XVII.

Vanhan Hapaton maja oli muutaman askeleen päässä merestä. Se oli klassillinen maoriasumus vanhoine, mustine mukulakiviperusteineen, läpinäkyvine seinineen ja pandanuskattoineen, jossa skorpioonit ja tuhatjalkaiset majailivat. — Tukevat puupölkyt kannattivat vanhanmallisia, suuria vuoteita, joiden verhot olivat tehdyt ohennetusta ja pehmennetystä silkkiäispuun kuoresta. — Huonetta kalusti vain kömpelö pöytä ja nuo suuret vuoteet; mutta pöydälle oli asetettu tahitilainen Raamattu, joka muistutti kävijöille, että Kristuksen oppia pidettiin kunniassa tässäkin halvassa majassa.

Teharo, Taimahan veli, oli viidenkolmatta ikäinen mies, jonka kasvot olivat älykkäät ja lempeät. Hän muisteli veljeäni kiintymyksensekaisella kunnioituksella ja otti minut ilolla vastaan.

Hänellä oli käytettävänään piirin päällikön valaanpyyntivenhe ja päätimme palata Tahitiin heti kun tuuli ja meri sen sallisivat.

Sanoin olevani tottunut alkuasukkaiden ravintoon, ja että minä tyytyisin niin kuin muukin perhe leipäpuun hedelmiin. Mutta vanha Hapato oli käskenyt ryhtyä suuriin valmistuksiin minun ilta-ateriaani varten, josta piti tulla oikeat pidot. Ajettiin takaa kanoja teurastettaviksi, ja nurmikolle sytytettiin suuri tuli, jossa minulle paistettaisiin feiiä ja leipäpuun hedelmiä.