XXXIII.
Eino Palola translation
Ylikulun aikana vallitsi kaunis, tyyni ilma.
Oli ilta. Aurinko oli juuri kadonnut. Fregatti liukui äänettömästi jättäen jälkeensä hitaita, pehmeitä aaltoja, jotka katosivat kuolemaan kauas peilityynelle merelle. Taivaalla puunsi siellä täällä suuria, tummia pilviä, jotka vivahtivat sinipunaiseen illan vaaleankeltaisessa kajastuksessa, ilmapiirin hämmästyttävässä kuulakkuudessa.
Rendeerin takaosassa erottautui ryhmä nuoria naisia sirosti merta ja maisemaa vasten. Tuon ryhmän näkö sai minut suuresti hämmästymään: Ariitéa ja Rarahu juttelivat keskenään kuin ystävykset; heidän vieressään Maramo, Faimana ja pari muuta hovinaista.
Oli puhe eräästä Rarahun sepittämästä himenestä, jonka he aikoivat laulaa yhdessä.
Ja he virittivät todella uuden, kolmiäänisen laulun, Ariitéa, Rarahu ja Maramo.
Rarahun ääni, joka väreillen kaikui ylinnä, lausui selvästi sanat, joista minulta ei jäänyt yhtään kuulematta:
"Heahaa noa iho (e)! te tara no Paia- (e) i tou nei tai ia oe, tau hoa (e)! ehahe!
Ua iriti hoi au (e)! i te tumu no te tiare, ei faaite i tau tai ia oe, tau hoa (e)! ehahe!
Ua taa tau hoa (e)! ei Farani te fenua, e neva oe to mata, aita e hio hoi au (e)! ehahe! — — —"
Raskas käännös:
"Minun tuskani tähtesi on korkeampi kuin Palavuoren huippu, oi rakkahin! ah!
"Olen riistänyt irti tiaréen juuret osoittaakseni tuskaani tähtesi, oi rakkahin! ah!
"Sinä olet lähtenyt, rakkaimpani, Ranskan maahan; sinä kohotat kerran silmäsi minua kohti, mutta minä en näe sinua enää! ah! — — —"
Tuo laulu, joka surullisena värisi Suuren Valtameren iltaisessa äärettömyydessä, kun kolme naisääntä toisteli sitä omituisessa tahdissa, on ijäksi piirtynyt muistiini raskaimpana niistä pistävimmistä vaikutelmista, mitä Polynesia on minulle jättänyt.