PAUSANIAAN SORTUMINEN.

Kun Pausanias kutsuttiin kotiin, hän — ihmeellistä kyllä — totteli. Mutta se johtui siitä, että hän luotti suureen vaikutusvaltaansa, joka hänellä oli maanmiestensä keskuudessa. Hänet haastettiin oikeuteen, mutta mahtavien ystäviensä avulla hänet pääasiassa vapautettiin. Ylipäällikkyyttä hän ei kuitenkaan saanut takaisin. Spartassa hän ei enää viihtynyt, vaan matkusti omasta aloitteestaan Bysantioniin, missä hän useita vuosia hallitsi tyrannina ja pääsi persialaisten kuninkaan erikoiseen suosioon sulkemalla Bosporoksen Attikan meriliitolta. Ajan pitkään tämä kuitenkin kävi hänelle ylivoimaiseksi, ja noin vuonna 470 liiton sotapäällikkö Kimon valloitti hänen asuinpaikkansa. Pausaniaan itsensä onnistui paeta Persian alueelle ja siellä hän sai toisen ruhtinaskunnan Troian seuduilla.

Neljän vuoden kuluttua hän kuitenkin sai eforeilta käskyn saapua viipymättä Sparttaan, sillä uhalla, että häntä muuten kohdeltaisiin kuin valtion vihollista. On vielä ihmeellisempää kuin edellisellä kerralla, että hän nyt totteli. Mutta luultavasti hän siten halusi osoittaa, että hänellä muka oli puhdas omatunto. Sitä paitsi hän toivoi voivansa tehdä syyttäjänsä vaarattomiksi lahjomalla heidät Persian kullalla. Hänen matkallaan oli kuitenkin myös suoranaisempiakin tarkoitusperiä. Todennäköisesti hän aikoi käyttää hyväkseen tuntemaansa Spartan valtion heikkoa kohtaa, heloottikysymystä, päästäkseen sen yksinvaltiaaksi ja sitten luovuttaakseen sekä Lakonian että muun Kreikan Persian kuninkaalle.

Hänen syyttäjiensä oli vaikea päästä häneen käsiksi laillista tietä, kun heiltä puuttui varmoja todistuksia. Pausanias oli näet ollut niin varovainen, että oli antanut raivata pois tieltään käyttämänsä sanansaattajat. Syytetty riemuitsi.

Mutta kun eforeille kerrottiin, että hänellä oli joitakin salakähmäisiä puuhia heloottien keskuudessa, hän alkoi jälleen menettää varmuutensa. Ja aivan odottamatta joutui eforien käsiin todistus hänen petollisesta yhteydestään Persian kuninkaan kanssa. Muuan Pausaniaan uskotuista jätti eforeille erinomaisen tärkeän kirjeen, jonka tämä oli hänelle antanut vietäväksi suurkuninkaan asiamiehelle. Mies oli erittäin kiintynyt Pausaniakseen, eikä hänen päähänsä olisi milloinkaan voinut pälkähtää tämän kavaltaminen. Mutta kun kirje uskottiin hänelle, hän oli alkanut miettiä sitä levottomuutta herättävää tosiseikkaa, ettei ainoakaan Pausaniaan aikaisemmin käyttämistä sanansaattajista ollut palannut takaisin; ja haluten tälle seikalle selvitystä hän varovasti avasi käärön. Miltä hänestä mahtoikaan tuntua huomatessaan, että kirjelmän lopussa vastaanottajaa kehoitettiin surmaamaan sanantuoja! Hän näytti asiakirjan eforeille, ja nämä järjestivät maankavaltajalle ansan. He neuvoivat sanansaattajaa pakenemaan erääseen majaan, joka kuului Poseidonin temppelin alueeseen, ja piiloutuivat itse sinne, niin että voivat kuulla, mitä siellä keskusteltiin. Pausaniaalle ilmoitettiin sitten, mitä sanansaattaja oli tehnyt, ja hän kiiruhti itse temppeliin. Aavistamatta lainkaan kuuntelijoiden läsnäoloa hän puhui nyt lähetin kanssa avoimesti koko asiasta, vakuutti, ettei miehellä ohut mitään pelättävää ja kehoitti häntä heti lähtemään matkaan kirjeineen.

Nyt eforit päättivät vangita Pausaniaan. Mutta muuan heistä oli antanut hänelle pakenemisvihjauksen. Miten asia nyt lienee ollutkin — varmaa on vain, että hän pakeni erääseen rakennukseen läheisen Athenen temppelin alueelle. Eforit antoivat silloin muurata umpeen pyhäkön portit. Kerrotaan, että hänen vanha äitinsä olisi ollut innokkaimpia kivien kantamisessa. Jotta voitaisiin valvoa pakolaisen tekoja, eforit antoivat nostaa pois temppelin katon. Ja kun huomattiin vangin olevan kuolemaisillaan nälkään, vietiin hänet ulos pyhäkön edustalle, jottei hänen ruumiinsa saastuttaisi temppeliä. Siellä hän nääntyi ja heitti henkensä — Plataian muinainen laakeriseppelein kruunattu voittaja.

Pausaniasta suurempi mies joutui myöskin kärsimään hänen häviöstään, se mies, jonka ansiota oli suurin kaikista kreikkalaisten voitoista.