← Table of contents
Lotin avioliitto

XVIII.

Eino Palola translation

Prinssi Tamatoa istui rinnallani palatsin parvekkeen alla. Se tapahtui hiukan ennen kuin nuo kamalat kohtaukset, joiden takia hänet uudelleen suljettiin Taravaon vankilaan. Hän piti polvillaan kalpeaa pikku tytärtään Pomare V:ttä, jota hän hiljaa hyväili leveillä, kamalilla käsillään. Ja vanha kuningatar katseli heitä molempia kasvoillaan loppumattoman hellä ja sanomattoman surullinen ilme.

Pikku prinsessa oli myöskin hyvin surullinen. Hän piteli kädessään kuollutta lintua ja katseli tyhjää häkkiä silmät kyyneleitä täynnä.

Se oli laululintu, Tahitilla tuntematon eläin, harvinaisuus, joka oli tuotu hänelle Amerikasta, ja jonka omistaminen oli tuottanut hänelle hyvin suurta iloa.

"Loti", sanoi hän. "Valkotukkainen amiraali on ilmoittanut meille, että sinun laivasi pian lähtee CaIifornian maahan (i te fenua California). Kun sinä palaat sieltä, tahdon minä, että tuot minulle mukaasi hyvin paljon lintuja, koko häkin täyden. Ja minä päästäisin ne lentoon Fatauan metsään, että meidänkin maassamme olisi, sitten kun minä tulen suureksi, laululintuja niin kuin muuallakin".

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings