RUUSUN LUONNE.
Reading edition
Voi armasta, voi veitikkaa! Semmoista harvoin nähdä saa: Kun suuttuu, posket ruskoittaa, Hän sukkaneulat viskaa pois Ja joukosta pois keikahtaa.— Ei päivää silloin nähdä vois, Sen ukkospilvet karkoittaa.
Vaan varropas: kun hetkisen Siell' istuu lisko murheinen— Taas ruusu päivänpaisteinen Huoneeseen tulla heilahtaa: Hymyilee, sukkaa neuloen. Voi armasta, voi veitikkaa, Yön päiväks muuttaa semmoinen!
Hän täynn' on tulta, lempeä, Vihastuu taikk' on hempeä— Ei ruusu, jollei piikkiä. Ken mieltyis valhekukkaseen?— Hän tuores on ja viehkeä, Kuin hehku viinin rypäleen— Sen moist' on harvoin nähtynä!