XIII.
Eino Palola translation
Ylimenoa kesti melkein neljä tuntia. Aavalla oli tuuli ankara, meri kävi korkeana ja venhe tuli vettä täyteen.
Matkustavat kissat, jotka olivat väsyneet naukumaan, olivat nukahtaneet aivan märkinä pikku tyttöjen viereen, jotka eivät enää näyttäneet elonmerkkiäkään.
Läpikastuneina laskimme me maihin kaukana siitä paikasta, johon olimme pyrkineet, Papetoian piirin naapurilahteen, lumoavaan, villiin seutuun, jossa vedimme venheen kuivalle, korallien päälle.
Täältä oli hyvin pitkä matka siihen piiriin, missä Taimahan vanhemmat ja minun veljeni poika asuivat.
Päällikkö Tauiro antoi oppaakseni poikansa Tatarin ja me lähdimme molemmat kulkemaan tuskin näkyvää polkua ihmeteltävän palmu- ja pandanusholvin alla.
Silloin tällöin kuljimme metsiin rakennettujen kylien läpi, missä varjossa istuvat alkuasukkaat liikkumattomina ja uneksivina kuin aina katselivat kulkuamme. Nuoria tyttöjä erosi ryhmistä tarjoamaan meille nauraen avattuja kookospähkinöitä ja raikasta vettä.
Puolitiessä pysähdyimme vanhan, Teharoan piirin päällikön Tairapan luo. Hän oli vakava, valkotukkainen vanhus, joka tuli meitä vastaan nojaten viehättävän kauniin nuoren tytön olkapäähän.
Hän oli ennen käynyt Euroopassa ja kuningas Louis Philippen hovissa. Hän kertoi meille silloisista vaikutelmistaan ja hämmästyksestään. Olisi luullut kuulevansa vanhan Chactaan kertovan käynnistään Aurinkokuninkaan luona.