HÄÄLAHJA.

Jo herra viettää häitänsä, Hovissa juhlaillaan. On tanssi, soiton helkkinä, Ja maljaa maistellaan. Siell' asustaa vaan valkeus Ja kirkas riemun runsaus. Vaan ulkona—ken?—Ken? On kansa murheinen.

Saa murhe yössä hoippua, Hääjoukko riemuitsee. On onni keskitaivaalla Ja varjot väistelee. Nyt silkit, helmet helskyvät Ja kultavitjat välkkyvät, Vaan—tuskanhuutoja!… On läänin rahvasta.

Saa huuto yöhön vaipua, Hääjoukko hyppelee. Ei riemu kuule tuskia, Sen korvat lumpenee. Niin kaunihisti notkutaan Ja soitto kaikuu, kaikuu vaan. Mut—kostonhuutoja!… Ne herran orjia.

Saa kosto yöhön hukkua, Nyt valvoo rakkaus. On onnellisten seurassa Vaan armo, laupeus. Vaan miksi tanssi taukoaa? Miks soiton kielet seisahtaa? Kirous julma vaan Nyt nostaa kauhujaan!

Ja niinkuin myrskyn pauhaten Ei linnut laulakaan, Hääjoukkokin on jähmeinen, Sen riemu kahleissaan. On morsian nyt kalpea Ja pilvi sulhon otsalla. Kirous yöstä vaan Nyt nostaa kauhujaan.

"Juo sappea sun riemussas, Isies kylvämää! Maan meiltä riisti vanhempas, Sun valtaas henki jää. Vaan myrkynputket nouseva On lapsiesi niitulla, Ja onnentähkäs syö Kirottu hallayö!"

Uh julmaa! Mistä kylvöstä Tuo vilja kasvoikaan? Hääjoukko kuuli mykkänä Ja sulho tuskissaan.— Hänehen kääntyy morsian Ja näyttää kuin rukoilevan.— Taas päivä paistaako?—— Jo väistyy pilvi, jo!

Iloa sulhon silmiss' on, Ne säihkyy uudestaan, Ja syttyi poski morsion Taas onnen-purppuraan. Suhaus käy hääjoukossa Kuin tuulen kuiske lehdossa. "Mit' aikoo tehdä hän? Hän näytti päättävän!"

Niin nousi, astui portaillen Nyt sulho, morsian. Valoa läikkyi kansallen Yön mustan helmahan. Ja nuorikot on ylevät, Kuin kaksoistähti lempeät. Ja kansa kuiskuttaa: "Hän haastaa, kuunnelkaa!"

"Pois muistot!" sulho lausahtaa, "Pois muistot katkerat! Nyt onnenkevät aaltoaa Sen laineet loiskuvat. Häähuoneesta ne ouruaa Ja vapautta lahjoittaa."— "Vapaus!—kuulitko?" Keskeytti kansa jo.

"Mun hovi, teidän lääni on," Niin herra jatkoi nyt. "Isäntä kukin olkohon Kuin maat ois perityt. Jumala vaan ja ruhtinas Meill' yhteinen on valtias. Ja rakkaus veljyyden On side sydänten."

Jo lausuikin hän tarpeeksi. Vaan kansa vait on myös! Niin kuunteleeko kylmästi Tuo joukko jalon työs? Ei! lämpimyyttään vait on se, Suun sulkee kuuma kyynele. Vavahtaa huulet vaan, Ei lähde sanaakaan.

Niin hetkinen.—Jo raikuu maa Ja kaikuu kiitokset: Kun kevätpäivä armahtaa, On virrat kuohuiset. Yö kirkastui, kun loistivat Iloja kokko valkeat. Maat, järvet riemujaan Sai kansa kaikumaan.

Ja kansa yhtyi häihin nyt, Hääjoukko kansahan, Niin riemu, äsken särkynyt, Nyt täytti maailman. Taas soitetaan ja tanssitaan, Heräsi päivä vuoteeltaan, Vaan onnellisten häät Viel' iloitsevan näät.