AIGEIALAISEN KULTTUURIN HÄVIÖ.

Vuoden 1400 paikkeilla e.Kr. Kreetan rikas kulttuurikukoistus sai äkillisen lopun. Vieras kansa, otaksuttavasti peloponnesolainen, nousi maihin Kreettaan, valloitti osan saarta ja hävitti sekä Knossoksen palatsin että kaksi muutakin ruhtinaanasumusta.

Tuo tuho, joka kohtasi rikasta kreettalaista kulttuuria, on asetettu toisen suuren helleenisen kansainvaelluksen, akhaialaisen, yhteyteen. Tätä olettamusta perustellaan sillä, että joonialaisten monissa paikoin täytyi väistyä maahan tunkeutuvien kansojen tieltä, jolloin he kulkivat poikki Aigeian saariston Vähään-Aasiaan saakka. Mutta monin paikoin he vuorostaan törmäsivät toisiin, vakinaisesti asuviin kansoihin, joiden joko onnistui estää vaeltajat asettumasta heidän maahansa tai itse täytyi väistyä tunkeutujien tieltä. Siten syntyi se rauhattomuus ja ne kansojen siirtymiset Aigeian meren kulttuurialueella, joiden olemme nähneet ilmenevän muun muassa »merikansan» hyökkäyksessä Egyptin alusmaihin Ramses III:n aikana.[30] Kokonaisen vuosisadan kuluessa taistelu yhä uudelleen puhkesi ilmiliekkiin, aina uuden vaeltajalauman tehdessä hyökkäyksiään Hellaaseen ja uuden kansanaallon maininkien ulottuessa Egyptin valtakunnan rannikoille saakka. Vasta siellä murtuivat aigeialaisen kansameren aallot ja viskautuivat takaisin osittain Italiaan saakka.

Mykeneläinen kulttuuri, jonka lasketaan alkaneen noin 1600:n paikkeilla e.Kr., tuli kreettalaisen sivistyksen häviön jälkeen vallitsevaksi aigeialaisessa maailmassa ja kohosi nyt korkeimmilleen. Sen oletetaan vuorostaan saaneen kuoliniskunsa kolmannelta niistä suurista kansanliikkeistä, jotka aiheuttivat niin paljon rauhattomuutta ja kansojen siirtymisiä toisella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua, nimittäin doorilaiselta kansainvaellukselta. 1100-luvulla e.Kr. doorilaiset tunkeutuivat pohjoisesta päin, kuten aikaisemmin heidän heimolaisensa joonialaiset ja akhaialaiset. Akhaialaisten kaikille itäisen Välimeren rannikoille tekemät viikinkiretket olivat suuresti vähentäneet väestön lukumäärää itse Kreikassa. Ja ne tyhjät tilat, joita tämä heimo oli jättänyt jälkeensä, aivan kuin imivät puoleensa uusia maahan vaeltavia kansoja. Doorilaiset olivat voimakas, sivistymätön kansa ja heidän tunkeutumisensa ei voinut luonnollisesti, sen paremmin kuin akhaialaistenkaan aikoinaan, tapahtua ilman maan omistamisesta käytyä taistelua aikaisemmin Kreikassa asuneiden kanssa, miten läheistä sukua nämä lienevätkin olleet äsken tulleille.[31]

Mykeneläisen aikakauden ja pronssikauden päättyminen sattuu samoihin aikoihin. Yksityisiä rautaesineitä tavataan jo mykeneläisen aikakauden alussa, mutta rautaa pidettiin niin kallisarvoisena, että sitä kullan ohessa käytettiin pronssiesineiden päällykseen. Käytännöllistä merkitystä rauta sai mykeneläisellä kulttuurialueella vasta sen viimeisinä aikoina. Siltä ajalta on näet peräisin ensimmäinen tunnettu rautamiekka, tai paremmin sanoen, sen jätteet.

Kreettalais-mykeneläinen kulttuurikausi oli puhdasta pronssikautta. Sen taiteilijoilla ei ollut käytettävänään rautaisia työkaluja.

Rautakausi ja doorilaiset — ne käsitteet sopivat sitävastoin yhteen. Doorilaiset olivat voimakasta raakalaiskansaa. Heidän kulkuansa seuraa hävitys, ja heidän tietään merkitsevät rauniot.

Rauta oli halpaa ja helppoa käsitellä, sitten kuin oli tultu tuntemaan sen valmistustavat. Se oli hyvin yleistä, kun sitävastoin kuparia täytyi tuoda Kreikkaan vieraista maista ja tinaa vielä paljon kaukaisemmista seuduista. Rauta-aseet ja rautaiset työkalut voi nyt jokainen asekelpoinen mies hankkia, niin että melkeinpä kuka tahansa saattoi rakentaa itselleen laivan ja tovereineen lähteä viikinkiretkille.

Kuitenkin, kun ryöstävä ja rosvoileva rautakauden kansa oli asettunut asumaan aurinkoisen Aigeian meren äärelle, suotuisaan ilmastoon, kävi sille samalla tavoin kuin aikaisemmin joonialaisille ja akhaialaisille; myöskin doorilaiset tulivat sen kulttuurin vaikutuksen alaiseksi, joka kerran oli kukoistanut Kreetassa, ja niin he tulivat kykeneviksi ajan täyttyessä tekemään ihmeteltävän helleeniläisen sivistyksen monipuolisemmaksi, kuin miksi se muuten olisi tullut.

Mutta ennen kuin kulttuurista voi tulla helleeninen, täytyi sen ensiksi tulla aigeialaiseksi. Kreettalaiset ja foinikialaiset olivat vieneet egyptiläisen ja babylonialaisen sivistyksen sen mannermaisesta kehdosta ulos merelle, joka helppokulkuisine saaristoineen sekä runsas- ja syvälahtisine, mainioita satamamahdollisuuksia tarjoavine rannikkoineen ei vaikuttanut kulttuuria torjuvasti, vaan kulttuuria yhdistävästä Kaikkialla, missä ihmisiä asuu, houkuttelevat läheisen saaren siintävät ääriviivat matkoihin ja kaupankäyntiin. Niin on etenkin asianlaita tuon maailman meristä kauneimman saarekkaassa itäisessä osassa, joka samalla on ollut siunauksellisin kulttuurin leviämiselle. Vielä kerran ihmiskunnan kehityshistoriassa tuli vesi, kuten Egyptissä ja Babyloniassa, kulttuuria muodostavaksi ja kulttuuria kehittäväksi voimaksi. Mutta tällä kertaa muodostui meri eikä suuri virta kulttuurialuetta koossapitäväksi. Aigeialainen kulttuuri samoinkuin sen perijä, helleeninen, oli _meri_kulttuuria.

Mutta ei anteliaan luonnonkaan valmistamien korkean sivistyksen edellytysten vallitessa aigeialainen kulttuuri koskaan olisi tullut siksi, mitä se oli, jos ne kansat, jotka asuivat Aigeian meren ympärillä, eivät olisi kyenneet käyttämään hyväkseen itämaista sivistystä ja ellei niissä itsessään olisi piillyt sivistyksellisiä voimia. Kaikkea tätä oli sillä kansalla, joka kerran teki Kreetan kulttuurin pesäpaikaksi, samoin myös kreettalaisten sivistyksellisillä perijöillä, helleeneillä. Kreettalaisissa oli enemmän kuin foinikialaisten ansaitsemishalu, nimittäin selväpiirteinen esteettinen taju, synnynnäinen taiteellinen luomisilo ja tarve kaunistaa olemassaoloa taideteoksilla ja taidekäsityön tuotteilla. Senvuoksi on erikoinen loisto sen kulttuuriaikakauden yllä, jonka kaivaukset Kreetassa ja muualla ovat tuoneet päivänvaloon. Nuori, nerokas ranskalainen tiedemies, jonka kulttuuria tuhoava maailmansota tempasi elämäntehtävästään[32], on henkevällä ranskalaisella kuvarikkaudella verrannut tätä ihmeellistä kulttuuri-ilmiötä »loistavaan meteoriin, joka hävisi jättämättä jälkeäkään, mutta joka yhdellä kipinällä sytytti pyhän tulen kreikkalaiseen lieteen».

* * * * *

Luodessamme yleissilmäyksen siihen, mitä tunnemme aigeialaisesta kulttuurista, hämmästyttää meitä, miten persoonattomalta se vaikuttaa verrattuna vanhempien ja samanaikaisten kansojen historiaan. Emme tapaa siinä yhtään ainoata elävää persoonallisuutta. Emme kuule, kuten Assurbanipalin kirjaston kirjeissä, ihmissydämen lyöntejä. Yksikään runoilija ei laula meille ihmissielun liikkeistä, eikä yksikään sadunkertoja näytä meille minne kansan mieli ja mielikuvitus johti sitä. Todella elävää kuvaa tämän kehityskauden ihmisistä emme voi saada ennen kuin meidän onnistuu tulkita heidän kieltänsä.[33]