PAIMENET.

ENSIMAINEN JAKSO.

On ilta. Pirtin istujat Näyttääpi rauhaisalle, Vaan ikkunasta ikkunaan Käy levotonna Kalle. Rinnassa häll' ei katumus— Poskilla kevät-tuoreus Toist', aivan toista todistaa, Ja silmiensä palon Sä luulet luovan, loitsivan Tähdille uuden valon.

Hän harteva ja varteva, Häll' otsa kirkas hohtaa; Tuo otsa kirkas, kaareva Pelvotta vaarat kohtaa. Syys-yölle vastakohtana On tukka liinan valkea. Mut huolta kantaa rinnassaan Ja rauhatonna kulkee, Kun laulut äidin lauhkean Tiet, ovet häitä sulkee.

"Et mallassaunaan mennä saa Tän' iltana, se muista! Nuo miettehet nyt mielestäis Vaan, poika parka, poista! Syys-illat on ja pitkät yöt, Vaan viel' ei lopu iltatyöt: Voit veistää re'en kaplaita Tai pärehiä vuolla— Niin, luulen, isäs tahtoo—yöks' On sulle sänky tuolla.

Ei muulloin iltavalkea Niin hauskuta kuin silloin, Kun perhe kaikk' on kotona Ja takan ympär' illoin. Myös silloin vanha rukkini Voi pyörähdellä helposti, Ja huolet, joita kantaa saa Lapsestaan vanhin aina, Ei silloin muistu mielehen, Ei höyhentäkään paina."

Näin äiti, polkein rukkiaan, Pojalle lauleskeli, Puut paukkuen kun takassa Ratosti leimueli. Vaan Kalle yöhön synkeään Tähysti—terässilmistään Hän ehkä syys-yön pilvihin Valoa luoda tahtoi.— Tuost' äidill' outo aavistus Rinnassa piillä mahtoi.

Sisälle isä astui nyt, Mies lyhyt, vankka varsi. Entistä käskevämpi on Nyt hällä käytösparsi. Hän poikahan kun katsahtaa, Sen käskyksi het' oivaltaa: "Sä otat eväskontin nyt, Kirveen ja pyssyn parhaan! Kuin nuoli nopsa, kiiruhtaa Saat Villin niittytarhaan!

On karhut, kuulin, kaataneet Kylästä orhin nuoren. Muu hevosparvi paennut On turviin Räihävuoren. Kylässä kaiken nuorison On hanke karhun-ajohon. Mä häpeän, jos poikani Ei siell' ois' joukon kanssa; Kun nuoremp' oisin, nuolena Saapuisin seuranansa."

Kuin päivän silmäterältä Pois pilvet pyyhkii tuuli, Niin Kallen yö nyt kirkastui, Tuon sanoman kun kuuli.— "Tult' iskee nuorten kantapäät, Vaan vanhain pohkeissa on jäät! Kun korven herran turkki vaan Silmiini vilkahtaapi, Niin metsän rinta raikahtaa Ja karhu kellahtaapi!"

Mut tuohon isä: "Maitosuut Noin kerskaa ennen työtä. Kun voiton toisit kotihin, Muut kiitoksen tois myötä." Vaan näitä Kalle kuulisko? Hän valmis lähtöhön on jo. Mut lähteissään mit' etsii hän?— Hän säästömakeisensa Kokoopi kontin pohjahan— Ne viepi kullallensa.

Kylässä matkan varrella On Kallen Mari kulta. Keväästä asti kummankin Rinnassa hehkui tulta. Kuustoista täytti kumpikin, Kun kevät puhkes kukkihin. On syys—se kesän kuihdutti, Vaan loistaa nuorukaiset; Rehoittaa ruusut poskien, On rinnat paisuvaiset.

Syys-ilt' on, tähtein silm' ei näy, Kuu hallava ei paista. Keveesti Kalle kiiruhtaa, Yön synkeytt' ei muista. Syys vaikk' on kolkko, kukaton, Vaan tähtitarhan, ruususton Rinnassaan poika säilyttää Ja laulaa riemuisasti; Noin vuoroin laulaa, viheltää Hän mallassaunaan asti.

Kas, höyry sauhun sekainen Ovesta tupruaapi. Käy joutuin, Kalle, kiiruhda, Jo Mari odottaapi! Ah, makeata lämmintä! Oi Maria, kuin lempeä! Sen tukka liekin leimuna Harteilla lainehtiipi; Kuin lintunen hän liikkuvi, Kuin pääsky sirkosiipi.

Uunissa hiillos punoittaa, Kas Marin poskipäitä! Oi, sulho, aamun koittavan Sä luulet, nähden näitä. Sinervä liekki hiilloksen On leimu Marin silmien. Oi, poika, etsi taivahas Ja joudu tyttös luokse! Oi, muista aamuruskoas Ja kiiruisammin juokse!

Kuin tulen kieli tuikuttaa Pihdissä pärevalo, Ja viulu-Aapran sävel soi, Rehoittaa nuorten ilo. He permannolla pelmuaa, Ken laulelee, ken rallattaa.— Kupeessa uunin yksinään Ei sirkan virsi soinut, Ei soinut sirkan—Mari ei Myös laulella nyt voinut.

"Pois, Aapra, viulu! laulut pois! Syys-yöll' ei leikki sovi!— Vaan ken se kopsii ulkona? Aukeeko saunan ovi? Oi, soita, Aapra! laulakaa! Nyt vallan vaikka tanssi saa! Ah, oisko seinät, katto pois, Sais hyppiä kuin hullut! Taas Mari onnen lapsi on: On Kalle kulta tullut."—

"Oi, Mari, katso konttihin— Kas siellä ispinöitä! Tuo suukkosi!"—"Oi, Kalle, noin Sä kuljet yksin öitä! Kas täältä naurispaistikkaat Ja ohra-pannukaakut saat. Tääll' ystäväs' ja kultas' on, Et yksin lähde varmaan; Voit hetken hellän viipyä Ja laulaa luona armaan."

Niin kuiskuivat, ja Aapra taas Viritti viuluansa; Sai Kalle, Mari rinnakkain Taas laulaa muistojansa. Hymyili huulimansikat Ja silmätähdet loistivat. Syys synkkä vaihtui riemuhun, Neidoiksi karhut vaihtui; Loi lempi sielut kahleihin Ja vaaran pelko haihtui.

He ylistellen lauloivat Suloa paimenmuistoin, Kuin kautt' ois rinnan kulkeneet Purojen, metsäpuistoin:— Kuink' kevät uhkui armautta, Kuink' kesä kantoi kukkia, Syys kuink' on runsas lahjoistaan, Syys-illat rauhaisia, Ja talven jäillä leikitkin Kuink' ovat raittihia.