NEITI IISA ASP'IN HAUDALLA.
Reading edition
k. 12/11 1872.
Lausuttu vainajan hautakiven nostettua Jyväskylän hautausmaalla kesäkuun 7 päivänä 1874.
Tuoll' aina, missä Pohjantulten palo Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, Siell' yleni se ihmishenki jalo, Jon ruumista tuo hauta tallentaa.
Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto Sieluunsa Pohjan taivaspalosta, Ja isänmaalle kunnia ja voitto Säteili vienosti sen valosta.
Ja siellä hälle sielun hartautta Herätti salon syvä huokaus; Siell' antoi rauhan, riemun runsautta Kotoisen lammen tyyni kirkkaus.
Mut Pohjan tuli, kerta syttyneenä, Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista, Kun päiväks' yön se näkis muuttuneena, Silloinpa vasta löytäis lepoa.
Se Pohjan neiden rauhatonna syöksi Valoa isänmaalle kantamaan, Se rinnastansa levonlaulut ryösti, Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan.
Vaan taivaan tult' on kauan mahdotonta Maan lapsen kestää, tomu-asunnon: Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta Taivaisten tulten asuinpaikka on.
Kas sinne Pohjan leimuna myös lenti Kukinto-ajallansa neitonen; Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, Kotoisen lammen tyyntä nauttien.
Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne Jäi ystävät ja siskot suremaan. Vaan hautakumpu kuiskaa: Elämänne Valoksi loistakohon synnyinmaan.