KÄYNTINI IMMEN HAUDALLA.
Reading edition
On ilta, kesä-ilta, Jo päiv' on mailleen mennyt, On tyyni rauha vaan. Keveä kukkain tuoksu Metsässä viimehtii.
Maa vaikk' on täynnä rauhaa, Mun sielussan' on myrsky, Katumus katkera. Mä haudall' immen hurskaan Käyn ahdistuksessa.
Tuo impi kerran kutsui Mun "toivoks' synnyinmaani"— Niin kallihiksi mun! Mä hurja unhoitinko Tuon toivon siunatun?
Tomuinen sielu parka Nyt täynn' on ahdistusta Ja huokaa tuskissaan, Ett' turhuus alttarilleen Mun viettel' uhraamaan.
Oi, maani, kallis maani, Oi, milloin velkas vaadit Ja täytän toivosi? Oi, hauta, kallis hauta, Suo tulla luoksesi!
Partaalla virran pauhun Rauhainen hautakumpu On immen hurskahan. Katuen synninlapsi Ma sinne uskallan.
Oi, ruusut, valkoruusut, On haudall' immen armaan Teill' onni kukoistaa. Häpeestä tuskin tohdin Ma teihin katsahtaa.
Eteenne maahan vaivun, Hartaasti voimaa uutta Taivaalta rukoilen: Pyhitä, Luojan henki, Tomua ihmisen!
Ja helmet, kuumat helmet Mun silmistäni tulvi Armaalle haudallen. Kuin immen sielun, silloin Näin iltatähtyen.
Nyt lohdutus ja rauha, Nyt toivonvirrat vuoti Taas sieluhuni mun. Sain uutta voiman tulta Haudalta kaivatun.
Jos virta, elonvirta Mun vasta uhkaa niellä, Mutaansa upottaa: Kun muistan immen hurskaan, Uus' henki virkoaa.
1878.