ATEENA, POLIITTISTEN MULLISTUSTEN KAUPUNKI. ARISTOKRAATTISESTA DEMOKRAATTISEEN TASAVALTAAN.

Ateena on Kreikan sydän ja pää, sen silmä ja valo. Ilman Ateenaa Hellaasta ei koskaan olisi tullut sitä, mitä se oli ja mitä se vielä nytkin meille on. Ateenan akropoliilta on Kreikan hengetär kerran levittänyt siipensä lentoon yli maailman.

Ateena oli »kaupunki» jo mykeneläisellä ajalla. Sen mainehikkaalla akropoliilla kohosi kuninkaitten linna. Itse kaupunki kasvoi myöhemmin akropoliin ympärille. Täällä eivät kansainvaellukset keskeyttäneet kehitystä, kuten Lakoniassa. Vaikkakaan doorilaisten vaellus ei sivuuttanut Attikaa aivan jälkiä jättämättä, ei doorilaisella aineksella ole kuitenkaan ollut vähäisintäkään vaikutusta Ateenan kansanluonteeseen. Päinvastoin ateenalaiset erosivat Spartan doorilaisista niin suuresti kuin sukulaiskansa toisesta voi erota. Kreikan historiassa sisämaanvaltio Spartta edustaa vanhoillista ainesta ja ankaraa kuria, kun taas merta kulkevat ateenalaiset olivat uudistushaluisia, herkkätunteisia ja rauhattomia. Raskaasti asestettu maasotilas on vakava, yhteiskuntaasäilyttävä tyyppi, merenkulkijakansa sitävastoin rohkea ajatuksessa sekä toiminnassa. Ateenalaiset ovat elohopeaa, sparttalaiset lyijyä. Spartan mielilause historiassa on järjestys, Ateenan vapaus.

Sama vastakkaisuus vallitsee Spartan ja Ateenan valtiomuotojenkin välillä. Ateenassa poistettiin kuninkuus jo aikaisin ja ylin valta annettiin arkontille apunaan kahdeksan virkaveljeä, jotka jakoivat keskenään kuninkaalle aikaisemmin kuuluneet ylimmäisen papin, korkeimman sotapäällikön ja tuomarin tehtävät. Heitä avusti hallitustehtävissä neuvosto, areiopagi, jonka jäsenet valittiin elinijäksi. Arkontit olivat tämän neuvoston itseoikeutettuja jäseniä yksivuotisen virka-aikansa loputtua. Areiopagi oli valtion korkein tuomioistuin. Kerrotaan, että tuomarit ratkaistessaan rikosjuttua kokoontuivat yön pimeydessä, jottei syytetyn epätoivon näkeminen heitä liikuttaisi myötätuntoon. Areiopagin tuli myös valvoa kansalaisten yksityistä elämää. Tuomitsipa se kerran erään pojan kuolemaan pikkulintujen silmien puhkaisemisesta. Tuomiota perusteltiin sillä, »että sellainen ihminen on aikuisena ehdottomasti turmioksi maanmiehilleen.»