III.
Eino Palola translation
Kiinalainen välikohtaus.
Hullunkurinen muistelma, mikä ei millään tavalla liity edelliseen ja vielä vähemmän seuraavaan, ja joka yhtyy tähän kertomukseen vain yksinkertaisella kronoloogisella siteellä, päivämäärän välityksellä.
Kohtaus tapahtui keskiyöllä, toukokuussa 1873 eräässä San-Franciskon kiinalaiskortteerin teatterissa.
Asianmukaisiin pukuihin puettuina olimme William ja minä vakavasti istuutuneet paikoillemme permannolla. Näyttelijät, katselijat, koneiston hoitajat — kaikki olivat kiinalaisia paitsi me.
Näyteltiin juuri pateettista kohtausta suuresta lyyrillisestä draamasta, jota me emme ollenkaan ymmärtäneet. Naiset ensirivillä piilottivat viuhkojensa taa pienet, vinot mantelinmuotoiset silmänsä ja keikailivat liikutettuina kuin porsliinimaljakon kuviot. Sammuneiden hallitsijasukujen aikuisiin pukuihin verhotut taiteilijat päästelivät hämmästyttäviä käsittämättömiä ulvahduksia kuin kissat katonharjalla, rummuista ja kitaroista muodostettu orkesteri kaiutteli päättömiä sointuja, korvan kuulemattomia ääniä.
Yö-vaikutelma. Lamput puolisammuksissa. Edessämme permantoyleisö: rivittäin paljaaksiajeltuja päitä, joita koristivat hullunkuriset, silkkinauhoin palmikoidut hiusruoskat.
Meidän päähämme pisti saatanallinen ajatus, jonka nopeaa täytäntöönpanoa edisti tuolien asema, pimeys, mielenjännitys — sitoa palmikot yhteen kaksittain ja juosta tiehemme. — — —
Oi, pyhä Confucius! — — —