TARU ARGONAUTTIEN RETKESTÄ.

Eräällä Boiotian kuninkaalla oli puoliso, joka oli jumalallista syntyperää. Hänestä tuli Friksos-nimisen pojan ja Hellé-nimisen tytön äiti. Mutta kun kuningas myöhemmin otti puolisokseen myöskin erään maallisen naisen, niin hänen ensimmäinen vaimonsa lähti vihastuneena kodistaan. Uusi vaimo synnytti ruhtinaalle myöskin kaksi lasta, ja näitä heidän äitinsä suosi kaikin mahdollisin tavoin enemmän kuin lapsipuoltaan. Punoipa hän juonen toisensa jälkeen raivatakseen Friksoksen ja Hellen tieltään. Silloin äiti armahti pienokaisiaan ja lähetti heille siivekkään kultaisen oinaan, joka otti molemmat lapset selkäänsä ja lensi pois heidän kanssaan. Kun he tulivat ensimmäisen kohdalle niistä kahdesta salmesta, jotka erottavat Euroopan ja Aasian toisistaan, alkoi Hellen päätä pyörryttää ja hän syöksyi alas ja hukkui. Hänen muistokseen salmi sai nimen Hellespontos, s.o. Hellen meri. Mutta Friksos tuli onnellisesti perille Kolkhis-maahan Mustanmeren perukkaan. Täällä kuningas Aiētés, auringonjumala Helioksen poika, otti hänet ystävällisesti vastaan. Hän uhrasi oinaan Zeukselle ja ripusti sen kultaisen taljan pyhään lehtoon, missä kauhistava lohikäärme vartioi sitä.

Nyt oli Thessaliassa kuninkaanpoika nimeltä Iāsōn. Jo ennen Iasonin syntymää oli hänen isänsä vallanhimoinen ja vilpillinen velipuoli Pelfās syössyt veljensä valtaistuimelta. Iasonista kasvoi kuitenkin väkevä ja rohkea nuorukainen, ja täytettyään kaksikymmentä vuotta hän astui vilpillisen setänsä eteen ja vaati isänsä valtaistuinta itselleen. Pelfas, joka oli kavala mies, keksi silloin asettaa hänelle ehdon, jonka piti olla mahdoton täyttää: setä luovuttaisi Iasonille valtakuntansa, jos hän noutaisi kultaisen oinaantaljan Kolkhis-maasta.

Iason suostui tähän muitta mutkitta. Hän pyysi Kreikan uljaimpia urhoja ja sankareita seuralaisikseen seikkailumatkalle. Mukaan tulivat Theseus ja Herkules ja laulaja Orpheus ja monta muuta. Kun he olivat kokoontuneet Iasonin kotiseudulle, oli siellä jo suuri laiva valmiina viemään heidät meren yli, ensimmäinen helleenien rakentama suuri laiva. Mutta Iasonin suojelijatar, Athene-jumalatar, olikin auttanut sen rakentamisessa. Laivan nimi oli Argó.

Argonauttien[61] retki oli täynnä ihmeellisiä seikkailuja. Kauniit naiset yrittivät houkutella heitä unohtamaan asiansa, jättiläiset koettivat sulkea väylän suurilla kallionlohkareilla, ja hurjat sotasankarit pyrkivät koettelemaan voimiaan matkamiesten kanssa. Traakiassa heitä kohtasivat toisenlaiset elämykset. Siellä asui vanha kuningas nimeltä Phineús, joka oli Apollonilta saanut tietäjänlahjan. Mutta kun hän oli käyttänyt kykyänsä ilmaistakseen ihmisille liian paljon Zeuksen salaisia päätöksiä, niin jumalat olivat rangaisseet häntä. Aina kuin hänen piti syödä, lensi paikalle kaksi inhoittavaa n.s. harpyiaa, petolintuja, joilla oli naisenkasvot, ja sen ruoan, mitä ne eivät riistäneet itselleen, ne likasivat, niin ettei se kelvannut, syötäväksi. Ukko raukka olikin pelkkää luuta ja nahkaa.

Mutta kaksi urhoollista argonauttia vapautti vanhuksen kiusanhengestään. Palkaksi tästä Phineus käytti tietäjänlahjaansa neuvoakseen heille, miten he välttäisivät matkansa suurimman vaaran. Heidän täytyi nimittäin kulkea kahden liikkuvan kallion välistä, jotka määrättyinä aikoina jymisten iskivät yhteen ja murskasivat kaikki merenkulkijat. Vanhus neuvoi argonautteja päästämään irti kyyhkysen, ennenkuin he itse yrittäisivät kulkea siitä. Jos se musertuisi kallioiden välissä, heidän olisi keskeytettävä matkansa; mutta jos se onnellisesti pääsi lävitse, saattaisivat he yrittää. Heidän oli vain soudettava kaikin voimin, niin he kyllä jumalien avulla onnistuisivat.

Kun Iason miehineen tuli vaaralliselle paikalle, niin he noudattivat Phineuksen neuvoa, ja katso: kyyhkynen lensi vahingoittumattomana kallioiden välitse; vain sen viimeiset pyrstösulat katkesivat! Kallioiden alkaessa erota toisistaan argonautit ohjasivatkin rohkein mielin purtensa vaaralliseen salmeen, ja Athenen avulla yritys onnistui. Vain laivan äärimmäiset perälaudat murskaantuivat kallioiden välissä.

Siitä saakka nämä vaaralliset kalliot ovat pysyneet paikoillaan; sillä kohtalo oli säätänyt, että ne lakkaisivat iskemästä yhteen, heti kuin jonkin laivan onnistuisi kulkea niiden välitse.

Vihdoin Iason ja hänen seuralaisensa tulivat Kolkhis-maahan ja astuivat ihanaan palatsiin, jonka Hephaistos kerran oli rakentanut kuningas Aieteelle. Esipihassa oli neljä suihkukaivoa. Yhdestä virtasi maitoa, toisesta viiniä, kolmannesta öljyä ja neljännestä vettä, joka talvella oli lämmintä, mutta kesällä jääkylmää. Mutta kun argonautit olivat esittäneet asiansa kuningas Aieteelle, tämä pahastui ja päätti viekkautta käyttämällä suoriutua muukalaisista. »Yhdellä ehdolla», hän sanoi Iasonille, »annan sinulle kultaisen taljan. Kuulehan! Sodanjumalalle pyhitetyllä kentällä käy laitumella kaksi härkää, joilla on vaskiset sorkat ja joiden sieraimista suitsuaa tulta. Näillä juhdilla sinun on kynnettävä pelto ja sitten kylvettävä vakoihin lohikäärmeen hampaita. Ja sen jälkeen sinun tulee taistella aseistettuja sotureita vastaan, joita kylvöstä kasvaa.»

Siitä koetuksesta ei edes Iasonkaan olisi suoriutunut, ellei hän olisi saanut apua. Mutta nyt kävi niin, että jumalat antoivat Aieteen oman tyttären Medeian rakastua rohkeaan nuorukaiseen. Hän osasi loihtia ja lahjoitti lemmitylleen ihmeellistä voidetta, joka teki hänet haavoittumattomaksi ja antoi hänelle voiman kesyttää villit härät. Sitten hän antoi Iasonille seuraavan neuvon: »Kun näet soturien kasvavan lohikäärmekylvöstä, niin heitä suuri kivilohkare heidän keskelleen! He epäilevät silloin, että joku heistä on sen heittänyt, ja lyövät toisensa kuoliaaksi.»

Iason lähti siis hyvin varustettuna noutamaan vaarallisia härkiä. Luolasta, missä ne oleskelivat, ne ryntäsivät häntä vastaan päristellen sieraimistaan tulta ja liekkejä. Mutta Iason tarttui molempia sarvista ja paiskasi ne maahan. Muuan hänen ystävistään ojensi hänelle ikeen, jonka hän pani niiden niskaan. Sitten hän valjasti ne auran eteen, ja vinhaa vauhtia kävi nyt sekä kyntö että kylvö.

Kun vainio sitten alkoi täyttyä uhkaavista sotureista, joita kasvoi lohikäärmekylvöstä, seurasi Iason Medeian neuvoa, ja päivän laskiessa kaikki soturit makasivat kuolleina maassa. Mutta kuningas Aietes oli synkkä ja uhkaava, ja Medeia käsitti, ettei hän koskaan vapaaehtoisesti luovuttaisi kultaista taljaa. Hän päätti silloin itse auttaa rakastettuaan sen noutamisessa.

Yön pimeydessä he yhdessä lähestyivät peloittavaa lohikäärmettä, joka vartioi aarretta, ja Medeia pirskoitti pedon silmille nukuttavaa nestettä, niin että Iason saattoi noutaa kultaisen taljan tammesta, missä se riippui. Vaikka oli pilkkoisen pimeätä, se löytyi helposti, sillä oinaantaljasta levisi kauas ympäristöön kirkas valo.

Heti Iasonin palattua saaliineen laivaan argonautit purjehtivat kotiin välttääkseen Aieteen koston, ja Medeia seurasi rakasta Iasoniaan. Monia vaaroja ja seikkailuja kestettyään he vihdoin saapuivat Iasonin kotimaahan.

Pelias hämmästyi sanomattomasti, kun Iason ojensi hänelle kultaisen oinaantaljan. Varmana siitä, ettei Iason ikinä hengissä palaisi Kolkhiin-matkaltaan, hän oli nuorukaisen poissa ollessa surmannut tämän vanhat vanhemmat; ja nyt hän kieltäytyi pitämästä heidän pojalleen antamaansa lupausta. Mutta silloin Medeia taikakeinoillaan otti tuon pahansuovan miehen hengiltä. Se tapahtui kuitenkin niin epäinhimillisen julmalla tavalla, että maan asukkaat alkoivat inhota Iasonia ja Medeiaa ja karkoittivat heidät Boiotiasta.

He saivat silloin turvapaikan Korinthoksessa. Mutta siellä Iason muutaman vuoden kuluttua ihastui kuninkaan tyttäreen Kréúsaan. Medeian sydämessä syttyi silloin hurja viha; mutta hän hillitsi itsensä niin taitavasti, että sekä Iason että Kreusa luulivat hänen antaneen heille anteeksi. Sen merkiksi Medeia lähetti kilpailijattarelleen häälahjaksi komean vaipan ja kultaisen seppeleen. Morsian otti ne kiitollisena vastaan; mutta heti hänen puettuaan ne ylleen, seppeleestä leimahtaa tulenliekkejä, ja lumottu vaippakin on pian ilmitulessa. Hänen isänsä kiiruhtaa sitä sammuttamaan, mutta joutuu saman kohtalon uhriksi kuin tyttärensä, ja kun Iason tulee paikalle, makaavat Kreusa ja hänen isänsä hiiltyneinä ruumiina.

Mutta Medeian kostonhalu ei ole vielä tyydytetty. Sillä aikaa hän on suorittanut vielä hirveämmän teon: vihasta uskotonta puolisoa kohtaan hän on surmannut pienet lapsensa, vaikka rakastaakin heitä äidin koko hellyydellä. Kun nyt Iason syöksyy vaatimaan häntä tilille Kreusan ja appensa murhasta, kohtaa häntä kaamea näky: hänen pienet viattomat lapsensa kylpevät veressään. Jäätävän pilkallisesti Medeia hänelle ilmoittaa, mitä hänelle on maksanut sen naisen hylkääminen, joka on auttanut häntä niin monissa vaaroissa ja hänen tähtensä uhrannut kaikkensa. Medeiaa itseään ei Iasonin kosto voi kohdata, sillä hän on jo noussut kahden lohikäärmeen vetämiin vaunuihin ja häviää Iasonin näkyvistä.