PEISISTRATOS JA HÄNEN SUKUNSA.
Weikko Pakarinen translation
Kokonaista neljä vuotta Ateenan levoton kansa pysyi verraten rauhallisena. Sitten kiivaat puoluetaistelut alkoivat jälleen. Lopulta sai myrskyn talttumaan Peisistratos-niminen ylhäinen mies, joka pääsi valtaan kohoten kansanjohtajaksi. Peisistratos on maailmanhistorian ensimmäinen tunnettu demagogi. Hän osasi taidon vaihtaa sukuylpeytensä mitä hupaisimmaksi kansanomaisuudeksi ja esiintyä kaikkien sorrettujen epäitsekkäänä ystävänä. Sillä tavoin hän hankki itselleen paljon kannattajia, joitten avulla hän saattoi toteuttaa kunnianhimoiset poliittiset suunnitelmansa ja kohota Ateenan tyranniksi vuoden 560 paikkeilla. Sen kerrotaan tapahtuneen seuraavalla tavalla. Eräänä päivänä hän tuli ajaen maaseudulta kaupunkiin. Hän itse oli haavoitettu, ja muulit, jotka vetivät hänen vaunujaan, vuotivat myös verta. Kansalle, joka oli kokoontunut torille, hän kertoi, että poliittiset viholliset olivat hyökänneet hänen kimppuunsa ja että hän vain vaivoin oli pelastanut henkensä. Hänelle täytyi kaikella muotoa antaa henkivartio! Kansankokous myönsikin hänelle viidenkymmenen miehen suuruisen, ryhmysauvoilla asestetun suojajoukon. Sittemmin tällä henkivartiostolla oli merkillinen kyky kasvaa, ja eräänä päivänä se oli tullut niin voimakkaaksi, että Peisistratos sen avulla kykeni valtaamaan Akropoliin.
Tämän tapahduttua alettiin uskoa, että Peisistratos itse oli piirrellyt itseensä ja vetojuhtiinsa vertavuotavat haavat. Kunnon Peisistratos näyttää osanneen »ottaa» yksinkertaisen ja arvostelukyvyttömän kansan oikealla tavalla! Hän lienee siten ensimmäinen tunnettu parahultaisen vaarallisten diktaattori-murhayritysten järjestäjä.
Olipa sen laita miten tahansa, niin kansan syvien rivien kannatukseen perustuvana Peisistratoksen yksinvaltaan alistuttiin sekä maaseudulla että kaupungissa vastustuksetta.
Solonin elämän lähetessä loppuaan, hänen Ateenansa oli siis tyrannin käsissä. Kansanvallan luoja oli saanut havaita, »että hänen ateenalaisensa olivat kaikki tyynni henkilökohtaisesti viekkaita kettuja, mutta kansankokouksessa vain lammaslauma.» Solonin luoma poliittinen järjestelmä ei siis ollut pitkäikäinen, mutta se sisälsi kuitenkin ne elinkelpoiset siemenet, joista myöhäisempi kansanvalta kohosi. Hänen antamansa yleiset lait pysyivät Ateenan yhteiskunnallisen elämän pohjana.
Peisistratoksen hallituksesta on sanottava, ettei hän antanut vallan makeuden huumata itseään, vaan esiintyi sangen maltillisesti ja hallitsi Solonin lakien mukaan tekemättä niissä ylipäänsä mitään muutoksia.
Hänen herruutensa ei muutoin ollut pitkäaikainen; jo viiden tai kuuden vuoden kuluttua hänet karkoitettiin ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin.
Mutta nyt alkoi taas vanha poliittisten riitojen kurjuus; ja kun muutamia eripuraisuuden vuosia oli mennyt, oli aika kypsä Peisistratoksen palata kansan luo, joka hänet oli karkoittanut.[72]
Vuosi sen jälkeen karkoitettiin hänet taas, jolloin hänen oli pakko viettää useita vuosia maanpaossa. Mutta vielä kerran onni kääntyi, ja hän tuli jälleen Ateenan hallitsijaksi.[73]
Kokemuksista viisastuneena hän ryhtyi nyt tarmokkaampiin toimenpiteisiin vallassa pysyäkseen. Muun muassa hän huolehti turvallisuudestaan erittäin hienosti harkitulla tavalla. Hän otti näet henkilöiltä, joiden uskollisuutta hänellä oli aihetta epäillä, heidän lapsensa panttivangeiksi. Mutta maanpakoaika ei kuitenkaan ollut herättänyt hänessä kiukkua vastustajiaan kohtaan. Hän hallitsi yhtä viisaan maltillisesti kuin ensi kerrallakin voittaen ystävällisellä ja kansanomaisella käytöksellään monien mielet puolelleen.
Peisistratoksen hallituskausi on Ateenan historian loistavimpia aikoja. Pitämällä poliittiset riitapukarit kurissa hän antoi ateenalaisille hyödyllisempää tehtävää kuin puoluekinastelut, ja kauppa ja teollisuus kehittyivätkin rauhan turvin valtavasti.[74] Lisääntynyt hyvinvointi kuvastui kaupungin ulkoasussakin. Peisistratos suoritti osaltaan kaupungin kaunistuksessa suurenmoisen työn somistaessaan sitä arvokkailla rakennustaiteen tuotteilla.
Samaan aikaan kuin Spartta voitti Peloponnesoksen hegemonian, Peisistratos laski pohjan Ateenan merien herruudelle, joka myöhemmin oli kehittyvä koko Hellaan merikaupunkien hegemoniaksi. Hän on ensimmäisenä käsittänyt, että Ateenan tulevaisuus oli merellä. Oikein oivaltaen Hellespontoksen suuren merkityksen liikenteelle hän koetti saada lujan jalansijan sen rannikoilla ja valtasi alueen sen Aasian puoleiselta rannikolta. Samaan aikaan Miltiades-niminen ylhäinen ateenalainen johti joukon siirtolaisia Traakian Khersonnesokseen saakka. Peisistratos ulotti valtansa muuallekin Aigeian meren pohjoisosiin sekä Kykladeille. Ja samaan aikaan hän alkoi rakentaa sotalaivastoa, josta aikaa myöten tuli koko Kreikan verrattomasti voimakkain.
»Tyranni» sai nyt säilyttää vallan kuolemaansa saakka.
* * * * *
Peisistratos kuoli v. 527, ja hänen poikansa Hipparkhos astui ilman muuta hänen paikalleen aivan kuin perinnöllisessä yksinvallassa. Hipparkhos hallitsi isänsä kansanmielisessä hengessä ja tuli erikoisesti tunnetuksi runouden ja taiteen lämpimänä ystävänä ja suojelijana. Hänen suurin ilonsa oli koota ympärilleen ajan etevimmät runoilijat ja taiteilijat.
Mutta hän erosi kuitenkin isästään siinä, että Peisistratos oli noussut kansalaisesta yksinvaltiaaksi, kun taas hänen poikansa aina olivat tunteneet olevansa ruhtinaan lapsia. He olivat perineet isänsä vallan, mutta eivät hänen nerouttaan. Heiltä puuttui myös hänen notkeuttaan, he esiintyivät ylpeästi ja toimivat hyvinkin usein mielivaltaisesti. Ja vaikka Hipparkhos olisi ollut täydellisempikin, niin joka tapauksessa hän oli yksinvaltias, ja se oli monen silmätikkuna, jolle kansan »vapaus» oli enemmän kuin sen hyvinvointi. Ateenalaisien oli sitäpaitsi mahdoton olla kauan yhden miehen tahdon alaisina. Neljäntoista täysin onnellisen hallitusvuoden jälkeen Hipparkhos kaatui salaliiton uhrina. Rakkaudella ja mustasukkaisuudella kerrotaan olleen sormensa pelissä, mutta tiedot tästä ovat kuitenkin siinä määrin erilaisia ja niin tarunomaisia, että on mahdotonta saada selvää käsitystä, kuinka pitkälle poliittiset vaikuttimet ovat ulottuneet ja miten paljon on laskettava yksityisen kostonhimon tilille. Hänen murhaajansa, Harmódios ja Aristogeitōn saivat hengellään sovittaa tekonsa. Harmodios kaatui murhapaikalle henkivartion surmaamana. Aristogeitonin onnistui paeta yleisessä sekasorrossa, mutta hän joutui pian kiinni. Sittenkuin hänet oli saatu ilmaisemaan kanssarikollistensa nimet, vietiin hänet murhatun veljen, Hippiaksen, eteen, joka vihansa vimmassa surmasi hänet miekallaan.
Myöhemmin, kun nimi »tyranni» oli tullut yleisesti vihatuksi, palvottiin tyrannin murhaajia kansan keskuudessa sankareina ja pystytettiin heille kunniapatsaita.
* * * * *
Saatuaan tiedon Hipparkhoksen murhasta Hippiaan kerrotaan kylmäverisen päättävästi antaneen määräyksen, että kaikki kansalaiset oli riisuttava aseista. Keiltä silloin tavattiin tai jotka muutoin näyttivät epäiltäviltä, vangittiin heti.
Tyrannin murha ei »vapauttanut» Ateenaa tyranniudesta, päinvastoin. Hippiakseen teki veljen onneton kohtalo lähtemättömän vaikutuksen. Hän tuli epäluuloiseksi ja katkeraksi ja lopetti täydellisesti kansanmielisen politiikan. Hän ei tyytynyt tuomitsemaan kuolemaan ja karkoittamaan maasta vain kansalaisia, jotka olivat tai joiden hän epäili olleen salaliittolaisten kanssarikollisia, vaan hänen epäluuloisuutensa pieni niin pitkälle, ettei enää kukaan voinut olla varma hengestään ja vapaudestaan. Tyrannin murhaajat olivat sanalla sanoen hankkineet ateenalaisten vaivaksi todellisen tyrannin. Ja mitä enemmän Hippias tunsi maan huojuvan jalkojensa alla, sitä julmempiin tekoihin hän ryhtyi. Tuntien edeltäkäsin, mitä oli tuleva, hän solmi suhteita Persian kuninkaan ystäviin taatakseen ulkomailta itselleen pakopaikan. V. 510 hän tarvitsikin sitä. Ateenan sillä hetkellä voimakkaimman puolueen onnistui Kleisthénēs-nimisen, lahjakkaan ja kunnianhimoisen ylimyksen johdolla sekä Delphoin ja Spartan[75] avulla päästä eroon tyrannista. Hippias suljettiin Akropoliille, jossa hän muutamien päivien kuluttua antautui saatuaan luvan vapaasti lähteä kaupungista. Hän lähti Hellespontoksen rannalla oleville alueilleen, jotka hänen isänsä oli hankkinut, ja eli siellä Persian vasallina.