ARMAANSA KADOTTANUT.
Reading edition
Ykstoista vuotiaana vasta Kisailin, kun jo taivahasta Kuiskaili mulle rakkaus. Kakstoista täytin töin ja tuskin, Niin sammui tuo ens' rakkauskin,— Sen tukahdutti kateus.
Lie viidestoista vuosi tullut: Taas rakastuin—voi ihmishullut! Me palamme kuin rohtimet!— Vaan pian sammui rohdintutta: Mä kylmenin ja etsin uutta, Näin vierauntui sydämet.
Vuos' yhdeskolmatt' ehti tulla: Kuin teräksellä karkaistulla Mä iskin lemmen valkean: Voi tuhat, voi sit' armautta, Sit' ihmissielun kirkkautta!— Vaan sen vei surma hautahan.
Hän kuoli! Ken vois ihmetellä, Jos, synkeällä sydämellä, Suon kyynelvirran vuotavan? Vei kateus—ei murhe siitä; Söi halla—tapahtuuhan niitä;— Vaan surma vie mun surmahan!