JOULUKUUN 10 PÄIVÄNÄ 1880.

En sano kestä laulelen, Kun tuntee hänet jokainen: Niin köyhin, jok' on valveillaan Jo mökki-huonossansa, Kuin rikas, jolle onni maan On kallis ja sen kansa. Jo "Nuijasotaa" lukeissaan He miehen oppi tuntemaan.

Hän kansaan, kansa hänehen Jo silloin kiinsi sydämen. Siit' asti hyvin tajunneet He ovat toisiansa, On käsi kädess' seuranneet Ja tehneet voittojansa. Ja kansalla on historia Nyt toivon tiellä soihtuna.

Ja historiaan tää aimo mies Niin kansan hengen luoda ties, Ett' oman muinoiskuvansa Siell' löytää suomalainen, Ja toivo kasvaa voimassa, Jos on se horjuvainen. Sielt' innon uuden kansa saa Ja työhön, työhön kiiruhtaa.

Nyt monta muiston helmeä, Joit' ennen unho synkeä Tai harhatieto tunsi vaan, On noussut valohonsa; On tosi noussut kunniaan, Sai varjot tuomionsa. Ja uudet aatesäkeneet On kansan tielle singonneet.

Niin valaissut on historiaa. Ja nykyaikan' arvoisaa Mit' etsii, kaipaa Suomenmaa, Hän ensi mies on kohta,

Jok' onnen-airot ohjaltaa Ja Sampolaivaa johtaa: On Louhen vallan kauhistus, Vaan kansan ilo, ihastus.

Työ, sana häll' on aseinaan Ja kansan henki purjeissaan: Tuo henki, joka yltä maan Nyt huokuu kaikkialla, Tuo innostus, jok' aallollaan, Kuin koski, valtavalla Kaikk' esteet tieltä kumoaa, Maan onnenmurut kokoaa.

Viiskymment' on hän vuosiltaan, Vaan kansa toivois ainiaan Elävän moisen miehensä.— Elääkin totta varmaan Hän aina kansan mielessä Kuin kuva oman armaan. Kuin aika nuortuu vanheten, Niin muisto miesten semmoisten.

Kun suomenkieli sointujaan Jo luopi kautta kaiken maan; Kun kaiku Suomen kanteleen Yli idän, lännen soipi, Ken silloin voittoseppeleen Myös häitä kieltää voipi? On Suomen kansan kilvessä Hän aina loistohelmenä.