XXXIX.
Eino Palola translation
Paljastuksia.
Yksinäisellä polulla, missä joukon kaukainen hälinä vielä kuului — puitten synkässä varjossa, pimeässä yössä — pysähtyi Taimaha ja istuutui:
"Olen väsynyt", sanoi hän hyvin uupuneena. "Sano hänelle, Rarahu, että hän puhuisi minulle täällä, minä en lähde kauemmaksi. — Onko se hänen veljensä, tuo?"
Tällä hetkellä tuli mieleeni ajatus, jota minulla ennen ei ollut:
"Eikö sinulla ja Ruerilla ollut lapsia?" kysyin minä häneltä.
"On", vastasi hän hetkisen epäröityään, mutta sentään varmalla äänellä. "On — — kaksi!" — — —
Tuon odottamattoman tunnustuksen jälkeen syntyi pitkä hiljaisuus. Minussa heräsi koko joukko outoja tunteita, surullisia, selittämättömiä vaikutelmia.
On tilanteita, joiden mieleenkäypää omituisuutta ei voi sanoilla ilmaista. — Paikan viehätys, luonnon salaperäiset vaikutukset, elävöittävät tai muuttavat muuksi tuntemamme liikutuksen, eikä enää epätäydellisestikään osaa ilmaista niitä.