalavaharjun portilla tuli koira häntä vastaan haukkuen ilosta. Sen jälkeen se hyökkäsi takaisin taloon avoimesta ovesta. »Joku on tullut», ajatteli Pete. »Kate on kuollut. Mies valehteli. Kate on kuollut», hän mutisi hoippuen käytävää pitkin.