PAIMENTEN TALVILAULU.
Reading edition
On kesä mennyt paimenten, Ja kuihtui kesän kukka; Syys ohitse on myrskyinen, Pois metsän keltatukka. Ne mennehet, Vaan paimenet On talven pakkasissa Viel' iloiset, Kuin tähtyet Tuoll' ylätaivosissa.
Vaan kukkalaaksot muistoineen Ei heitä paimenlasta: Ne piilee paimensydämeen Viluhun kuolemasta. Viel' lauluja Kuin niitulla Saat kuulla paimenelta! On ruusuja Sen poskilla, Ei poistu pakkaselta.
Nyt paimen metsäst' ajelee Vaan havuja ja multaa, Ja mieli täynnä hehkuilee Vaan hunajaa ja kultaa! Hän muistelee, Kuink' kutelee Nyt tyttö kangastansa, Tai neulonee Ja kehräilee Hän äitimummon kanssa.
Ja hän, jok' kutoo palttinaa, Hän ketä aatteleepi? Hän muistaa mullan-ajajaa, Hänestä lauleleepi. Oi, poikanen Jos tyttösen Kädestä paidan saisi— Ois lämpöinen! Vaan noin nyt ken Toivottaa uskaltaisi!
Saas jouluaamun joutua, Voi hauskaa, riemullista! Kun tervaslyhtyin loistossa On kylät juhlallisna. Ja kilvassa Kun kelloissa Kirkolle varsat juoksee!— On tullunna Nyt valoa Maan paimenlasten luokse.
On Hiivanuutti, Laskiain Kaks suurta talven juhlaa. Oi, niistä kieli laula vain, Et turhan päiten tuhlaa! Kun illoilla Soi raitilla Tuhatta kellokaulaa! Kun varsat vaan On vaahdossaan Ja nuorikansa laulaa!
Mont' talven jouto-illoista Kuluupi leikkijöissä Ja monta tanssin tahtia On soinut tähtiöissä. Ei murheitaan Suo kaikumaan Tää raitis paimen-elo. On talvi vaan Kuin tarinaan Puettu kesän sulo.
* * * * *
Syys-illall' istuessa noin Soi viulu, laulut luisti: Ken miehentöitä, vaaroja Yön hekkumassa muisti? Vaan kopse kuuluu ulkona, Ov' aukenee ja—ovesta Sisälle vanhus keikahtaa, Muut' yllä ei kuin paita; Hän säärin seisoo paljahin Ja katsoo "kuink' on laita".
Pään harmajan ken nosti noin Yövuotehelta varhain, Kun kukko viel' ei laulanut, Tuo aamun virkku parhain?— No, eihän koske kukkohon, Min soitto, laulu tehnyt on.— Hän vakavaan kun silmäilee, Ujoina seisoo naiset Ja vaiti miehet tuijottaa— Niin kaikk' on kummanlaiset.
"Kun elin nuorna", ukko näin Nyt laukes' lausumahan, "Ei tyttö kättäns' antanut, En mennyt ottamahan— Ma kunnes töissä olin mies, Niin että muut, kuin tyttö, ties Mun urhoseuraan kelpaavan,— Nyt tyttäreni tässä On valmis kätens' antamaan, Vaikk' ken ois pyytämässä!"
Tuo soimaus kuin käsky soi Ja kaivoi nuorten mieltä. Asehet nousi olallen, Ei kuultu äänt', ei kieltä. Kätellen jäivät tyttöset.— Marilta vieri kyynelet.— Kuin päivä ukkoispilvehen, Niin riemu peittyi yöhön. Viel' lähtöviulu vingahti— Ja sulhot riensi työhön.