XI.
Eino Palola translation
Taas kaikuivat kiihkeät laulut ja melu, taas värisi upa-upa hurjuuttaan, taas oli tahitittarien joukko kerääntynyt Pomarén palatsin edustalle. Vietettiin viimeistä, suurta juhlaa tähtien valossa kuin ennenkin.
Kuningattaren parvekkeen alla istuen pitelin minä Rarahun laihtunutta kättä omassani ja hänen tukassaan oli tavaton runsaus kukkia ja lehtiä. Meitä lähellä istui Taimaha, joka kertoi meille entistä elämäänsä, elämäänsä Ruerin kanssa. Hän oli hetkittäin muistojensa pehmeän herkkämielisyyden vallassa. Hän oli vuodattanut todellisia kyyneleitä tuntiessaan erään sinisen pareon, pyhän, halvan menneisyyden jäännöksen, jonka minun veljeni muinoin oli tuonut kotiin, ja jonka minä olin huvikseni vienyt takaisin Oceaniaan.
Meidän matkamme Mooreaan oli periaatteessa päätetty, ainoastaan aineelliset syyt estivät enää sen toteutumista.