VI.
Eino Palola translation
Marraskuun 26 p:nä 1873.
Merellä. — Me olemme eilen kulkeneet voimakkaan tuulen puhaltaessa Pomotun saarien keskitse.
Troopillinen vihuri puhaltaa reippaasti, taivas on pilvessä.
Keskipäivällä, maata (Tahiti) vasemmalla, edessä.
John näki sen ensimäiseksi, epäselvänä möhkäleenä pilvien keskellä: Faa'am niemen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin kangastelivat Moorean huiput oikealla, läpinäkyvän verhon takana.
Lentokaloja nousee sadottain merestä.
Suloinen saari on tuossa aivan lähellä. — — — Omituinen vaikutelma, jota ei osaa sanoin kertoa. — — —
Nyt tuo tuuli jo tahitilaisia tuoksuja, oranssien ja kukkivien gardenioiden lemua.
Suunnaton pilviröykkiö lepää raskaana saaren päällä. Tuon mustan verhon alta alkaa jo erottaa vihreyttä ja kookospalmuja. Vuoret kulkevat nopeasti ohi: Papeenoo Mahenan suuri kallio, Fataua ja sitten Venusniemi, Fare-Ute ja Papeeten lahti.
Pelkäsin kuvitelmieni pettävän, mutta Papeeten ulkonäkö on lumoava. Kaikki tuo kultainen vehreys tekee kauempaa maagillisen vaikutuksen ilta-auringossa.
Kello on seitsemän, kun me saavumme ankkuripaikalle. Rannikolla ei ole ketään katsomassa tuloamme. Kun astun maihin on jo yö. — — —
On kuin huumautunut tuosta tahitilaisesta tuoksusta, mikä iltaisin tiivistyy paksun lehvikön alle — — — Tuolla pimeydellä on taikavoima. — Tuntee outoa onnea tietäessään taas olevansa tässä maassa. — — —
— — — Lähden kulkemaan palatsiin vievää tietä. Tänä iltana on se autio. Buraot ovat peittäneet sen suurilla, kalpeankeltaisilla kukillaan ja kuihtuneilla lehdillään. Noitten puiden alla vallitsee synkkä pimeys. Levoton surumielisyys valtaa mieleni vähitellen tuntemattomasta syystä tuon odottamattoman hiljaisuuden keskellä; luulisi, että maa on kuollut. — — —
Lähestyn Pomarén asuntoa. — — Kuningattaren naiset ovat siellä istuen vaieten paikoillaan. Mikä outo oikku on pidättänyt täällä nuo veltot olennot, jotka toiseen aikaan olisivat iloisesti juosseet meitä vastaan? — — — He ovat kuitenkin koristetut; he ovat puetut pitkiin valkeihin viittoihinsa kukkia hiuksiin kiedottuina; he odottavat.
Nuori nainen, joka seisoo syrjässä, toisia solakampi olento, vetää katseeni puoleensa ja vaistomaisesti ohjaan minä askeleeni häntä kohti.
"Aue! Loti!" — — — sanoo hän puristaen minua kaikin voimin rintaansa vasten. — — —
Ja minä kohtaan pimeässä Rarahun pehmeän posken ja raikkaat huulet. — — —