PALAUS.
Reading edition
Himmeesti pärevalkea Valaisee uuninkorvalla Nokisen orren alla. Sen luona, käsi poskellaan, Uneksii tyttö valveillaan Kuin illan kuutamalla.
Innosta mieli hehkuaa, Se silmäin kautta soimuaa, Kuin joskus pohjan palo. Ja kyyhky kotkan rohkean Saa siivet—sulhon seurahan Se kiiruhtaa kuin valo.
"Oi, armas, joukost' uljahin Sä ollos!—tullen kotihin Saat miehen-arvon kantaa. Ja tyttös, juosten vastahas, Sukostaa huulin poskeas, Kätensä sulle antaa.
Koi, anna aamun joutua, Hän saapuu, saalis seurassa Ja voittolaulut raikuu. Niin nuoret, vanhat riemuitsee, Ett' ilmanranta kohisee Ja kylän kummut kaikuu."—
Sai vihdoin päivä puolehen, Syyspäivä tumma, sumuinen, Kuin murhevaipassansa. Vaan silloin hetkeks' aurinko Pilkahti—pilvilouhisto Sen laski luolastansa.
Nyt kansa kulki kujallen Ja voittajille riemuiten Se kiitoslaulut kantaa. Ylinnä Kallen nimi soi: "Hänestä urho tulla voi, Kun Luoja elää antaa."
Kas silloin hapsin hajonnein Keskelle nuorten kumppalein Riens' innoissansa Mari. Siell' luona korven kuninkaan Nyt kansa kiehui riemuissaan, Syleili nuori pari.
Vaan päivä väistyi pilvehen, Syys saapui taasen sumuinen—— Vait synkistyi nyt kansa; Ja Mari hämmästyksissään Syvästi heltyi itkemään— Hän itki sulhoansa.
"El' itke!" Kalle aprikoi, "Näin nuorna syys ei tulla voi, Sen kevätlempi voittaa. Sun nähtyän' en kuolla saa, Sinussa lemmin maailmaa, Sun kauttas taivas koittaa!"
Taas uljasta kaks' orhia Otusta kiskoi vaahtoisna— Reen tallat tulta tuiski! Kelmeenä sairas verinen Taas istui karhun kupeellen Ja armastaan vaan muisti.
Vaan Mari toivon, epäilyn Välillä horjuu—lemmityn Hän suree onnetuutta: Syys kadehtiiko nuoruuden Keväältä ruusuin, liljojen Suloa, tuoksuisuutta?