I.

Kaikenlaista Nuka-Hivasta.

(Kappale, jonka voi jättää lukematta, mutta joka ei ole pituudella pilattu.)

Nuka-Hivan nimikin tuo mukanaan karkoituksen ja rangaistusvankilan kuvan, vaikkei mikään nyttemmin oikeuta tuota ikävää ajatusta. Jo monta, pitkää vuotta sitten ovat tuomitut jättäneet tämän kauniin maan, ja Taiohaen hyödytön linnake ei enää ole kuin raunio vain.

Vapaa ja villi aina vuoteen 1842, kuuluu saari tästä ajasta alkaen Ranskalle. Tahitin, Seurasaarten ja Pomotu-saariston sortuessa on se menettänyt riippumattomuutensa samaan aikaan kuin nuo saariryhmät vapaaehtoisesti luopuivat omastaan.

Taiohaessa, saaren pääkaupungissa, asuu toistakymmentä euroopalaista, kuvernööri, luotsi, lähetyspiispa, munkit, neljä nunnaa, jotka pitävät koulua pikku tytöille, ja lopuksi neljä santarmia.

Kaikkien näiden keskuudessa eläen saapi maansa menettänyt, vallasta syrjäytetty kuningatar hallitukselta kuuden sadan frangin eläkkeen itseään ja perhettään varten, paitsi sotilaiden elantokustannuksia.

Valaanpyytäjälaivat pitivät ennen Taiohaeta lepopaikkanaan ja maa oli alttiina heidän nylkemisjärjestelmälleen. Kurittomat matruusit hajaantuivat alkuasukkaiden majoihin ja pitivät siellä suurta melua.

Nyttemmin, kiitos neljän santarmin vaikuttavan läsnäolon, huvittelevat he mieluummin lähisaarilla.

Nuka-Hivan saaristolaiset olivat ennen hyvin lukuisat, mutta euroopalaisten tuomat, uudet kulkutaudit ovat supistaneet heidän joukkonsa vähemmäksi kuin kymmenenneksi osaksi entisestä.

Heidän ruumiinmuotojensa kauneus on kuuluisa ja Marquesassaarien rotua kehutaankin yhdeksi ihmiskunnan kauniimmista.

Vaaditaan kuitenkin jonkunverran aikaa, että tottuisi noihin omituisiin kasvoihin ja löytäisi viehättävää niistä. Naisilla, joitten vartalo on niin siro ja suhteellinen, on karkeat piirteet, kuin kirveellä veistetyt, ja heidän kauneutensa laatu on kaikkien lakien ulkopuolella.

He ovat Taiohaessa ottaneet käytäntöön pitkät, tahitilaiset musliiniviitat; he pitävät tukkaansa puolilyhyenä, pörröllään, kähärällä ja käyttävät hajuaineena sandelia.

Mutta maan sisäosissa ovat nuo naispuvut perin yksinkertaistetut.

Miehet tyytyvät kaikkialla kapeaan vyöhön, koska ihopiirrokset vastaavat heidän mielestään täysin sopivaista pukua.

Niinpä ovatkin he tatuoidut perin huolekkaasti, äärimmäisellä taidolla — mutta omituisen mielenoikun vuoksi ovat nuo piirrokset sijoitetut vain ruumiin toiseen puoliskoon, oikeaan tai vasempaan, kun toinen puoli jää valkeaksi, tai melkein.

Heidän kasvojensa poikki kulkevat, tummansiniset piirrot tekevät heidän ilmeensä hurjan raakalaismaisiksi, korostaen oudosti silmien valkuaista ja hampaiden kiilloitettua emaljia.

Lähisaarilla, jotka harvemmin joutuvat kosketuksiin euroopalaisten kanssa, ovat kaikki sulkatöyhtöjen eriskummaisuudet vielä käytännössä, samoin kuin pitkiksi kaulanauhoiksi pujotetut hampaat ja mustat, korviin kiinnitettävät villatupsut.

Taiohae täyttää syvän lahden keskustan korkeiden, ja oikullisesti käpertyneiden vuorten äkkijyrkkien rinteiden syvänteessä. — Paksu vehreys on valahtanut koko seudun ylle kuin loistava viitta; koko saari on sekava ryhmä puita, joiden mehu on hyödyllistä tai kallisarvoista, ja tuhannet kookospalmut, seisoen korkeina notkuvine runkoineen, häilyttävät alituisesti latvojaan muun metsän yläpuolella.

Majat, joita pääkaupungissa on hyvin vähän, ovat sopivasti hajaantuneet pitkin varjoista kujaa, joka mutkittelee rannikon piirteiden mukaan.

Tämän viehättävän, mutta laatuaan ainoan tien takana, johtaa vuoristoon muutamia metsän varjostamia polkuja. Saaren sisäosa on kuitenkin niin sekavanaan metsiä ja kallioita, että harvoin tekee mieli mennä katsomaan mitä siellä tapahtuu — ja liikettä lahdesta toiseen välittävät meritse alkuasukkaiden alukset.

Vuoristossa piilevät vanhat maorihaudatkin, kaikkien kammon esineinä ja kauheiden Tupapahujen olinpaikkoina — — —

Taiohaen kaduilla on vähän kulkijoita; Nuka-Hivassa ei ollenkaan tunneta meidän euroopalaisen elämämme ainaista levottomuutta. Alkuasukkaat viettävät suurimman osan päiväänsä kyyristyneinä raajojensa edustalla, liikkumattomina kuin sfinksit. He ravitsevat itseään, niin kuin tahitilaisetkin, metsiensä hedelmillä ja kaikki työnteko on heille tarpeetonta… Jos joku heistä silloin tällöin menee vielä kalastamaan herkuttelun halusta, ovat useimmat mieluimmin sitä vaivaa näkemättä.

Popoi, yksi heidän hienostuneimmista ruokalajeistaan, on barbaarinen sekoitus hedelmiä, kalaa ja maassa mädätettyjä rapuja. Tuon ravinnon haju ei ole sanoin kuvattavissa.

Ihmissyönti, joka vielä on vallalla Hivaossa (tai Dominiquessa), eräässä lähisaarista, on Nuka-Hivalla ollut unohdettuna jo useita vuosia. Lähetyssaarnaajien ponnistukset ovat aiheuttaneet tuon onnellisen muutoksen kansallisissa tavoissa; muissa suhteissa ei alkuasukkaiden pintapuolinen kristillisyys kuitenkaan ole vaikuttanut mitään heidän elinmuotoihinsa, ja heidän tapojensa löyhyys voittaa kaikki käsitykset…

Alkuasukkaiden keskuudessa tapaa vielä useita heidän jumalansa kuvia.

Se on iljettävänaamainen olento, joka muistuttaa ihmisen sikiötä.

Kuningattarella on neljä tuollaista hirviötä viuhkansa varteen veistettyinä.