XXVIII.
Eino Palola translation
Afareahitun temppelin pyhitysmenot kestivät hyvin kauan. Lähetyssaarnaajat pitivät pitkiä puheita tahitin kielellä ja himéné-kuorot lauloivat riemuvirsiä ikuiselle isälle.
Temppeli oli rakennettu korallista; pandanuksen lehdistä palmikoitua kattoa kannattivat saarien puista hakatut hirret, joita yhdistivät toisiinsa erivärisiä, säännöllisiä ja monimutkaisia kuvioita muodostavat kudelmat. Rakennustapa oli siis vanhaa maorilaista tyyliä.
Näen vieläkin tuon alkuperäisen näyn: taustan ovet ovat avoinna maaseutuun päin, vuorien ja korkeiden palmujen muodostamaa ihanaa maisemaa kohti, — lähetyssaarnaajan korokkeen ääressä seisoo vanha kuningatar mustassa puvussa, surullisena ja hartaana rukoillen poikansa tyttären puolesta, vanhan ystävättärensä Paparan päälliköttären seuraamana. Hänen valkopukuiset seuranaisensa ovat kokoontuneet hänen ympärilleen. Temppeli on aivan täynnä kukilla seppelöityjä päitä — ja Rarahu, jonka olin antanut lähteä Rendeeristä, oli sekaantunut tuohon joukkoon kuin vieras — — —
Syntyi suuri hiljaisuus kun Apirén himéné, joka oli säästetty viimeiseksi, viritti laulunsa — ja minä erotin takanani pikku ystävättäreni raikkaan äänen, kun se kaikui kuoron yli. — Uskonnollisen tai intohimoisen haltioitumisen vallassa suoritti hän palavasti haaveellisimpia muunnelmiaan; hänen äänensä väreili kuin kristalli temppelin hiljaisuudessa vangiten kaikkien tarkkaavaisuuden.