X.
Reading edition
Tynwaldin harju on ikivanha Man-saaren eduskunnan kokoontumis- ja käräjäpaikka. Se on saaren keskiosassa, laaja, vihreä aukeama, jota kolmelta puolen ympäröivät yksinäiset kukkulat ja neljännellä puolen se viettää loivasti rantaa kohden. Tämä kenttä on muodoltaan kuin kitara. Varsinkin keskiosassa kukkulat supistuvat lähekkäin ja siten syntyy kitaran kaula! Aukeaman toisessa päässä on kirkko. Ympäröivistä vuorista korkein kohoaa noin kuutisen syltä muiden yli.
Tuomarin ja kuvernöörinsihteerin vaunut olivat ajaneet juhlapaikalle kirkon vasemman puoleisesta portista ja muuan poliisi oli avannut oven. Eteisen läpi kaikui temppelistä virren sävel.
»Viisitoista minuuttia liian myöhään», virkahti kuvernöörinsihteeri kelloonsa katsahtaen. »Menemmekö me sisään, teidän kunnianarvoisuutenne?»
»Katsellaan mieluummin tätä elämää täällä ulkona» vastasi Philip.
Vaunun ovi lyötiin kiinni ja ne lähtivät vyörymään yli vihreän kentän Sen rajoittamaton rinne oli täynnä vaunuja, kärryjä, myymäpöytiä ja telttoja. Siellä tarjosivat kadun-kiertäjät kaupaksi huokeita kellojansa; siellä oli pääntutkijoita parituoleineen, lihavia naisia, kääpiöitä, kiertäviä soittoniekkoja, kaupustelijoita, jotka möivät nekkuja ja karamellejä tinaisista laatikoistansa, ja kaikenlaisia likaisia ja epäiltäviä olentoja, joita kaupunkien kadut kasvattavat. Olipa sinne tuotu myöskin härkiä ja korskuvia oriita, jotka hirnuen ja möyryten kuopivat maata saaden kuivan kentän pölisemään.
Tungos oli jo melkoinen ja lisääntyi joka hetki. Kun upeat loistovaunut saapuivat, ne tuossa tuokiossa jakoivat väkijoukon kahden puolen tietä, niin että se muodosti kujan. Toiset ajopelit toivat kelvollista väkeä, toisissa taas oli kaikenlaisia lurjuksia mitä huonointa lajia.
Ympäri vuorien ympäröimää alaa oli asetettu rykmentti sotilaita pistimineen ja kivääreineen. Harjulle johtavalle tielle oli levitelty kaisloja. Kukkulan laella oli kaksi nojatuolia, joiden päälle oli lankojen avulla kunniakatos levitetty. Tuolit olivat vielä tyhjät, ja kukkula ja sinne johtava lie säilytettiin vapaana.
Keskipäivän aurinko paahtoi kuumasti, ilma oli raskas ja painostava. Välistä sekaantui kirkosta kaikuva virren sävel ampumaradan paukkeeseen ja kaupustelijoitten huutoihin ja laverruksiin. Jonkun ajan kuluttua kuului toisenkinlainen sävel — voimakas ja vaikuttava — kuului kaukaa lähestyvä torvien soitto. Se kaikui kahtaalla: Peelin suunnalla ja Port St. Maasta johtavalta tiellä.
»Nyt ne tulevat», virkahti kuvernöörinkirjuri katsahtaen Philipin kasvoihin, jotka näyttivät vavahtelevan ja valahtivat entistäänkin kalpeammiksi.
Lähestyessään soittokunta lakkasi soittamasta. Pian ilmestyi lännestäpäin tuleva äänetön joukko pitkänä jonona vuoren juurelle, jossa se kääntyi etelästä tulevaa joukkoa vastaan. He olivat puetut merimiestakkeihin ja merisaappaihin, eikä heillä suurissa ruskeissa kourissansa ollut mitään aseita. Muuan pitkä miehen järiläs asteli vakavana heidän edellänsä. Se oli Pete.
Philip ei enää voinut kestää tätä jännitystä kauempaa. Hän astui alas vaunuista. Kuvernöörinsihteeri teki samoin ja seurasi häntä, kun hän hitain, epävarmoin askelin laahusti edellä.
Muutaman suuren puun juurella teitten risteyksessä kalastajain joukot yhtyivät ja siinä syntyi kauhea tungos. Aivan puunrungon ympärillä oli jonkinlainen kiviraunio. Pete kiipesi sille, niin että hänen päänsä liaksi yli muiden.
»Pojat». hän sanoi, »tuolla harjulla on kolmesataa asestettua sotilasta, kullakin kaksikymmentä kovaa ammusta. Te olette tulleet tänne, koska teillä on siihen oikeus. Te menette nyt rauhallisina tuonne harjulle ja sekaannutte sotilaitten joukkoon niin, että jokaisen sotilaan kummallakin puolella on mies ja kolmas takana. Ne, jotka ajavat teidän asiaanne, lausuvat sitten julki teidän vaatimuksenne. Jos heitä kuunnellaan, ette voi toivoa sen parempaa. Ellei heitä kuunnella ja jos annetaan määräys ampua heitä, silloin te, ennenkuin he ehtivät panna tuon käskyn täytäntöön, tartutte kuhunkin noista kolmestasadasta sotilaasta, kellistätte heidät selälleen ja otatte, heiltä aseet pois. Älkää tehkö sotilaille mitään pahaa − nehän toteuttavat vain sitä, mitä on käsketty. Mutta älkää myöskään antako sotilaitten vahingoittaa teitä. Te olette tulleet tänne vaatimaan oikeutta eikä tappelemaan. Mutta jos joku alkaa taistelun teitä vastaan, toimikaa niin, että hän aina muistaa tämän päivän. Ottakaa aseeksenne jok’ikinen jotakin, vaikka myymäpöytä, ellette voi löytää mitään muuta kättä pitempää. Ja jos tulisi verta vuotamaan, jättäkää minulle se mies, jonka käskystä se tapahtuu. Ja nyt, pojat, lähtekää harjulle, kuten miehet ja man-saarelaiset».
Ei kuulunut hyvähuutoja, ei ilokarjuntaa, ei kätten taputusta. Kuului vain pidätettyjä huudahduksia ja epämääräistä murinaa.
»Tulkaa», kuiskasi kuvernöörinsihteeri pistäen kätensä Philipin vapisevalle käsivarrelle. »Vähän aavistaa tuo miesraukka, että jos verta vuotaa, vuotaa juuri hänen verensä ensiksi.»
»Oi, taivaan Jumala!» huokasi Philip.