XXIX.
Eino Palola translation
Juhlamenojen jälkeen siirryttiin ruokasaliin. Pöydät oli katettu ulko-ilmaan, suurten kookospalmujen varjoon, vihreiden lehväkatosten alle.
Pöytiin saattoi sopia noin viisi, kuusisataa henkeä; liinat olivat koristetut lehvillä ja punaisilla kukilla. Tarjona oli suuri joukko kohokeleivoksia, joita kiinalaiset tekevät bananin ja eräiden muiden epätavallisten kasvien runkojen avulla. Euroopalaisten ruokalajien rinnalla oli hyvin paljon tahitilaisia: hedelmäpuuroja, ruohossa kokonaisina paistettuja porsaita, ja maidossa hapatettuja merirapuja. Erilaisia kastikkeita ammennettiin aivan täysinäisistä, suurista veneenmuotoisista astioista, joita tarjoilijat vaivaloisesti kantoivat ympäriinsä. Mies- ja nais-päälliköt tulivat vuorotellen puhumaan kuningattarelle täyttä kurkkua, niin kaikuvalla äänellä ja niin liukaskielisesti, että olisi luullut heitä riivatuiksi. Ne, jotka eivät olleet saaneet sijaa pöydässä, söivät seisoallaan nojaten istuvien olkapäihin ja melu ja hämminki oli sanoin kuvaamaton — — —
Prinsessojen pöydässä istuen en minä ollut huomaavinanikaan Rarahua, joka oli kadonnut hyvin kauas minusta Apiréläisten joukkoon.