SATU ODYSSEUKSEN HARHARETKISTÄ.
Weikko Pakarinen translation
Kaikista kreikkalaisista, jotka Troian kukistuttua suuntasivat laivainsa keulat kodin rantoja kohti, ei kukaan tuntenut itseään onnellisemmaksi kuin Odysseus. Hän ikävöi kotiin Ithakan kalliosaarelle puolisonsa Penelopen ja poikansa Telemakhoksen luo, jonka hän kymmenen vuotta sitten oli jättänyt pienenä poikasena.
Mutta kauan oli kestävä, ennenkuin hän sai jälleen nähdä heidät. Kymmenen vuotta vastatuulet ajelivat häntä rannikolta rannikolle. Hänen uskollista puolisoansa Penelopea pidettiin kotona Ithakassa leskenä, ja lukuisat olivat ne miehet, jotka kilvan halusivat häntä aviokseen. Kokonainen kosijaparvi asettui asumaan Odysseuksen taloon ja elämöi siellä humussa ja sumussa poissaolevan isännän kustannuksella. Mikäli vuodet kuluivat, kävivät kosijat yhä kiihkeämmiksi. Mutta Penelope yhä toivomistaan toivoi puolisonsa palaavan. Voittaakseen aikaa hän kutoi taidekudosta ja selitti, ettei hän suostuisi menemään naimisiin kenenkään kosijan kanssa, ennenkuin kangas valmistuisi. Mutta minkä hän päivällä kutoi, sen hän yöllä purki, kaiken aikaa haikeasti ikävöiden puolisoansa, joka harhaili Välimerellä ja sai sen rantamilla kokea jos joitakin ihmeellisiä seikkailuja. Näistä kertoo runoteos Odysseia. Se alkaa säkeillä, joissa runoilija pyytää runottarensa innoitusta:
»Retkiä miehen kekseliään, runoneito, sa kerro, kauan harhailleen pyhän Troian kaatamatiellään. Kansat, kaupungit monet nähdä sai, tavat oppi, sai tuta tuskaa mont' ulapoilla, kun eest' oman hengen taisteli, maalleen matkaamaan koki kumppanit auttaa».
Kerran tuli Odysseus seuralaisineen