XLVI.
Eino Palola translation
Rarahu ja Tiahui olivat sättineet toisiaan erittäin kiihkeästi. — Heidän raikkaista suistaan oli monen minuutin ajan, keskeytymättä ja esteettä tulvinut mitä lapsellisimpia ja päättömimpiä, — sekä myöskin sopimattomimpia haukkumasanoja. — Samoinkuin latinalainen, uhmailee tahitilainenkin sanoissa säädyllisyyttä. —
Se oli noiden kahden pikku tytön ensimäinen riita, ja se huvitti suuresti katselijoita; kaikki Fataua-puron rannalla loikoilevat nuoret naiset nauroivat täyttä kurkkua ja kiihottivat heitä:
"Sinä olet onnellinen, Loti", sanoi Tétuara. "Sinun tähtesi he riitelevät."
Ja minun takiani se todella tapahtuikin. Rarahu oli saanut Tiahuihin kohdistuvan mustasukkaisuuden puuskan, ja siitä johtui väittely.
Kuin kaksi naaraskissaa, jotka ovat hyökkäämäisillään ja kynsimäisillään, katselivat molemmat pikkutytöt toisiaan kalvaina, liikkumattomina, vihasta vavisten:
"Tinito oufa!" (Kiinalaisen hempukka) huusi Tiahui ponsilauseiden loppuessa, viitaten verisesti kauniiseen, vihreään harsohameeseen.
"Oviri, Amutaata!" (Raakalainen, ihmissyöjä) pisteli Rarahu, joka tiesi ystävättärensä aivan pienenä saapuneen eräältä kaikkein kaukaisimmista Pomotu-saarista — ja vaikkei Tiahui itse suinkaan ollut ihmissyöjä, oli hänen sukulaistensa keskuudessa varmasti ollut niitä.
Haukkumasanat olivat molemmin puolin sattuneet kipeään kohtaan, ja molemmat pikku tytöt raapivat ja purivat kiskoen toisiaan tukasta.
Heidät erotettiin. He alkoivat itkeä, ja sitten kun Rarahu oli heittäytynyt Tiahuin syliin päätyivät molemmat toisiaan innolla rakastavat suutelemaan ja syleilemään sydämensä pohjasta…