PAIMENELTA.

23.

PAIMENET TULILLA.

Kaikki leikkihin nyt! Nautinto on karjan työ, Kuin liekki tuo Roviolta rangat syö Ja ilmaa juo. Kaikki leikkihin nyt! Yhtykäämme rinkihin, Kädet käsihin: Riemu leikin liekki on, Jossa murheet kortuu, Leikki karsas, riemuton Kylmenee ja sortuu. Laulumme Leikille On kuin tuuli liekille.

Leikkivät lehdotkin, Laulavat linnutkin Lehdikoissa; Niinpä me Laulain leikimme Nurmen kukastoissa.— No, no, no! Nyt loppukohon jo! Leikki niinkuin laulukin Lyhyest' on kaunihin.—

Miss' on torvet, Virkasarvet? Niihin kynnet, sormet! Kukin soittamaan, Posket palkehina liehtomaan, Että metsä raikaa! Nytp' on meill' oikein aikaa.

Koko soittosarja Juur ammoo kuin karja; Toiset pärrittää ja tärrittää, Niinkuin ratas tiellä täräjaä; Toisten torvi voimakas Raikuu raivokkaasti, Kuulee korven kuningas Louhilinnaans' asti. Ei tästä säiky maailma— Pedot säikähtyy, Ei mielly ihmiskuuntelja— Karjat mielistyy.

Vaan hengästyyhän orhitkin, Uupuu härjät ammomasta, Niin miks'ei heikko paimenkin Torveansa soittamasta. Hoho, hoho hoi! Koirat haukkuu, karjan kellot soi.

24.

Ellös kadehtiko onneani, Paimenellakin on pahat henget: Paarmat käskee kiroelemahan, Närhi räiskyttävi ruokotonta, Korppi kavaluutta ylistääpi, Varkautehenkin pyytää vares, Kotka kiihoittavi murhatöihin, Viel' on yksi pahin kiusanhenki, Joka täyttää koko sydämeni: Se on, näet, tuo Nella nilkosilmä.

25.

MYRSKYINEN JA TYYNI LAMPI.

Kun kylmänlintu myrskyn ennustaa, Ei muut kuin tuuli silloin uskaltaa Kuohutella lammen lainehia, Liikutella rannan lehtosia.

Vaan taivasta kun lampi kuvailee, Niin sorsat siinä kilvan uiskelee, Sulho soutaa kanssa impyensä, Taivas täyttää heidän sydämensä.

Näin vaihetellen sydän vallatoin On usein riehuvainen, rauhatoin; Vaan kun lohdutus tuo rauhoituksen, Tyyntyy rinta, löytää virvoituksen.

26.

MARJATYTTÖ.

"Oi te maasta mansikkaiset, Saatte kyllin suudella: Teitä etsii ihmislapset, Teitä lintu laulava; Vaan ken etsii minua, Kenen silmä mulle tuikkaa, Ken se mulle suuta suikkaa?"

Näin se neito suulla soitti, Mansikoita poimien; Vuoret kaikui, vaikka koitti Neito laulaa hymisten: Metsämiespä hiipien Suunsa tarjosi,—mut kuuli: "Pois sä, käärme, myrkkyhuuli!"

27.

Kuuluu kellot, kalkkanat, Ulkon' orhit kuopivat, Talohon käy kosijoita:

Tyttö, säpsähtäen noita, Heräjääpi aitastaan Ylkävierait' ottamaan: Silmäns' unen sikkarassa, Korvans' unen kokkarassa, Pääns' on turrin tarrillaan, Suunsa mirrin marrillaan: Kosiotpa peljästyvät, Ovest' ulos peräyvät, Ratsuin kellot helkähtää:— Tyttö parka yksin jää.

28.

Miksi viheltääpi Vilho, Miksi ilon itsestänsä Ottaa aina iltasella?— Siks kun päiv' on päähän päästy, Päivä päästy, työt on tehty, Kulku viepi kullan luokse, Asunnolle armahansa.

29.

PAIMENTYTTÖ.

Mättähältä mättähälle Poika seuras neitoa: "Annathan sä suuta mulle, Ethän poista huulia? Eihän torju kukkakaan Perhosia huuliltaan!"

Mättähältä mättähälle Neito juoksi allapäin: "Enpä kuule kuiskujasi, Elän paimenessa näin: Satakieltä kuultelen, Mansikoita suutelen."

30.

Havahduin kevät-aamulla. Juur ehti korvan' aueta: Niin kuulin soittavan Kuin lehtolintusen; Juur ehti silmän' aueta: Näin aamun koittavan, Kuin kasvoist' enkelin.

Ei laulu lehtolintusen, Ei koite kevätpäivyen: Ol' laulu oman lintuni Ja koite kasvot kultani.

31.

Likisti neito kättäni: Vavahti silloin rintani; Sivelsi sormin poskeain: Kuohahti veri rinnassain; Syleillen vaipui kaulalleni: Jo luulin jättäväni maan; Huulensa liitti huulilleni: En tiennyt mitä luulinkaan.

32.

Sin' et usko tarua, Ett' ois ruusupensasta Luotu puiden kuninkaaksi; Vaan kyll' uskot, poika, sen, Ett' on luotu neitonen Sydämesi valtiaaksi.

33.

ARMAANI SYNTYAIKA.

Silloinpa syntyi minun kultani, Kun kirkas päivä nousi taivahalle: —Siitä sielun kirkkaus. Ja kuu kun riensi lempeänä länteen: —Siitä syämen lempeys. Koi kaunihisti silloin vilkutteli: —Siitä silmäin ihanuus. Ja ruusut juuri puhkeilivat silloin: —Siitä kasvoin kauneus. Ja lemmenkukkaa kevät kasvatteli: —Siitä lempi rinnassaan. Sen Luoja käski mulle kasvamaan.

34.

Miks aholla mansikkainen?— Kun vihertää nurmen nukka. Miks vihertää nurmen nukka?— Kun lehottaa lemmen lehti. Miks aholla lemmen lehti?— Kun heloittaa immen vuode. Milloin siihen impi untui? Kaivatessa kultoansa.

35.

EL' AINA.

El' aina kerro keväimestä, El' aina kevät-aamusta, El' aina kuisku kukkasesta, El' aina laula lemmestä! Vaan mistä nuorna laulaisin, Kun kevät nuoruuteni on? Ja oisko kukka-aikakin Ja lemmenpäivä lauluton?

36.

KEVÄTLAULU.

Vihertää viljasarka Ja hyppii lammas arka Edellä paimenen, Ja vuohet vainiolla Vipeltää vallatonna, Kuin hurja poikanen.

Ja tuulten kanssa pillit Viheltää: pedot villit Kavahtaa kankailta;

Kaikk' ilkipeikot kuiluun Pujahtaa, kuullen huilun Sävelten sointua.

Hyvästi, murhe musta! Nyt rinnan tahrausta Kev'-aallot puhdistaa, Ja kukkain kanssa mieli Havahtuu: sydän, kieli, Kuin linnut, laulahtaa.

37.

TAMMEN VARJOSSA.

Mä kesä-iltan' uuvuin Unehen nurmikolle, Varjohon vahvan tammen, Keskellä tuoksukukkain:

Mun luoksen' astui impi Utuisin hienohelmoin Ja hapsin hajannaisin, Valosta välkkyväisin, Kuin säikehinä kullan. Kasvonsa loiste hehkui Kuin helle aamupäivän, Ja siniliekin lailla Myös säihkyi silmäsensä. Mun luoksen' astui impi Ja taittoi tammen lehvän Ja kukkakimpun taittoi, Tul' itse kolmanneksi.

Hän lehvin peitti pääni: Niin järki raukan sulki. Kukilla täytti rinnan: Niin sydämeni ryösti. Ja tuosta rohkeasti Syliini itse hiipi:— Näin kerrassaan mun voitti. Ei, totta, neito viekas Näin valvoissan' ois tehnyt.

38.

Kukka rinnoillani on Kuva lemmen-ruususta; Lemmen-ruusun varjossa Säilyy kuva kultani, Mutta kullan rinnassa Säilyy oma kuvani.

39.

On jotkut tulleet näkyihin Ja silloin nähneet enkelin, Vaan selvälläpä päällä minä Sain suudellakin enkeliä.

40.

Kaikk' ihmein oudoksuu, kun Katri rohkenee Levätä aitassa, joss' aavet hoippuilee, Vaan lujastihan Katri uskoo sen, Ett' aaveheks ei muutu sulhanen.

41.

Kukka nukkui— Neito valvoi vieläkin; Linnut nukkui,— Neito lauloi vieläkin! Sulho nukkui,— Nytpä nukkui neitokin!

42.

Etelä-Hämeestä löydetyn kansanlaulun mukaan.

Yleni vuori kaunis kaukana, Puu kaunis kasvoi vuoren kupeella, Puuss' ihanainen oksa viherti, Ja oksa kantoi pesän ihanan, Pesässä linnun munan korean, Munasta sievä lintu liverti, Linnussa kasvoi höyhen hienonen, Ja höyhenestä tehtiin tyynynen, Tyynylle kaunis neito nukahti. Niin nukahti, vaan siit' ei mainittais, Jos onnellisen unt' ei uinahtais.

43.

Niin muinen lauloin lemmestä, Kuin oudon kukan tuoksusta, Jon tuuli toi Ja huokua mun soi.

Nyt löysin lempiruusun, nyt Voin laulaa myös kuin lempinyt, Ken hunajaan Kastaapi huuliaan.

44.

ERHETYKSIÄ.

Me ihmislapset usein erhetymme (Vaikk' erhetyksiä en ylistä): Kas, äsken janossa mä vettä etsin, Mut vahingossa tartuin viinahan; Nyt neitonen toi mulle kukkakimpun, Mä erhetyin ja tartuin—neitohon.

45.

PAKENEVA LOHDUTUS.

Pisarainen, Loistavainen Lehden poimessa: Kuiskaellos hiljaa mulle, Mistä löydän vertaa sulle Kirkkaudessa.

Näin kun lausuin,—tuima tuuli Kukkaa häilytti, Hiljaa vavahti sen huuli,— Helmi hälveni. Kukka rannan! Kelle annan Sinut muistoksi? Kell' on huulet samanlaiset, Kasvot, kuin sun, ihanaiset, Ken on kultani?

Laine läikkyi,—rannan sorti, Ryösti kukkasen, Niin mun mielenikin murti, Jätti murheesen.

Hellä rastas! Mieli raskas Multa virvoita! Lausu voinko toista kuulla Ääntä suloista, kuin sulla, Kuulla armasta!

Rastas lauloi—mutta haukka Hänet karkoitti! Yksin siinä seisoin, raukka— Kyynel vierähti.

46.

Tuskan kuumuus liekillään Murhemaljan kuohuttaa, Mutta kyynelhelmillään Kuohut liekin sammuttaa: Murhemalja vailentuu, Tuskanliekit laimentuu.

47.

KEVYTMIELI.

Mik' oisi parhain elon malli?— Tuo kevytsydän kimmopalli. Mitenkä parhain kuolla ois?— Lennähtää tuulispäässä pois.

48.

En tiedä miksi laulaa lintunen Ja miksi jyräjääpi ukkonen, Vaan itse tiedän siksi laulavani, Kun sävelehet soivat rinnassani.

49.

Kun sulhoist' impiseura haastelee, Yks siinä naurahtaa, yks hymyilee Ja toinen raskahasti huoahtaa, Salassa kolmas itkuun tillahtaa.

Ken arvaa, miksi näin he kujeilee?— Ken naurahtaa, sen toivo vahva on, Ken huoahtaa, sen toiveet horjuilee, Ken itkevi, se raukk' on toivoton.

50.

Äiti. Rakas tyttöin, kuulepas! Kun sä kitket kukkasarkaa, Ellös kitke kukkias.

Tytär. Kas, kuink' äiti näiss' on arka, Vaan ei sääli ruusuja Sydämeni pellolla.

51.

Kukahti käkö kolme ennustusta Kes'-yön sydännä talon tanhuvilla: Kukahti emännälle kuolinvuotta, Ja leskivuotta lauloi isännälle, Vaan tyttärelle kuiskui sulhovuotta, Niin, sulhovuotta sekä naimavuotta.

Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi: Emäntä itki lähdön katkeruutta, Isäntä armastansa sureksivi, Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho.

52.

Tyttö kaunis ja korea, Hienohelmainen, sorea Tuli tanssihin ilolla, Toivorintana remahti; Etsi sulhonsa suloa, Kaihomielin kultoansa, Etsi silmin, kuuli korvin, Kuni lintua lehosta.

Vaan ei kuullunna käköä, Nähnyt ei hunajahuulta, Kuuli vierahan vikinän, Sävellykset oudon linnun: Murhe mielensä pimenti, Huolia herätti harmi. Tyttö kaunis ja korea, Hienohelmainen, sorea Läksi seurasta surulla, Kaihoten keraltä joukon.

53.

PAIMEN LÄHTEELLE.

Niin on paimenen elämä, Kuin on lähtehen lirinä Läikkyväisen lehdikossa: Kuuset sulle kunniaksi, Rannan kukkaset ratoksi Rengastavat reunojasi, Hongat huolias puhuvi, Koko metsä murheitasi; Lehtolintujen lirinä Tunnot syämesi sanovi; Kuun kuvat ja päivän paiston Kalvosi kimaltelevi; Tähdet tuikkavan tulensa Yö-sydännä sylkyttävi Pintasi pimentehelle. Lemmeksi sinulle luonto, Ihmisist' ilo vähempi:

Jos ken juo heleän helmen Silmäsi sirottamasta, Kasvonsa ken kaunistavi Pohjasi pusertamasta, Niin jo matkalleen menevi, Sun uralle unhoittavi. Niin on lähtehen lirinä, Kuin on paimenen elämä: Lemmeksi sinulle luonto, Ihmisist' ilo vähempi.

54.

Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, Kun kohta puhkee ruusunsa, Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, Kun nyt jo kukkii ruusunsa. Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, Kun toivoo naimavuottansa, Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, Kun nyt jo löysi sulhonsa.

55.

MURRETTU SEPPELI.

Tyttö tanssi nurmikolla, Päässä kukkaseppeli; Poikajoukko vainiolla Vallatonna hyppeli.

Tyttö istui nurmikolle, Nauraen ja ilkkuen; Poikajoukko ruusustolle Riensi luokse tyttösen.

Poikajoukko liehakoi:— Tyttö seppeleensä soi: Vaan sen ruusu murtui rikki:— Tyttö vaikerti ja itki: "Voi, mun seppeleeni, voi!"

56.

VIIMEINEN TOIVO.

Kevät kului kesää toivoen. Kesä rankka myrskyn raatama. Tule syyskin, keltahiuksinen, Haudalleni hapses hajoita, Käske kukkas saattovierahaksi, Nurmi haudalleni nukkujaksi, Iltarusko haudan siunatkoon, Tuulen viima virren veisatkoon, Talvi tulkoon, hautapeittoni, Senpä all' on viime toivoni!

57.

Mik' on kuulla kaunihin?— Korpin laulu ja vareksen.

Mik' on nähdä ihanin?— Suden silmät ja ilveksen. Tuntea mik' armahin?— Surman sormet ja suukkonen.

58.

TYYTYMÄTTÖMÄT.

Pisara: Miksi mä kurja Pisarana? Miksi ei suotu Virtana vierrä Viitojen halki Järvehen mun?

Virta: Miksi mä halpa Virtana vain? Miksi en järven Lainehin loiski, Kuohuen kauas Merehen käy?

Järvi: Miksi mä mieto Järvenä näin? Enkö mä aalloin Vyöryvin voisi Merenä maita Valtaella?

Meri: Miksi mä hurja Rantoja lyön? Miksi en taivon Pilvenä päily, Taikkapa loista— Helmenä vaan?

59.

Maa yksi, joss' on kukkia, On mulle herttaisin; Kukista yksi nurmella On muista armahin; Yks impi neitoparvessa Muist' onpi rakkahin.

60.

PAIMENEN SURMA.

Pelvotonna paimen leikki Rannalla, joss' aallot vyöryi; Lainehille lastun heitti, Venheesen hän itse vieryi— Aalloistapa äänsi tuuli: "Paimen, ellös eksy harhaan, Käänny Tapiolan tarhaan!"— Leikiksi sen paimen luuli. Ärjy-aallot mylleröivät, Kuohutellen vetten karjaa, Suuret pienempänsä söivät. Vaan kun hirmun vaahtoharjan Herkkuihin nyt syttyi mieli, Kurkkuns' ahnehen se aukas, Suuretkin, kuin pienet, haukkas,— Paimenenkin silloin nieli.

61.

Akka raiska käyssäleuka väijyi Kadehtien kiharoita immen. Kevät-yösen kuutamossa hiipi Harvahammas immen vuotehelle; Siinäpä hän säkkäräiset ryösti, Iloissahan tuosta ilkkuellen.

Aamullapa auringon valossa Peilihin nyt silmäs impi rukka, Hämmästynnä lausuin kyynelissä: "Unissani kultan' ylisteli Ihmetellen pääni kiharoita, Liehuivat kuin tuulen lainehissa, Päivyen keväisen kullatessa: Iloitsinpa tuosta ujostellen.— Vaan nyt ikän' itken ilkityötä, Kujertelen kurja kiharoita, Hävetenpä katson kultahani, Uskallan hänt' tuskin toivoella." Kevähän ja kesän suri neito Häpeällä kultasäkkäräänsä: Kesäiset kun rusoitteli ruusut, Poskuetpa vaalenivat immen; Lakastui kun syksyn kukkasarja, Sammuneena vaipui neidon silmä.

62.

Et suosioa voittavan Sä näy vaimos rakkahan;— Mik' ihme, jos en vois mä siis Mieliksi laulaa maailman, Jok' on kuin tuhatpäinen hiis?

63.

LYHYT KESÄ.

On lyhyt kesä Pohjolassa, on, Sit' usein täytyy, usein surkutella: Töin tuskin lintu ehtii lentohon, Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän On nähty kuolevan tai nääntyvän.

64.

YÖN KUU JA TÄHDET.

Yön kuu ja tähdet miksi noin Hääjoukon lailla loistavat? Mä mietin.—Arvata jo voin: Unissaan henget hurskahat Taivaassa käyvät vieraisilla, Siit' ilo syttyy taivahilla: Yön kuu ja tähdet loistavat.