LUOMISEN KEVÄT.
Reading edition
Ensi kevätpäivä loisti Yli kaiken luomistyön; Valon Herra varjot poisti, Tunnettu ei valtaa yön.
Herran kirkkautta kohti Kaikki luodut nosti pään, Lemmen voimaa luonto hohti, Mielt' ei karsast' yhtäkään.
Toisen onni toista nosti, Riemun syyn soi runsahan, Lempi lemmen töitä kosti Halki kevätmaailman.
Kukat—ennen varsissansa Aattehina piilivät,— Loistivat nyt, tuoksullansa Maailmata täyttivät.
Leijonakin kukkaseensa Mieltyi—naarasleijonaan; Uroskyyhky kultasensa Lauloi—kukkaseksi vaan.
Luonnon morsiamet täytti Aamukaste keväinen.— Miehen sydämessä näytti Aatehelmet piillehen.
Yksin, varsi kukkaa vailla, Kaipion hän tunsi vaan; Onnen keskelt' orvon lailla Viel' ei löydä onneaan.
Luonnon Herra, luotu maata Eedeniksi hoitamaan, Itse riemuita ei saata,— Varsi kaipaa kukkastaan.
Silloin luonnon hekkumasta Vuoti tunne suloisin, Ylin aate taivahasta— Mies ne nautti sydämin.
Kaunihinta nähden, vaipuu Sankar' ihme-unelmiin. Näkee unta—vihdoin toipuu— Kukkansa luo Eedeniin.
Tunne suloisin ja ylin Aate, uni kaunihin Miehen sydämen ja sylin Täytti—nainen luotihin.
Ihminen, jot' onnen hukka Peljätti, nyt nousta voi. Luomiskevään viime kukka Vasta täyden kesän toi.
12/8 1879.