XXII.
Eino Palola translation
— — — Illalla saavuimme me perin uuvuksissa ja aivan nälkäisinä Fatauan rinteille enemmittä seikkailuitta.
Siellä tapasimme kaksi tuntematonta nuorukaista, jotka palasivat metsästä. He olivat puetut vyötäisten ympärille solmittuun kansalliseen pareoon ja kulkiessaan ruusualueen kautta olivat he sitoneet itselleen suuria seppeleitä, samanlaisia kuin Rarahun. He kantoivat pitkien keppien päissä paljailla olkapäillään saalistaan: komeita leipäpuun hedelmiä, ja villejä, punaisia ja keltaisia banaaneja.
Me pysähdyimme heidän kanssaan ihanaan rotkoon, kukkivien sitronapuiden muodostaman tuoksuavan holvin alle.
Tuli leimahti kohta ilmi liekkiin kahta kuivaa oksaa yhteen hangatessa. Sytytettiin suuri rovio, ja heinissä paistetuista hedelmistä syntyi mainio ateria, josta tuntemattomat nuorukaiset iloisesti tarjosivat meille puolet, niin kuin maassa on tapana. — —
Rarahu oli kokenut tällä retkellä yhtä paljon hämmästyttävää ja liikuttavaa kuin matkalla kaukaisiin maihin.
Hänen lapselliselle ymmärrykselleen oli auennut tuhansia uusia käsitteitä — ihmisrotujen suuruus ja muodostuminen, heidän kohtalonsa salaisuus — — —