PHAIAAKKIEN LUONA.

Täysin purjein Odysseus laski jälleen merelle. Mutta yhä oli Poseidon hänelle epäsuosiollinen. Hän nostatti myrskyn niin hirveän, että Odysseus toivoi, että hän ennemmin olisi kaatunut Troian luona, kuin että hänen olisi sellaisia meren kauhuja kokeminen. Lopuksi hyökyi suunnaton aalto hänen aluksensa yli ja löi sen pirstaleiksi. Kaksi päivää ja kaksi yötä Odysseus ajelehti hyrskyisellä merellä, mutta kun aurinko kolmannen kerran nousi, hän lähestyi saarta. Ponnistaen viimeiset voimansa hänen onnistui päästä maihin, mereen laskevan joen suuhun. Joen rannalla oli vihanta lehto. Siihen hän valmisti itselleen vuoteen kuivista lehdistä ja, perin uupunut kun oli, vaipui samassa sikeään uneen.

Odysseus oli nyt tullut Phaiaakkien[41] maahan. Siellä hallitsi Alkinoos-niminen kuningas. Seuraavana päivänä sattui niin, että hänen tyttärensä Nausikaa neitojensa keralla ajoi joelle pesemään vaatteita ja uimaan. Kun he työnsä suoritettuaan huvittelivat pallonlyönnillä ja siinä iloisesti huudahtelivat, Odysseus heräsi unestaan. Ensin hän mietti itsekseen, rohkenisiko hän astua esille. »Mutta», hän sanoi, »on parasta, että menen katsomaan, mihinkä maahan olen tullut.»

»Virkki ja lähti jo viidastaan jumalainen Odysseus, kourallaan väkevällä hän oksan sankehikosta tiuhean taitti ja sill' uros uumia kaihtaen astui kohti jo, kuin väkevyydessään raju leijona vuorten, tuuli kun tuivertaa, sade lyö, säkenöitsevin silmin: suortuvasorjia noin kävi neitoja kohti Odysseus, vaikk' ihan verhoja vaill', ei empinyt, näät hätä käski; — hirveä katsoa, pinnassaan ruma, kuortunut kuotta. Neitoset kaikkosivat mikä minnekin niemien kärkiin.»

Mutta Alkinooksen tytär on piikasiaan ymmärtäväisempi ja jää tyynenä paikalleen. Hetken aikaa kuninkaantyttären kanssa puheltuaan Odysseus on herättänyt hänen myötätuntonsa. Nausikaa antaa hänelle viitan ja ihotakin; ja niin ihana hän on puvussaan, että nuori tyttö ihastuneena liikuttavan välittömästi sanoo neitosilleen:

»Oisipa moinen mies aviokseni mainita suotu Kerran tääll' asujoista, ja jospa hän jäisikin tänne!»

Sen jälkeen hän käskee neitosten kestitä häntä ruoalla ja juomalla ja pyytää häntä lopuksi tulemaan isänsä linnaan. Siellä otetaan hänet vieraanvaraisesti vastaan ja kestitään juhla-aterialla.

Mutta vielä ei kukaan tiennyt, ken muukalainen oli. Se ilmeni, vasta kun runoilija kuninkaan hovissa alkoi laulaa siitä, miten kreikkalaiset mainehikkaan kuningas Odysseuksen avulla valloittivat Troian. Silloin herahtivat kyynelet muukalaisen silmiin. Alkinoos kysyi häneltä myötätuntoisesti, mikä syvä suru hänen mieltään painoi ja kuka hän oli. Odysseus ilmaisi silloin nimensä ja kertoi hämmästyneille miehille monista kärsimistään vaivoista ja tappioista. Heltyneenä hänen onnettomuuksistaan Alkinoos antoi hänelle kallisarvoisia lahjoja ja kehoitti läsnä olevia ylimyksiä seuraamaan esimerkkiä. Sen he kernaasti tekivätkin. Illalla vietiin lahjat laivaan, jonka Alkinoos oli antanut varustaa viemään Odysseusta kotiin Ithakaan. Liikutetuin sydämin hän erosi phaiaakkien vieraanvaraisesta kansasta ja aamun koittaessa hän oli jo Ithakan maaperällä. Phaiaakit nousivat heti laivaansa ja lähtivät paluumatkalle.