DELPHOIN ORAAKKELI.

Jumalat ilmaisivat ihmisille tahtonsa enteillä, ennen kaikkea oraakkelien kautta.[48] Kuuluisimmat näistä pyhäköistä olivat Zeuksen oraakkeli Epeiroksen Dodonassa, missä tiedustelijat saivat vastauksen ikivanhan pyhän tammen huminasta, ja Apollonin Delphoissa, joka oraakkeli kauan oli etevin koko maailmassa. Itse paikka, jossa Apollonin pyhäkkö muinoin sijaitsi, virittää mielen hartaaksi ja haaveelliseksi. Pilvenkorkuisen Parnassoksen alarinteellä, yllänsä äkkijyrkät kallionseinämät ja alla syvä kuilu, sijaitsi muinainen Delphoi, eristettynä maailman hyörinästä, puserrettuna jylhien, melkeinpä kauhistuttavien vuorten väliin. Täällä ollaan suuren hiljaisuuden maailmassa, alkuvoimien parissa. Täällä muinaisajan ihmiset elelivät jokapäiväistä elämäänsä paimenina, öljypuiden ja viiniköynnösten kasvattajina, allaan pohjattomat syvyydet, taistellen petoeläinten kanssa. Ihminen ei missään muussa paikassa tuntenut itseään siinä määrin jumalvoimista riippuvaksi kuin täällä. Täällä ollaan lähellä luonnon ja heräävän jumalanpalvonnan salaisuuksia, lähellä sitä astetta ihmiskunnan elämässä, jolloin palveltiin kiviä ja pyhiä puita, lähellä alkuaikaa, ennenkuin Apollon, valon jumala, oli ottanut haltuunsa nämä jylhät seudut, missä maanjumalatarta aikaisemmin palveltiin alkeellisin menoin; niin onkin helpompi käsittää Pythian, Apollonin papittaren, pyhää haltioitumista.[49]

Mutta sen ikivanhan palvontapaikan yläpuolella, jonka Apollon teki pyhäkökseen, Parnassoksen huipulla, bakkantit viettivät hurjia orgioitaan Dionysoksen kunniaksi. Valtavan korkeutensa, metsiensä, lirisevien vuoripurojensa, tippukivien verhostamien luoliensa tähden kreikkalaiset pitivät tätä huipussaan hopealta hohtavaa vuorta Dionysoksen ja bakkanttien, Panin ja nymfien arvon mukaisena asuntona. Siihen vuoden aikaan, jolloin pimeys näytti olevan voittamaisillaan valon, he kokoontuivat Delphoista, Boiotiasta ja Attikasta hurjiin yöllisiin karkeloihin, heiluttaen soihtuja ja thyrsossauvoja, hajalla hapsin, pyhät käärmeet käsissään, kimeäin ja kumisevien rumpujen soidessa. Tässä »pyhässä hurmiotilassa» he luulivat sielunsa vapautuvan ruumiista ja yhdistyvän jumalaan, niin että he saattoivat nähdä tulevaisuuteen ja profetoida.[50]

Mutta alempana Parnassoksella oli valonjumalan palvojilla paikkansa. Koko helleeniläismaailmasta, vielä kauempaakin he kokoontuivat hänen temppeliinsä pyytämään jumalalta neuvoa ja apua suurissa ja pienissä huolissa. He kysyvät häneltä, tuleeko hyvä vai huono viljavuosi, tuleeko heidän ostaa orja, pitääkö heidän mennä naimisiin vai eikö. Ja kun mies on ottanut tuon ratkaisevan askeleen, saattaa tapahtua, että hän pyytää selvitystä huolestuttavaan kysymykseen, kantaako hänen vaimonsa sydämensä alla hänen vai toisen miehen lasta. Toinen haluaa tietää, uskaltaako hän lainata rahoja sille ja sille miehelle, ja kolmas voi esittää sellaisia kysymyksiä kuin muuan mies teki Zeuksen oraakkelille Dodonassa: »Kuka on varastanut patjani ja päänalukseni?»

Mutta kaupungeista ja valtioista saapuu kokonaisia lähetystöjä tiedustelemaan oraakkelilta jumalien tahtoa, kun taivaanmerkkejä ja muita ihmeellisiä enteitä on ilmestynyt, kun nälänhätä ja rutto raivoaa, ja kun on ratkaistava tärkeitä valtiollisia kysymyksiä.

Ennenkuin pyhiinvaeltajat astuvat sisään Apollonin temppeliin, he puhdistautuvat lauluissa ylistetyn Kastalian lähteen kristallikirkkaissa »hopea-aalloissa» ja uhraavat senjälkeen pyhäkön edustalla olevalla alttarilla.

Temppelin eteisessä mieli virittyy hartauteen ja ajatteluun kultakirjaimin kirjoitetuista mietelauseista, joita on luettavana seinillä. Niitä pidetään Kreikan seitsemän viisaan sepittäminä, ja niissä saarnataan maltillisuutta ja kohtuullisuutta. Ylimielisyyttä helleenit pitävät suurimpana syntinä. Ei kukaan voi siihen määrin suututtaa jumalia kuin ihminen, joka ei tahdo myöntää mitään rajoja omalle tahdolleen. Oman rajoituksensa tajuaminen on sentähden jokaisen kuolevaisen ensimmäinen velvollisuus, ja Apollonin pyhäkön piirtokirjoitusten joukosta lukee ensimmäisenä kehoituksen: »Tunne itsesi!»[51] Näiden viisaudensanojen rinnalla loistaa mietelmä: »Kohtuus kaikessa!» ja samaa merkitsevät varoitussanat: »Ei missään liioittelua!» Näihin mietelmiin sisältyy parasta, mitä helleeninen henki on keksinyt. Kohtuullisuus, itsehillintä, itsensä voittaminen olivat päähyveitä, jotka tarkoin erottivat helleenit »barbaareista».

Muiden Kreikan seitsemän viisaan lausumia mietelmiä, joista huokuu syvästi tunnettua elämänkokemusta, ovat esim. nämä: »Onneton on vain se, joka ei voi kestää onnettomuutta», ja »Varmuus on turmion edelläkävijä».

Vastaukset kyselyihinsä pyhiinvaeltajat saivat temppelin kaikkein pyhimmästä, jonne heitä itseään ei kuitenkaan koskaan laskettu. Siellä Pythia, Apollonin papitar, istui kolmijalalla »maan kidan» päällä, joka johti maanalaiseen luolaan. Pythian tuli olla vapaasukuinen delphoilainen neitsyt ja vihkiä elämänsä siveydelle. Horrostilaan vaipuneena, kuten nykyajan medio, hän lausui sekavia sanoja, jotka Apollonin papit merkitsivät muistiin ja sommittelivat ajatuksia sisältäviksi. Roomalaisajalla sanottiin, että hänen haltioissaolonsa aiheutui vuoren halkeamista nousevista höyryistä, jotka sumensivat hänen mielensä; mutta vanhemmat kreikkalaiset kirjailijat eivät mainitse siitä mitään.

Oraakkelille antoivat arvoa ja valtaa ihmisiin tulevaisuuden ennustukset, mutta varsinkin se, että omantunnontuskissa olevat ihmiset saivat siltä hyviä neuvoja ja apua saavuttamaan rauhan jumalien kanssa. Tämä oli pyhäkön päätehtävä. Lukemattomille sieluille, joita epätietoisuus oli vaivannut, oli siunauksellista, että oraakkeli vihdoin saattoi heidät tekemään päätöksen, jonka he iloisin mielin ja luottamuksin saattoivat panna toimeen, koskapa jumalat olivat sille antaneet vahvistuksensa. Ja voimme olla varmat, että oraakkelin neuvomat toimenpiteet yleensä olivat parhaat, koska sen papit olivat viisaita miehiä, joilla oli paljon elämänkokemusta ja ihmistuntemusta. Heillä oli neuvoja ja keinoja päästäkseen selville neuvon kysyjistä, joiden kohtalon he ottivat käsiinsä. Koska he olivat likeisessä yhteydessä koko helleenisen maailman kanssa, heillä oli myöskin tarkat tiedot asiain tilasta, kun oli ryhdyttävä tärkeihin ratkaisuihin, ja he voivat sentähden antaa parhaimpia neuvoja. Oraakkelilla oli nimittäin osittain eräänlaisia vakinaisia edustajia tärkeimmissä kreikkalaisissa kaupungeissa, osittain lähetettiin tuon tuostakin lähetystöjä eri suuntiin, ja nämä oraakkelin diplomaatit antoivat papistolle tiedon kaikesta, mikä oli tärkeätä valtiollisten ja muiden suuriarvoisten kysymysten arvostelua varten.

Kun lähettiläitä saapui jostakin valtiosta kysymään oraakkelilta neuvoa, Apollonin papit olivat ennakolta saaneet tiedon tilanteesta. Ja oraakkeli oli ottanut kultaiseksi säännöksi valtiollisissa riidoissa koettaa olla hyvissä väleissä vahvimman kanssa. Varmuuden vuoksi papit tekivät tarkkoja muistiinpanoja kysymyksistä ja vastauksista. Nämä merkittiin puutauluihin, jotka ajan mittaan muodostivat kokonaisen temppeliarkiston ja jotka otettiin esille tarpeen sattuessa, esim., kun tiedustelija tuli uudelleen. Sillä tavoin oraakkelinvastausten anto vakiintui tavaksi, jota tarkoin noudatettiin, ja varmaankaan ei mikään voinut olla omiaan valtavammin vaikuttamaan, kuin milloin tiedustelija monen vuoden kuluttua sai aivan saman oraakkelinlausunnon kuin ensimmäisellä kerralla.

Täten oraakkeli arkistoineen oli verrattavissa suureen nykyaikaiseen tiedustelutoimistoon. Ja joskin siellä toisinaan erehdyttiin, niin maine oli yleensä sangen helposti pelastettavissa, koska vastaukset useinkin olivat hämäriä ja monimielisiä. Olisi tosiaan ollut sangen hämmästyttävää, ellei oraakkeli olisi keksinyt jotakin keinoa pulasta selviytyäkseen. Suuren thebalaisen valtiomiehen ja sotapäällikön Epaminondaan mieleen oraakkeli oli teroittanut, että hänen tuli varoa »pelagosta». Ja pelagos merkitsee merta. Mutta Epaminondas kaatuikin Arkadiassa, mahdollisimman kaukana merestä olevassa seudussa. Tästä kiusallisesta tosiseikasta oraakkelin papit selviytyivät huomauttamalla, että erään taistelutanteren lähellä olevan metsän nimi oli Pelagos — tai se sai siitä lähtien sen nimen.

Parempi onni oraakkelilla oli ennustaessaan, että peloponnesolaissota — josta puhumme tuonnempana — tulisi kestämään 27 vuotta. Todellakin se todistaa pappien oikein arvostelleen asiantilan, että he ennakolta arvasivat sodasta tulevan pitkällisen. Kolme kertaa yhdeksän oli tosin vain pysyväinen kaava, jota käytettiin pitkiä ajanjaksoja ennustettaessa, mutta tässä tapauksessa tuo mystillinen luku oli tavattoman onnellisesti valittu. Oraakkelilla oli sillä kertaa onni siinäkin, että se alusta loppuun asti piti sparttalaisten puolta, jotka lopulta voittivatkin sodan. Sitävastoin Apollonin papit suuressa kreikkalaisten ja persialaisten välisessä voimienmittelyssä olivat iskeneet kiveen arvostellessaan persialaisten luvun liian suureksi ja ollessaan sitä mieltä, että valtava hyökkäysarmeija tulisi musertamaan helleenit. Kun nämä kuitenkin kaikesta huolimatta pääsivät voitolle, oraakkeli antoi heidän tietää, että heidän oli kiittäminen voitosta sen sekaantumista asiain menoon yliluonnollisten voimien avulla. Sen jälkeen tuli Apollonin papisto entistään vielä varovaisemmaksi ennustuksiaan sommitellessaan. Ja kun myöhemmin boiotialaiset Epaminondaan etevällä johdolla aivan odottamatta esiintyivät Kreikan johtavana kansana, niin heidän ja oraakkelin välit muuttuivat heti varsin hyviksi, vaikka boiotialaiset monine omine oraakkeleineen aikaisemmin olivat olleet Delphoin pahimpia kilpailijoita.

Oraakkelin historian kauneimpia lehtiä ovat ne, jotka kertovat, mitä se on saanut aikaan yhteiskuntaelämän sivistämiseksi. Varmana lienee kai pidettävä, että Delphoin Apollon on tehokkaasti vaikuttanut verikoston lieventymiseen Kreikassa. Hän on tarjonnut heikoille ja sorretuille apua perustamalla turvapaikkoja, joissa he voivat saada turvaa mahtavia ahdistajia vastaan, elleivät itse olleet syypäitä veritekoon. Näin Apollonin papit ovat harjoittaneet ihmisyyden palveluksessa siunausta tuottavaa toimintaa, joka on verrattavissa keskiaikaisen kirkon vaikutukseen tapojen sivistämiseksi raakojen germaanilaiskansojen keskuudessa.

* * * * *

Kauan Delphoi oli koko Kreikan uskonnollisena ja siveellisenä keskuksena. »Hellaksen liesi», joksi sitä nimitettiin, merkitsi helleeneille samaa kuin Rooma keskiajan kristityille ja Mekka muhamettilaisille. Oli jotakin vertauskuvallista siinä, että paikkaa pidettiin maapallon keskipisteenä, ja tätä ajatusta symboloi temppelin sisällä oleva pyhä, munan puolikkaan muotoinen kivi, jolla oli nimi »omphalos», maan napa. Sen kiven kohdalla kerran kaksi Zeuksen lentoon laskemaa kotkaa tullut oli vastakkain, toinen idästä, toinen lännestä. Pyhän kiven jäljennös oli asetettu temppelin edustalle, ja tämä on löydetty. — Läheltä ja kaukaa tulvaili lahjoja oraakkelille niin runsaassa määrin, etteivät kaikki mahtuneet Apollonin temppeliin. Varakkaammat Kreikan valtiot rakensivat tällöin aarreaittoja paikalle ja säilyttivät niihin jumalalle antamansa lahjat.[52]

Kuuluisin kaikista jumalan kunnialahjoista oli Kroisoksen antama kulta- ja hopealahja, jonka arvo nousi noin 100 miljoonaan markkaan, joukossa aitokultainen jalopeurankuva.

Oraakkelin yleismaailmallista arvoa kuvaavaa on, että kun maanjäristys lähes neljä vuosisataa e.Kr. hävitti Apollonin temppelin ja keräys pantiin toimeen sen uudestaan rakentamiseksi, rahoja tulvaili aina Krimistä saakka, ja faaraokin avusti melkoisella määrällä.

* * * * *

Mutta oli tuleva aika, jolloin Delphoin rikkaudet houkuttelivat jumalattomia miehiä ja kansoja ryöstöön. Traakia- laiset joukkiot hävittivät ja polttivat, roomalaiset sotilaat ja keisarit ryöstivät suunnattomat määrät temppelin aarteita ja taideteoksia, ja yltiöpäiset kristityt kävivät kiivaasti tämän pakanuuden tuen kimppuun. Varsinkin kohdistui hävitystyö temppelin kaikkein pyhimpään, missä Pythia ennusteli. Täällä on hävitetty aina perustuksia myöten. Saattaa kuitenkin olla niinkin, että viimeiset pakanat tahtoivat viedä täältä Apollonin palvonnan suuren salaisuuden mukanaan hautaan. Maanjäristykset ja vesitulvat täydensivät sitten ihmiskätten alullepanemaa hävitystä. Rooman viimeinen pakanallinen keisari, Julianus luopio, joka eli neljännen vuosisadan keskivaiheille e.Kr., koetti valaa uutta eloa Delphoin-kulttiin, mutta Pythia ilmoitti hänelle — muutoin oraakkelin viimeinen vastaus — että »temppeli on maahan Rajoitettu, eikä siellä enää ole Phoibos Apollonilla asuntoa, ennustuksen lähde on mykkä, sen veden kuiske on vaiennut.»

Vihdoin ihmiset rakensivat asuntojaan sille maaperälle, joka muinoin oli ollut valonjumalalle pyhitetty. Siihen paikkaan syntyi kokonainen kyläkunta. Ja kun vuonna 1892 pantiin toimeen suuria kaivaustöitä Ranskan valtion kustannuksella, arkeologit ryhtyivät ensi töikseen siirtämään kylän toiseen paikkaan.

Työstään muinaistutkijat ovat täällä saaneet runsaita satoja, ennen kaikkea kivikirjoituksia, mutta myöskin taide- teoksia ja muinaiskreikkalaisen rakennustaiteen jätteitä. Tuskinpa lienee kaivausta, joka yhtä suuressa määrin kuin tämä on laajentanut tietojamme Kreikan kulttuurista ja historiasta.

Kirjallisuutta tähän ja seuraavaan kappaleeseen:

Hans Larsson, Claes Lindskog och Martin P:n Nilsson, Athena, bilder ur den hellenska kulturvärlden.

Emil Zilliacus, Pilgrimsfärder i Hellas.

Tähän kappaleeseen:

Emile Bourguet, Delphes.

August Mommsen, Delphica.

Frederik Poulsen, Den delfiska Apollon och hans helgedom.

O. Crusius, Die delphischen Hymnen.