ERÄS MATKA POHJANMAALTA.
Reading edition
Ah, kuink' armas muistilleni Matk' on Pohjanmaalta pois: Neiti istui vierelläni, Ah, jos vielä siinä ois!
"Kerro, kerro!" kuiskui neiti.— "Sano mitä kertoisin!"— "Jokos murhe muistos peitti?"— "Ei, mä eksyin toiveihin."—
"Mitäs toivot?"—"Enpä jaksa Toivoa tät' enempää! Toivoisinpa, ett' tää matka Meill' ois ijät' kestävää."—
"Päivästäkin tulee loppu, Illan ruskot lähestyy! Matkan päähän meill' on hoppu, Aika-kulta tärkistyy."
Näin se neiti,—mut kas täältä Mäki kuvettansa tuo; Taivas nousee mäen päältä— Onkos kaikki totta nuo?
"Eihän taivas maahan riitä!"— "Riittääpäs, kun koskee noin! Parahin sen tunnen siitä, Autuas kun olla voin."
Vaan nyt silmiin astuu maamme! Tuolta järvet aukeaa, Tuolla vuoren nähdä saamme, Hartioitaan kohoittaa.
Oi te laaksot, niemet, saaret, Kenpä helmassanne ois, Vierell' armas lemmen aarre, Koskaan sielt' ei pyrkis pois!
Näin ma lauloin, ratas kulki, Läpi seutuin armaitten, Vaan en lempeäni julki Voinut laulaa immellen.
Päivä hämärään jo vaipui, Minä unelmihin jäin: Käten' immen vyölle taipui, Pääni rinnoillensa päin.
Ah, kuin armasta!—"No varsa! Juokse, ethän seistä saa!"— Käten' impi varreltansa Päästi—pääni kohoaa.
Sydämeni sulaa aivan, Koht' on matka päättynyt. Suutakaan en saanut! taivaan Kadotan!—Jo päättyi nyt!