DRAKONIN YRITYS YHTEISKUNNALLISTEN EPÄKOHTIEN KORJAAMISEKSI.

Pian alkoivat Ateenassa yhteiskunnalliset ja sisäpoliittiset taistelut, jotka ovat luonteenomaisia tämän yhteiskunnan historialle. Yhteiskunnalliset vastakohdat olivat kuitenkin aivan toiset kuin Spartassa. Koska vieras kansa ei koskaan ollut tunkeutunut Ateenaan, ei siellä ollut syntynyt erotusta valloittajarodun ja kukistetun väestön välille, kuten Spartassa. Silti ei Ateenasta puuttunut muukalaisia. Ateenalaiset olivat päinvastoin ylpeitä voidessaan tarjota turvapaikan maanpakolaisille.

Ateenan yhteiskunnallisten epäkohtien syyt olivat kokonaan taloudellisia. Siirtyminen luontaistaloudesta rahatalouteen oli aiheuttanut täällä, kuten niin usein muuallakin, suunnattomien omaisuuksien kasaantumista toisaalle, toisaalle taas huutavaa hätää. Suurkauppiaat ja -tehtailijat, jotka teettivät työnsä orjilla, kokosivat suuria omaisuuksia, joita he käyttivät mitä tunnottomimmalla tavalla rikastuakseen yhä edelleen lähimmäistensä kustannuksella. Ja niin kehittyi juuri sama suhde pankkien pääoman ja maanviljelijäin hien ja vaivan välille, jonka jo olemme oppineet tuntemaan Babyloniasta. Pienviljelijäin maatilkut kiinnitettiin kohtuuttomista koroista, kunnes omistajat eivät enää kyenneet niitä lunastamaan. Silloin ne joutuivat ilman muuta velkojalle, joka lisäksi sai käyttää talonpojan työvoimaa, kunnes velka oli maksettu korkoa korolle kasvaneena. Olivatpa verolait niinkin raakamaisia, että ne antoivat velkojalle oikeuden myydä entisen maanomistajan perheineen ulkomaille orjiksi. Epätoivoissaan alemmat kansankerrokset koettivat useita kertoja syöstä kapitalisteja vallasta ja saattaa tilalle yksinvaltiaan, joka olisi voinut antaa heille mahtikäskyllään oikeutta.

Saadakseen yhteiskunnalliset taistelut loppumaan ateenalaiset antoivat noin v. 620 Drākōn-nimiselle ylimykselle tehtäväksi laatia valtiolle kirjoitetut lait. Mutta Drakon ei ollut oikea mies ateenalaisten epätoivoista ahdinkotilaa korjaamaan. Hän oli kylläkin lakimies ja osasi muovailla lakeja, mutta ilmeisesti häneltä puuttui psykologista silmää huomaamaan yhteiskunnan sairauden olennaisinta syytä. Hän näyttää uskoneen, että rauhattomat ainekset kyllä pysyisivät kurissa, kunhan vain oli saatu tarpeeksi ankarat lakipykälät. Hänen säädöksensä olivatkin niin ankarat, että niiden sanottiin olevan »verellä kirjoitetut». Tämä nimitys on Demades-nimisen attikalaisen puhujan ja valtiomiehen, joka eli 4:nnellä vuosisadalla e.Kr. Hänen tietojensa mukaan Drakon rankaisi melkein kaikki hairahdukset ja rikokset kuolemalla, niin että pellolta vihanneksia tai omenan varastanut sai kärsiä saman rangaistuksen kuin temppelinryöstäjä tai murhamies. Jos todellakin pellolta varastamisesta rangaistiin näin ankarasti, lienee siihen ollut syynä, että kasvava hätä oli tehnyt senkaltaiset rikokset niin tavallisiksi, että niitten estäminen vaati erikoisia toimenpiteitä. Mutta kun sama kertoja väittää, että Drakon olisi säätänyt kuolemanrangaistuksen sillekin, joka kuljeksi joutilaana, eikä tahtonut työskennellä, hän ei ainakaan pysy totuudessa, sillä luotettavan perimätiedon mukaan tosin niin suuresta laiskuudesta rangaistiin, mutta vain kaikkien poliittisten oikeuksien menettämisellä.

Drakonin lainsäädäntö sai kuitenkin paljon hyvää aikaan tahtoessaan tehdä lopun oman käden kostosta ja verikostosta, joilla oikeutta ikivanhoista ajoista oli etsitty. Hän asetti nimittäin valtion areiopagin edustamana suvun tilalle oikeusistuimena ratkaisemaan tappajan ja verikoston vaatijan välit. Se oli suuri askel ikivanhasta heimo- eli sukuyhteiskunnasta todella yhtenäistä valtiota kohti. Sillä vaikkakaan Drakon ei voinut kerralla poistaa niin syvälle juurtunutta tapaa kuin kosto, hän on joka tapauksessa taannut yksityisille kansalaisille suuremman hengen ja omaisuuden turvan. Tässä onkin hänen lainsäädäntönsä suurin ansio.

Vaikkakaan ensimmäiset kaikista »Drakonin laeista» eivät liene likimainkaan olleet niin julmia, kuin miksi niitä on tahdottu väittää, ne olivat kuitenkin siksi vähän edistystä suosivia, ettei niitten voimassaolo voinut olla pitkäaikainen. Se tie ei tuonut yhteiskunnalle rauhaa. Siksi ateenalaiset kääntyivät miehen puoleen, jolla oli aivan toiset edellytykset tulla yhteiskunnan hyväntekijäksi. Hänen nimensä oli Sólōn.