HÄILYVÄT SAARET.
Reading edition
Oi maailma, mun mereni, Kuin häilyvät on saaresi! Kas valtameri saariansa Ei kuohuttele juuriltansa— Sun saares yhä häilyvi.
Sun aaltois ajoll' ihmiset On saaret tuhatlukuiset. Kun luokse toistensa he rientää, Sun mielijohtos heitä kieltää— Heit' aavikolle viskelet.
Mä pieni luoto tahdoin vaan Liittäidä saareen kukkivaan; Sun kitas silloin, ahnasmieli Kurimus, kukkasaaren nieli— Mä aaltoihin jäin huojumaan.
Taas toinen, saarten ruhtinas, Niin keväinen, niin loistokas!— "Sun ruusu-rinnoilles mä liityn, Saan rauhan autuaan, kun piityn Ihailemaan sun tuoksuas!"
Niin uneksin ja toivotin, Mä saari saarta hyväilin,— Vaan silloin aalto raisu kiskoi Mun saareni, sen kauas viskoi: Taas yksin jäin yömyrskyihin.
Yön epätoivo, hämmästys Ja ulapalla eksymys Mun syöksi kurimusta kohti; Vaan silloin taivahalta hohti Valoisan tähden välkähdys.
Nuo tähdet Jumal-asunnoista Meist' epätoivon tuskat poistaa. Ja kukkasaaret saarta vasten Uneksuu lailla autuasten, On meri hetkeks tyyntynyt.
Kupeesta saaren liittyneen Näen pikku saarten syntyneen: Ne kasvaa, kukkii, riemuitseepi, Vaan kurimus ain' ahmaileepi— Se nielee saaret lapsineen.
Oi, tähti, johda kulkevaa, Äl' aaltoin anna johdattaa! Kas tuolla luoksein saari kiitää, Sä, taivas, voit mun siihen liittää, Kaks yhdeksi voit sulattaa!
Jo kuulen lintuin laulua, Jo tunnen kukkain tuoksua, Jo nautin, taivas, sointuisuuttas, Syleilen, saari, kauneuttas— Jo rauhoittuupi maailma.