THEMISTOKLEEN POLITIIKKA PERSIALAISTEN VOITTAMISEN JÄLKEEN JA HÄNEN TRAAGILLINEN LOPPUNSA.

Themistokles oli Salamiin voiton jälkeen Kreikan suurin ja eniten ihailtu mies. Sen tunnustivat vieläpä sparttalaisetkin. He kutsuivat hänet kaupunkiinsa, ja tämä pidättyväinen ja kiitostaan säästävä kansa pani toimeen ainutlaatuisia kunnianosoituksia. Kerrotaan myöskin, että kun hän ensimmäisissä olympialaiskisoissa voittonsa jälkeen näyttäytyi kilparadalla, katsojat eivät lainkaan välittäneet kilpailuista, vaan näkivät ainoastaan hänet ja tervehtivät häntä kättentaputuksin, missä ikinä hän kulki. Se oli kukaties hänen elämänsä onnellisin päivä, ja hän lausui ystävilleen: »Nyt olen saanut korvauksen kaikista ponnistuksistani Hellaan hyväksi.»

Niin selvänäköinen valtiomies kuin Themistokles ei kuitenkaan voinut pitää Hellaan tulevaisuutta turvattuna, niin kauan kuin kaksi tasaväkistä valtiota kilpaili johtovallasta. Hänen päämääränään oli, että Ateenasta tulisi maan mahtavin valtio, joka ottaisi käsiinsä helleenien hegemonian. Siitä syystä hän etupäässä ryhtyi ympäröimään kaupunkia vahvoilla varustuksilla, kun sitä nyt ruvettiin rakentamaan uudelleen. Mutta heti kuin sparttalaiset saivat vihiä siitä, mitä oli tekeillä, he alkoivat aavistaa Themistokleen tulevaisuudensuunnitelmia ja esittivät vastalauseensa sillä tekosyyllä, että lujasti linnoitetusta Ateenasta saattaisi uudessa sodassa tulla »barbaareille» tukikohta.

Theba oli tosiaankin aikaisemmin jonkin verran ollut persialaisten tukikohtana. Mutta ateenalaiset eivät tietenkään alistuneet siihen, että heidän omiin asioihinsa tällä tavoin sekaannuttiin. Toisaalta he kuitenkaan eivät uskaltaneet ärsyttää sparttalaisia, niin kauan kuin muurit vielä olivat keskeneräisiä. Themistokles keksi silloin keinon. Hänen neuvostaan ateenalaiset sanoivat lähettävänsä vastaukseksi lähetystön Sparttaan. Themistokles valitutti itsensä tähän lähetystöön ja lähti heti matkalle. Mutta hän kielsi ateenalaisia lähettämästä muita jäseniä — ne olivat Aristeides ja muuan toinen mies — ennenkuin muurit oli ehditty rakentaa niin korkeiksi, että ne kelpaisivat puolustukseen. Sillä aikaa hän lupasi kyllä pitää huolta asioista.

Kun hän nyt saapui Sparttaan, ei hän lainkaan yrittänyt kiireesti päästä hallituksen puheille. Aina kuin häneltä kysyttiin, miksi hän ei sitä tehnyt, hän vastasi vain odottavansa tovereitaan. Hän ei voinut käsittää, miksi he eivät olleet vielä saapuneet. Heille oli ilmeisesti sattunut jokin este, mutta varmaan he pian saapuisivat. Sillä aikaa Ateenan koko väestö, sekä miehet, naiset että lapset uurastivat muurinrakennustyössä minkä ehtivät.[135] Ja pian siitä saapui huhuja sparttalaisille. Mutta Themistokles varoitti heitä uskomasta ihmisten juoruihin ja neuvoi heitä sen sijaan lähettämään joitakuita parhaita miehiään Ateenaan hankkimaan luotettavia tietoja. Samaan aikaan hän itse lähetti sinne käskyn pidättää sparttalaiset, kunnes hän itse olisi palannut, mutta menetellä siinä niin, että se herättäisi huomiota mahdollisimman vähän.

Samassa saapuivatkin vihdoin Themistokleen toverit tuoden sen ilahduttavan tiedon, että muuri oli jo tarpeeksi korkea. Silloin hän heitti pois naamarin. Hän astui Spartan hallituksen eteen ja selitti suoraan, että Ateena oli jo muureilla ympäröity. »Ja yhtä vähän», hän lisäsi, »kuin ateenalaiset pyysivät teiltä lupaa silloin, kun he tekivät rohkean päätöksensä hylätä kaupunkinsa ja nousta laivoihin, yhtä vähän he nyt tarvitsevat teidän lupaanne kaupunkinsa linnoittamiseen.»

Tapahtuneeseen tosiasiaan sparttalaiset alistuivat, vaikkakin sisimmässään napisten. Kostaa Themistokleelle, joka oli heidät pettänyt, he eivät uskaltaneet, koska hän oli ollut kyllin varovainen hankkiakseen täyden koskemattomuuden pantin.

Sitten Themistokles sai maanmiehensä varustamaan Peiraieuksen satamakaupunginkin lujilla varustuksilla. Silloin hän oli voittanut pelin.

Mutta hän oli myöskin saanut osakseen sparttalaisten verisen vihan ja se oli vähitellen aiheuttava hänen oman tuhonsa.

* * * * *

Themistokleen isänmaallensa suorittamat palvelukset olivat erinomaisen suuret. Suuri oli myöskin ateenalaisten kiitollisuus — niin kauan kuin sitä kesti. Niin pysyväistä se kuitenkaan ei ollut, että se ajan oloon olisi kyennyt vastustamaan hänen valtiollisten vastustajainsa ja kadehtijainsa houkutuksia. Hänen ja Aristeideen välinen sovinto oli ollut vain tilapäistä. Hänen vanha vastustajansa näki kernaasti, että Themistokleskin sai maistaa ostrakismoksen seurauksia. Themistoklesta vastusti myöskin vaikutusvaltainen puolue, joka tahtoi säilyttää rauhan ja ystävyyden Spartan kanssa. Tämä suunta sai johtajan uudesta nousevasta auringosta, Kimonista, Miltiadeen pojasta, jonka voittojen maine yhä enemmän ja enemmän himmensi Themistokleen kunniaa. Lisäksi tulivat vielä kaikki ne, joita tympäisi se, ettei Themistokles juuri pannut kynttiläänsä vakan alle, ja joiden mielestä hän senvuoksi hyvin ansaitsi nolauksen. Eikä hän totta totisesti koettanut välttää yhäkään ärsyttämästä kadehtijoitansa. Kansankokouksessakin hän voi mäjähyttää heille vasten kasvoja: »En ymmärrä, miksi teidän sisunne ei anna teidän jatkuvasti nauttia hyviä töitä samalta mieheltä!»

Suurta paheksumista hän herätti myöskin ahneudellaan, joka tuntui sitäkin räikeämmältä Aristeideen epäitsekkyyden taustaa vasten.[135]

Niin korvaamaton kuin Themistokles olikin hädän hetkellä, tämä kunnianhimoinen ja häikäilemätön luonne ei juuri soveltunut levon ja rauhan päivinä ajan pitkään valtiota johtamaan. Häneltä puuttui sitä laillisen järjestyksen ymmärtämistä, sitä kunnioitusta toisten oikeutta ja vastakkaisia mielipiteitä kohtaan, mitä vaaditaan siltä, jonka on oltava korkeimman valtiovallan edustajana säännöllisissä oloissa. Kaikkine suurine ominaisuuksineen hänestä tuli yhteiskuntaelämää häiritsevä aines. Aina hän puuhaili Aristeidesta ja Kimonia vastaan ja häiritsi hyvää suhdetta Sparttaan. Kotirauhan vuoksi täytyi joko hänen tai Aristeideen tai Kimonin poistua. Poistettavaksi joutui Themistokles. Hänet karkoitettiin ostrakismoksella — samoihin aikoihin, jolloin Pausanias sai poistua Bysantionista. On säilynyt Themistokleen nimellä varustettu saviliuska siitä äänestyksestä, jolla ateenalaiset ajoivat maanpakoon sen miehen, joka oli perustanut Ateenan suuruuden. — Mutta ostrakismoshan ei ollut toki rangaistus — »se oli vain», kuten Plutarkhos niin sattuvasti sanoo, »keino, jonka varjossa kateus sai keventää sydäntään, sai tuntea ilon nöyryyttää ylimpiä ja purkaa kiukkuansa epäluottamuksensa ilmaisuun.»

Maanpakolainen asettui Argokseen ja ryhtyi siellä yhteyteen Sparttaa Peloponnesoksella vastustavan puolueen kanssa. Sparttalaiset katkeroituivat yhä enemmän tälle vaaralliselle miehelle, joka kaikkialla oli heidän tiellään. Kun Pausaniaan kavallus tuli ilmi, he iloitsivat ajatuksesta päästä lopultakin käsiksi myös Themistokleeseen. He lähettivät lähettiläitä Ateenaan syyttäen häntä sekaantumisesta Pausaniaan vehkeilyihin. Vainajan jälkeenjätössä piti nimittäin löydetyn kirjeitä, jotka viittasivat siihen. Tämän johdosta sparttalaiset vaativat samaa rangaistusta Themistokleelle kuin Pausaniaallekin.

Themistokleen laajasuunnitelmaiseen politiikkaan ei olekaan soveltumaton olettama, että hän olisi antautunut yhteyteen sen miehen kanssa, joka sparttalaisten ensimmäisestä miehestä oli muuttunut heidän hallituksensa vaarallisimmaksi viholliseksi. Mutta ainoastaan niin pitkälle hän silloin on ollut mukana, kuin oli kysymyksessä vahingoittaa Sparttaa, Ateenan luonnollista vihollista. Ei tarvinne sanoakaan, ettei Themistokles ollut osallinen Pausaniaan suunnitelmissa jättää Kreikka Persian kuninkaalle. Kansalaisilleen osoittamassaan kirjeessä hän on pukenut sydämensä käsityksen tästä asiasta seuraaviksi sanoiksi: »Vihamiehenihän ovat aina syyttäneet minua vallanhimosta ja kyvyttömyydestä ketään muuta tottelemaan. Mutta kuinka olisinkaan silloin halunnut jättää itseni ja Hellaan barbaarien ja vihollisten valtaan?» Yhtä kaikki hänen monien vihamiestensä onnistui saada hänet syytetyksi kansankokouksessa valtiopetoksesta, ja veljellisessä sovussa ateenalaiset ja sparttalaiset lähettivät miehiä vangitsemaan hänet, missä hänet tapaisivatkin.

Themistokles vältti kuitenkin pakenemalla heidän aikeensa. Silloin kansankokous julisti hänet valtionkiroukseen, niin että kuka hyvänsä sai hänet rankaisematta surmata. Hänen nimensä piirrettiin maanpetturien häpeäpaaluun, ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin. Kuin villipetoa ateenalaiset ajoivat suurinta poikaansa takaa maasta maahan, kunnes hänestä lopultakin pakosta tuli se, miksi hänen vihamiehensä tahtoivat hänet tehdä, ja hän pyrki siihen ainoaan pakopaikkaan, mikä turvattomalle oli enää avoinna: suurkuninkaan maahan. Hänen luokseen kokeneet valtiomiehet olivat aina tervetulleita, sillä tilaisuuden tullen he voisivat tehdä hänelle arvokkaita palveluksia.

Suuri persialaissota oli tuohon aikaan häiriintyneenä. Kserkses oli vähän aikaisemmin — vuonna 465 — murhattu, ja hänen lähinnä vanhin poikansa, Artakserkses, oli veljenmurhalla raivannut itsellensä tien valtaistuimelle. Uusi suurkuningas, joka tiesi, miten lahjakas ja ovela mies maanpakolainen oli, osoitti hänelle suurta kunniaa ja antoi hänelle ruhtinaskunnan Vähässä-Aasiassa. Täällä hän hallitsi aina kuolemaansa saakka noin 450. Että hän sai olla rauhassa ateenalaisilta, riippui siitä, että nämä olivat jälleen joutuneet epäsopuun sparttalaisten kanssa. Taru kertoo, että hän myrkyllä päätti päivänsä päästäkseen auttamasta suurkuningasta isänmaataan vastaan. Jonkin aikaa Artakserkseellä oli ollut tekemistä muissa valtiollisissa kysymyksissä, mutta vihdoin hän sai vapaat kädet kääntyäkseen kreikkalaisia vastaan, ja silloin oli Themistokles vaikean ratkaisun edessä.

Niin päättyi sen miehen ura, joka ratkaisevammalla tavalla kuin kukaan muu helleenisen heimon mies, oli vaikuttanut maailman kehitykseen. »Hänen elämänsä», sanoo Eduard Meyer, »sattui aikaan, jolloin maailmanhistorian suurin ratkaisu tapahtui, ja hän määräsi siinä lopputuloksen. Mutta hänen kävi niinkuin monien muiden valtiomiesten, jotka vailla monarkin lujaperustaista mahtiasemaa ainoastaan neronsa voimalla ovat taistelleet itselleen kansansa johdon ja tempaavat kovakorvaiset joukot mukaansa: hän kohosi niin valtavasti aikalaistensa yläpuolelle ja näki niin verrattomasti paremmin kuin he, mitä tuleman piti, että suuri joukko ei jaksanut häntä seurata. Hädän ja ahdistuksen hetkellä kaikki ryhmittyivät hänen ympärilleen, mutta kun oli päästy sitten lepoon ja rauhaan ja jokapäiväisen elämän vehkeilyt ja pikkumaisuudet olivat jälleen alkaneet, silloin joukot kääntyivät pois hänestä. Mutta mykistyvä ei ole koskaan tuomio, joka kohtaa ateenalaisia siitä, että he karkoittivat pois ja ajometsästyksin ahdistivat suurinta miestä, minkä heidän yhteiskuntansa koskaan oli synnyttänyt.» Themistoklesta kohdanneen oikeusmurhan teki Aristeideen puolue. Tämä on ruma pilkku »oikeamielisen» muistossa. Se osoittaa, miten politiikka voi turmella parhaankin luonteen.

* * * * *

Kreikkalaisten vapaussodan päivien kaksi loistavinta hahmoa oli traagillisella tavalla päättänyt päivänsä. Muutama vuosi sen jälkeen kuoli myöskin Themistokleen vanha kilpailija Aristeides, kaikkien kansalaistensa kunnioittamana.[137]