← Table of contents
Lotin avioliitto

LI.

Eino Palola translation

… Seuraava päivä oli hyvin rauhaton hyvästijättöpäivä.

Illalla luulin vihdoinkin tapaavani Taïmahan. Hän oli palannut Tahitiin, oli minulle kerrottu, ja olin sopinut tapaamisesta erään kuningattaren seuranaisen välityksellä, Fareuten rannikolla yön langetessa…

Kun minä määrättyyn aikaan saavuin tälle yksinäiselle paikalle näin minä liikkumattoman naisen, joka näytti odottavan pää peitettynä paksulla, valkealla harsolla…

Minä lähestyin ja kutsuin: Taïmaha! Hunnutettu nainen antoi minun monta kertaa toistaa tuon nimen vastaamatta; hän käänsi päänsä poispäin ja nauroi musliiniverhonsa poimujen alla…

Vedin hunnun syrjään ja sen alta paljastuivat Faimanan tutut kasvot, ja hän pakeni nauruun purskahtaen.

Faimana ei sanonut minulle, mikä rakkausseikkailu oli tuonut hänet tälle paikalle, ja oli kiukkuinen tavatessaan minut siellä. Hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan Taïmahasta, eikä voinut antaa minulle mitään tietoja hänestä.

Minun oli pakko siirtää tapaamisyritykseni paluuni jälkeen. Tuntui siltä kuin tuo nainen olisi vain taru, tai että salaperäistä voimaa huvitti loitontaa meitä toisistamme säästääkseen meille myöhemmäksi paljon järkyttävämmän kohtauksen…

Me lähdimme seuraavana aamuna hiukan ennen päivän nousua. Tiahui ja Rarahu tulivat viimeisten tähtien kalvetessa saattamaan minua rannalle saakka…

Rarahu itki viljoja kyyneleitä, vaikkei Rendeerin matkan pitänyt kestää kuin kuukauden verran; hän ehkä aavisti, ettei tuollaista yhdessä viettämäämme suloista aikaa enää tulisikaan…

Idylli oli lopussa… Vastoin meidän inhimillisiä odotuksiamme nuo Fataua-puron rannalla kulutetut rauhan ja onnen hetket olivat menneet ohi, milloinkaan palajamatta.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings