KREIKAN NIEMIMAAN TALONPOIKAISVÄESTÖ KEHITTYY MERENKULKIJOIKSI.

Homerisen ajan sivistyksen painopiste sijaitsi, kuten olemme nähneet, Vähän-Aasian joonialaisissa kaupungeissa. On kuvaavaa siellä ja varsinaisessa Kreikassa vallinneille eri kehitysasteille, että kreikkalainen itämaa on synnyttänyt Homeroksen, ritarielämän ja seikkailujen laulajan, kun taas varsinaisen Kreikan sivistyksen vanhimpana kirjallisena ilmauksena ovat ensimmäisen talonpoikaisrunoilijan laulut. Varsinainen Kreikka oli vielä talonpoikaismaa, kun Vähän-Aasian rannikkokaupungeissa asuvat heimolaiset jo olivat saavuttaneet rikkautta ja korkeampaa sivistystä, jota vain kauppa, merenkulku ja teollisuus voivat saada aikaan. Joonialaisten oppimestareina olivatkin foinikialaiset, babylonialaiset ja lydialaiset.

Mutta aikojen kuluessa sivistys jälleen eteni länttä kohti. Kansainvaellukset olivat puoli vuosituhatta aikaisemmin keskeyttäneet sen kulun, mutta ikäänkuin luonnon pakosta sivistysvirtaus jälleen suuntautui länttä kohti; ja kun sitten kerran tapahtui suuri voimainmittely itä- ja länsimaitten, persialaisten ja kreikkalaisten välillä, länsimaisten sivistyksen pelastajia eivät olleet idän helleenit, vaan heidän Kreikan niemimaalla asuvat heimolaisensa. Tämän jälkeen koittikin helleenisen sivistyksen suuruudenaika, mutta tämä sivistys ei silloin saavuttanut korkeinta täyteyttään Vähän-Aasian joonialaisten keskuudessa, vaan Kreikan niemimaalla, siinä osassa helleenistä maailmaa, jonka panos oli ollut ratkaiseva maailmanhistoriallisessa voimainmittelyssä. Helleeninen henki loi nyt sekä kirjallisuuden että taiteen alalla mestariteoksen toisensa jälkeen, jotka olivat seuraaville sukupolville saavuttamattomia, sillä maa ei ole milloinkaan sen jälkeen kasvattanut niin täysin harmoonista sivistyskansaa kuin se, joka kerran lähes 2 1/2 vuosituhatta sitten polki Hellaan maakamaraa. Helleenit eivät tosin enempää kuin mikään muukaan kansa ole luoneet kaikkea omasta sisimmästään, mutta heidän henkinen voimansa oli niin itsenäinen, että he loivat Itämailta saamansa sivistysvaikutteet uudelleen oman kuvansa kaltaisiksi, muovailivat ne oman sopusointuisen makunsa mukaan ja loivat siten sekä hengeltään että muodoiltaan puhtaasti helleenisen sivistyksen.

Miten on selitettävissä tämä ihmeellisen korkea kehitystaso, mitättömän pienen kansan ihailtava vastustuskyky Idän rajattomia mahdollisuuksia vastaan ja ylevä sivistyssuoritus, joka ikiajoiksi säilyväksi on suotu kouralliselle ihmisiä, jotka kerran kansoittivat tätä pientä täplää maan pinnalla. Koko ihmiskunnan historian suurimpia ihmeitä lienee, että täällä on voitu luoda sivistys, jonka läpitunkeva vaikutus on ulottunut ja vielä tänä päivänä ulottuu kautta koko maapallon. Mistä kreikkalaiset ovat saaneet ne älylliset ja siveelliset ominaisuutensa, jotka ovat sivistyksellisessä suhteessa tehneet heidät etevämmiksi kaikkia muita muinaisajan kansoja? Mistä on kotoisin heidän valpas, selkeä ja terävä älynsä, heidän kohtuullisuutensa ja sopusointuisuutensa, heidän vapaudenrakkautensa ja yksilöllisyytensä, heidän valoisa, iloinen, viehättävä optimisminsa? Mistä johtuu, että tästä ainualaatuisen terveestä ja kauniista ihmisrodusta on myöskin voinut tulla taiteilijoiden ja ajattelijain rotu?

Muutamat pitävät selityksenä ihanaa Välimeren ilmastoa. Tämä luonnon suosima ilmanala on tehnyt kreikkalaisesta sopusointuisen ja terveen sekä ruumiiltaan että sielultaan, sen kirkas ilma ja maisemain teräväpiirteiset, kiinteät ääriviivat ovat antaneet hänelle selkeän ajatusjuoksun ja rakkauden suuriin aatteisiin. Hänen sielussaan ei ollut mitään kaikupohjaa kaihoisille, salaperäisille tunnelmille, joita pohjolan maisema syvine metsineen, usvaharsoineen ja pehmeine viivoineen herättää siellä kasvaneissa. Kreikkalaisessa on kaikki selkeätä.

Helleenien taiteellista silmää ovat myös kehittäneet Hellaan jumalaisten maisemain muodot ja värivivahdukset, ennen kaikkea värien ihmeellinen leikki Välimeren milloin taivaansinisellä, milloin smaragdinvihreällä pinnalla ja auringonnousun ja -laskun sinipunerva hohde jyrkkäpiirteisillä vuorenharjanteilla. Ja tämän yhteydessä ei sovi unohtaa, mitä kuvanveisto- ja rakennustaiteitten kehitykselle ovat merkinneet Kreikan marmoriaarteet, Paroksen lumivalkea, Pentelikonin tai Attikan valkea, kultakimalteinen ja Lakonian punainen marmori.

Mutta ympäröivä luonto, »miljöö», vastaa kuitenkin kysymykseemme ainoastaan osittain. Katsokaammepa vain turkkilaisia sinä aikana, jolloin he olivat Kreikan valtiaita, tai nykyisiä kreikkalaisia! Tavataanko heissä mitään niistä suurista ominaisuuksista, jotka elähdyttivät helleenejä Themistokleen, Perikleen ja Platonin päivinä? Ei, inhimilliset erikoisuudet ovat itse rodussa. Jos tapahtuu liian paljon sekoitusta, ne häviävät itse rotutuntomerkkien mukana. Muinoin eli ennen kaikkea Attikassa kreikkalainen rotu, jolla oli luonteenomaiset suuret ominaisuutensa, mutta vain niin kauan kuin se jaksoi pysyä puhtaana ja sekoittumattomana. Nyt ei Attika enää synnytä suurmiehiä.

Aivan varmaa on myöskin, että jos helleenit eivät olisi olleet hyvää ja monien sukupolvien terveen elämän karkaisemaa rotua, eivät he olisi kyenneet edes Välimeren rannoilla suorittamaan niitä sivistyksen suurtöitä, joilla he ovat ansainneet kunniapaikkansa ihmiskunnan kehityksessä. Kreikka ei nimittäin ihanasta ilmanalastaan huolimatta suinkaan ole mikään Laiskurila, sen maaperä ei ole niin ylitsevuotavan anteliasta kuin Egyptissä tai Mesopotamiassa. Päinvastoin Herodotos sanoo, että »köyhyys on vanhastaan asunut Hellaassa». Mutta hän lisää: »Helleeneillä on kuntoa; ja sillä he puolustautuvat köyhyyttä vastaan.» Hän olisi voinut lisätä: »Myöskin vähäisillä tarpeillaan» — sillä se, jolla on suu säkkiä myöten, ei koskaan tunne olevansa köyhä. Kreikkalaiset olivat, kuten muutkin etelämaalaiset, sekä ruoan että juoman suhteen erittäin kohtuullista kansaa. Köyhä helleeni tarvitsi päivittäiseksi ravinnokseen vain leivän, kourallisen öljymarjoja tai pari sipulia ja kenties muutamia viikunoita. Liha oli harvinaista herkkua; sen huomaa myöskin siitä, että Homeros aina puhuu paistista erikoisen kunnioittavasti. — Yksinkertaiseen maalaisviiniin sekoitettiin runsaasti vettä.

Tarvittiin tosiaankin voimakasta kansaa raivaamaan ja pitämään kunnossa pieniä viljelyskelpoisia peltotilkkuja, jotka ovat hajallaan siellä täällä vuoristossa ja avartuvat tasangoiksi ainoastaan siellä, missä joet ovat kerrostaneet viljavampaa maata tyynellä alajuoksullaan. Laajin oli Thessalian tasanko, Kreikan vilja-aitta. Täällä kasvatettiin myös niin suuret määrät hevosia, että maakunta voi ylläpitää melkoista ratsuväkeä. — Mutta Thessaliaa ei luettu kuuluvaksi varsinaiseen Hellaaseen.

Kreikan viljelyskelpoiset osat muistuttavat muutoin suuren vuorierämaan keitaita. Sillä mistä Kreikkaa lähestyykin, maan- tai merenpuolelta, saa sen vaikutelman, että se suurimmalta osaltaan on vuorimaata. Vuoret säästävätkin neljä viidettäosaa maan pinta-alasta, enemmänkin, jos saaret otetaan lukuun. Mutta vuorenrinteetkään eivät ole täällä estäneet maanviljelijää. Hiellä ja vaivalla uutterat helleenit ovat rakentaneet loppumattomia tukimuurien rivejä, joita viinitarhat päivänpuoleisilla vuorenrinteillä tarvitsevat, jotta rankkasateet eivät huuhtoisi multaa mukanaan.

Kreikkalaisten aineellinen toimeentulo perustui, kuten sanottu, alussa etupäässä maantuotteisiin. Homeroksen laulujen kuninkailla oli suuria nauta-, vuohi- ja sikalaumoja, joita heidän orjansa ja maaorjansa veivät laitumelle metsiin ja vuorenrinteille. Aikaa myöten kasvoi viljelyskasvien, viljan, viinin, öljypuun ja viikunapuun merkitys. Mutta muillakin aloilla kreikkalaiset kunnostautuivat olemassaolon taistelussa: kalastajina, merimiehinä ja kauppiaina. Ja täällä kuten muuallakin kannustivat ja elähdyttivät henkistä sivistystä eniten seurustelu muukalaisten kanssa, merielämä ja kauppamatkat, ne kun tarjosivat runsaampaa vaihtelua kuin kotoinen maaelämä.

Tosiaankin ne ovat salaperäisiä, nuo synnynnäiset rotuominaisuudet, elämän suuria ihmeitä, joita me vain mitättömän vähän voimme tutkia ja selittää. Mutta toiselta puolen on aivan ilmeistä, että on turhaa yrittää ymmärtää kreikkalaisia tai muitakaan kansoja tarkastelematta heitä sen maan ja ilmanalan yhteydessä, missä he ovat eläneet. Joskaan ympäristö ei ole luonut helleenien suuria ominaisuuksia, on se ainakin kehittänyt rodussa piileviä taipumuksia.[54] Ainoastaan kaksi suotuisaa seikkaa yhdessä, nimittäin edullinen asema ja ilmanala sekä lahjakas kansa, voi tehdä Hellaasta sen, mikä siitä tuli: korkeimman sivistyksen kotiseudun.

Mutta Kreikan niemimaan kansoilla oli kuljettavana pitkä taival, ennenkuin ne ehtivät huipulle. Taruaikana astuttiin ensimmäiset askelet sivistyksen tiellä, kun ennen paimentolaiselämää viettäneet heimot muuttuivat paikoillaan asuviksi maanviljelijöiksi ja siten juurtuivat uuteen kotimaahansa. Seuraava kehitysaskel oli se, että he tutustuivat mereen, tuohon rauhattomaan elementtiin, joka aluksi aina herättää kotiturpeeseen kiintyneessä kansassa pelkoa ja vavistusta. Talonpoikaisrunoilija Hesiodos katseli kauhistuen yli aavain vetten. Kesti kauan, ennenkuin näistä paimenista ja talonpojista kukaan muu kuin jotkut hurjapäät uskalsivat lähteä ulapalle. Heidän edeltäjänsä tässä maassa olivat kuitenkin olleet kauasmatkustelevaa kansaa, ja itse rannikkomuodostus tarjosi tilaisuuden merielämään. Missään muussa maassa Välimeren rannalla ei ole niin runsasmuotoista rannikkoa kuin Kreikassa. Missään maa ja meri eivät ole niin läheisesti yhtyneet kuin täällä. Koko Kreikassa ei ole ainoatakaan paikkaa, joka olisi merestä enemmän kuin yhdeksän peninkulman päässä. Ja Aigeian meressä ei koskaan ole pitempää matkaa rannasta toiseen kuin kaksitoista peninkulmaa.

»Aigeianmeri», muuan intomielinen ihailija sanoo, »on syvänsininen, tyyni meri, jonka vain vieno tuulenhenki saattaa kesäpäivinä väreilemään; se on meri, jossa nereidien siro saattue vaeltaa, ja delfiinit telmivät sen kirkkaissa aalloissa.» Tähän mereen tutustuivat vähitellen myöskin niemimaan helleeniset kansat, vieläpä niin läheisesti, että suuri osa heistä alkoi pitää sitä oikeana elementtinään. Näin oli laita varsinkin niiden, jotka asuivat vuorisen Attikan rannikolla, Korinthoksen lahden rannalla ja osalla Peloponnesoksen rannikkoa. Tasankoseutujen kansat, kuten makedonialaiset, thessalialaiset ja lakonialaiset, sitävastoin pysyivät maakrapuina.

Merenkulku johtaa, kuten jo monesti olemme maininneet, aina kehityksen uusille urille. Mutta merenkulkua varten tarvitaan muutakin kuin laivoja ja miehistöä; tähän pitää olla myös jotakin vientitavaraa. Se vilja, joka korjataan Kreikan niemimaan alueella, kului väestön omiin tarpeisiin. Sen sijaan teollisuus tuotti niemimaan merenkulkijakansalle kauppatavaraa vietäväksi vieraille rannikoille. Teollisuutta kehittyi, kun lukemattomia lammaslaumoja ruvettiin käyttämään kutomateollisuuden hyväksi niin suuressa määrin, että voitiin viedä maasta kankaita. Rautaa Kreikassa oli yllin kyllin, erittäinkin Lakoniassa, Euboian saarella ja Kykladeilla. Kun oli opittu karkaisemaan tätä metallia, voitiin valmistaa aseita ja tarvekaluja myöskin vientiä varten. Muutamilla seuduilla oli myös kerroksittain hienoa savea, josta valmistettiin erinomaisen hienoja maljakoita ulkomaidenkin markkinoille. Saviteollisuuden keskuksia olivat Korinthos, jossa satojen vuosien aikana valmistettiin saviastioita koko läntisen Välimerenalueen tarpeiksi, ja Ateena, missä savenvalajilla oli oma kaupunginosansa, Kerameikos, josta ajanmittaan kehittyi kaupungin taloudellinen ja valtiollinen keskipiste. Attikalaiset savituotteet valtasivat maailmanmarkkinat 6:nnen vuosisadan kuluessa ja syrjäyttivät sekä joonialaiset että korinthoslaiset valmisteet.[55]

Maljakkojen maalaajat eivät enää tyytyneet pelkkiin koristekuvioihin kuten aigeialaisena aikakautena, vaan maalasivat kohtauksia elämästä: voimisteluharjoituksia, asestettujen soturien kulkueita, meritaistelulta, hautajaismenoja y.m.

Kirjallisuutta:

August Böckh, Die Staatshaushaltung der Athener: 3 nid.

Gustave Glotz, Le travail dans la Grèce ancienne (Laaja kirjallisuusluettelo).

Henri Francotte, L’industrie dans la Grèce ancienne (Bibliothéque de la faculté de philosophie & lettres de la l'université de Liège: fascicule VII et VIII. Laajat kirjallisuusluettelot).

Albert August Trever, A history of greek economic thought (Laaja kirjallisuusluettelo).

A. Jardé, La formation du peuple grec (Kirjallisuusluettelo).

C. Neumann und J. Partsch, Physikalische Geographie von Griechenland.

Ernst Reisinger, Grekland. (Kirjallisuusluettelo.)

Alfred Zimmern, The greek commonwealth.

Daniel Baud-Bovy et Fred. Boissonas, En Grèce.

Hans Bloesch, Hellas.

Hermann Hettner, Griechische Reiseskizzen.

Wilhelm Vischer, Erinnerungen und Eindrücke aus Griechenland.