AURINGONJUMALAN KARJA.

Kun helleenit onnellisesti olivat päässeet vaarallisen salmen läpi, avautui heidän eteensä oikealle rehevänvihanta, auringonpaisteinen ranta, ja tilava lahdenpoukama tarjosi laivoille hyvän sataman yöksi. Odysseus tunsi kuvauksesta Trinakrian saaren ja tahtoi kernaimmin laskea laivallaan ohi. Hänen miehensä olivat sitävastoin innokkaita pääsemään maihin virkistymään viimeisten ponnistusten jälkeen, ja hän taipui lopulta heidän jyrkkiin vaatimuksiinsa. Kuitenkin hän ensin vannotti heillä kaikilla pyhän valan, ettei kukaan teurastaisi ainoatakaan niistä raavaista, jotka kävivät laitumella saarella, »sillä», hän sanoi, »ne kuuluvat auringonjumalalle, ja julmasti hän kostaa kaiken karjalleen tehdyn vahingon.»

Mutta nyt kävi niin, että puhkesi kauhea myrsky, jota kesti kokonaisen kuukauden. Kaikki elintarpeet loppuivat, ja miehet alkoivat kärsiä nälän tuskia. Eräänä päivänä Odysseuksen poissa ollessa Eurylokhos kokosi väen ympärilleen ja osoitti uhkeita raavaita, jotka söivät rannalla. Hänen mielestään oli parempi syödä itsensä kylläiseksi ja sitten hukkua merellä auringonjumalan kostosta kuin hitaasti nääntyä nälkään.

Kaikki hyväksyivät hänen houkuttelevan puheensa. He teurastivat heti pari lihavinta härkää ravinnokseen ja ryhtyivät juuri paistamaan vartaisiin pistettyä lihaa, kun Odysseus tuli paikalle. Hän nuhteli heitä ankarasti heidän osoittamastansa tottelemattomuudesta. Tapahtunutta ei kuitenkaan voitu auttaa. Hän antoi heidän olla oloillaan ja tehdä tulen, mutta kun heidän piti paistaa liha, oli yhtäkkiä kuin olisivat raavaat eläneet.

»Taljat liikkuivat, liha vartaiss' ammua alkoi Raaka ja kypsikin, kuin moni raavas mylvinyt oisi.»

Kauhu valtasi helleenit. Mutta kalvava nälkä voitti kaikki epäilykset. Pianpa he eivät kauemmin ajatelleet oudon tapauksen kauheutta, vaan herkuttelivat raavaiden lihalla. Odysseus yksin pidättäytyi maistamasta sitä.

Viikon perästä myrsky vihdoin asettui. Silloin helleenit jättivät Trinakrian. Mutta kun he olivat tulleet aavalle merelle, nousi uhkaava sinimusta pilvi taivaanrannalle. Se läheni, suureni ja musteni yhä ja pysähtyi vihdoin synkkänä ja pahaenteisenä juuri laivan kohdalle. Pian puhkesi kauhea rajuilma raivoamaan ja särki maston. Kaatuessaan se sattui perämieheen ja murskasi hänet. Samassa silmänräpäyksessä salama iski hirmuisella ukkosenjyrähdyksellä laivaan. Säikähdyksissään kaikki Odysseuksen miehet suistuivat mereen ja joutuivat valtavien aaltojen saaliiksi. Itse laiva pysyi vielä hetken koossa, mutta pahasti vahingoittunut kun oli, se viimein särkyi palasiksi. Odysseuksen onnistui kuitenkin sitoa yhteen masto ja emäpuu ja niiden avulla pysytellä aaltojen harjalla.