MATKA AURINKOON.
Reading edition
Maast' ihminen luo auringon Matkustaa kuoltuansa. Sä tiedät, siellä Luoja on, Odottain lapsiansa. Vaan tähdissä Hän matkalla Suo lasten huo'ata.
Hän lemmen säteill' lähettää Autuutta matkaajille, Vaan valo kirkkain yllättää Tähdille lähemmille. Siks' usein Venus-tähtehen Halaapi ihminen.
Maass' onni vaan suo vaskihäät Riemulla viettääksemme. Häät juomme—kohta myrskysäät Jo pauhaa etehemme. Ei kauan kestä onni maan, Kuin maistimiksi vaan.
Väsynyt taistelosta jo Nyt puuhaa lähtöänsä. Maan jättää. Kirkas aurinko Vaan loistaa silmissänsä. Taas väsyy tiellä, poikkeaa— Venukseen seisahtaa.
Kas riemua, min nostattaa Uus tulokas nyt siellä, Vaikk' itse matkan vaivoista Hän itkusilm' on vielä! Vaan toivo pyyhkii kyyneleet, Maan muistot viimeiset.
Nyt lempi satakertainen Heloittaa auringosta, Hopeahäitä tanssien Saat laulaa Merkuriosta: Kas sinne Venus-tähdestä Himoitset lähteä.
Maan lasten lemmen-jumala, Tuo Venus, meit' ei voita: Henkemme etsii korkeinta, Himoitsee auringoita. Kas sinne—lempiviikot vaan Kun loppuu—matkataan!
Sä sanot: "Lentotähtiä!" Ei, nuot on enkeleitä. Kautt' ilman, Luojan käskystä, Noin kaitsevat he meitä. Oi riemua, kun astutaan Merkurion satamaan!
Nyt lempi tuhatkertainen Vastaamme tulvaileepi, Ja kultahäitä tanssien Nyt sielu riemuitseepi. Ja meri, täynnä hekkumaa, Eteemme aukeaa.
Vaan tuonne, ah maa autuain! Oi tuonne Luojan luokse Nyt henki siivin innokkain Halk' avaruuden juoksee. Hän valloittaa tuon uuden maan, Totuus on miekkanaan.
Timanttihäitä oi ken vois Kuvailla luotu kieli! On murhe, tuska, vaiva poiss', Autuutta täynn' on mieli. Auringost' auringoihin päin Me matkustamme näin.